Liikenneahdistusta

Viime aikoina olen huomannut kaventaneeni elinpiiriäni ja alkaneeni sahata vain kodin ja työpaikan ja kodin ja viikonloppukodin väliä. Milloinkohan olen esimerkiksi käynyt Mirafloresissa edellisen kerran? Syy muuttuneeseen käytökseen on se, että huomaan olevani väsynyt paheneviin ruuhkiin ja siihen, että tässä kaupungissa on liikaa ihmisiä, autoja, melua ja vilskettä pikkukaupunkisielulleni. Toisaalta harvassa taitavat olla ne kokopäivätyötä tekevät suurkaupunkilaiset, jotka vapaaehtoisesti elävät hyvin liikkuvaista elämää, vaan suuri osa porukasta koettaa järjestää arkensa pienelle alueelle ollakseen tuhlaamatta kallisarvoisia tunteja ruuhkassa jumittamiseen.

Liman väestönkasvu on ollut julmetun nopeaa ja hallitsematonta. Vielä 40-luvulla kaupungin asukasluku oli nyky-Helsingin luokkaa, mutta toisen maailmansodan jälkeen muutto Andeilta pääkaupunkiin paremman elämän toivossa kiihtyi. 60-luvun alussa väkeä oli jo 1,2 miljoonaa, 90-luvun lopussa 6 miljoonaa ja nykyään arviolta kymmenen miljoonaa, vaikka tarkkoja lukuja ei olekaan olemassa. Monet tulijoista muuttavat slummeihin, joten väestönlasku laahaa perässä.

En tiedä kuvittelenko vain vai pahenevatko ruuhkat ja liikennekaaos joka kuukausi. Tuntuu kuin oltaisiin 2000-luvun alun Pekingissä, mitä automassan lisääntymiseen tulee. Jos ei ole pakko, en mielelläni ole aamun ja illan ruuhka-aikaan koskaan liikkeellä autolla vaan aina kävellen tai pyörällä, jolloin ruuhkat eivät vaikuta niin paljon siihen, milloin on perillä. Pyöräilyä kohtaan olen valitettavasti tosin onnistunut kehittämään lievän pelon, joka kai sai alkunsa kolarista, johon jouduin taannoin töistä kotiin palatessani, kun letkassa edellä ajanut auto yhtäkkiä ohjasi tien sivuun ja pysähtyi, mutta lähtikin sitten pakittamaan kohti. En ehtinyt alta pois, ja auton vasen takarengas osui pyörääni. Itse hyppäsin alas pyörän selästä enkä onnekseni edes jäänyt viereistä kaistaa ajaneiden autojen alle. Kuljettaja säikähti tapahtunutta ja minun piti ensin rauhoitella häntä ja vakuuttaa, että minä olen kunnossa, vaikka pyöräni ei ehkä niinkään. Pyysin rahaa korjauskuluihin, mutta mies ei kuitenkaan ollut niin säikähtänyt tai pahoillaan, että olisi suostunut maksamaan mitään. Perulaisen mieheni mukaan minun olisi pitänyt panna kaikki näyttelijänkykyni peliin ja heittäytyä huutamaan dramaattisesti siinä keskellä katua, mutten millään pysty, koska onnettomuustilanteet tuntuvat aina tuovan esiin viilipyttypuoleni.

Vaikka työmatkakävely vähentääkin riskiä joutua autojen yliajamaksi, ei se silti poista verbaalista mittelöintiä piittaamattomien limalaiskuskien kanssa. Noin joka toinen aamu ensimmäinen kerta, kun avaan suuni, tapahtuu suojatiellä autojen kieltäytyessä pysähtymästä, vaikka valot ovat heille punaiset ja minulle vihreät ja olen menossa jo keskellä suojatietä heidän hivuttautuessaan hitaasti eteenpäin tai painaessaan reilusti kaasua ja hipoessa pian varpaitani. Tietenkään paasauksellani ei ole mitään vaikutusta, mutta vaikeaa on olla hiljaakaan, jos sydän hyppää säikähdyksestä kurkkuun ja seuraavaksi päälle puskee silkka voimaton raivo. Pelkään, etta jonakin aamuna joku onneton tunari saa kuulla kun la puta que te parió lentää ilmoille vihaisen suomalaisakan suusta. Jos risteyksessä seisoskelee liikennepoliisi, motkotan joskus sillekin, sillä poliiseja tuntuu kiinnostavan huomattavasti enemmän se, mitä tapahtuu älypuhelimen näytöllä kuin kadulla.

Täällä kuten monissa muissakin maailman kolkissa pätee se nyrkkisääntö, että mitä isompi auto, sitä enemmän valtaa ja oikeuksia liikenteessä. Pienen kotteron kuljettaja ymmärtää kyllä, että kolaritilanteessa se on hänen eikä katumaasturileidin henkikulta, joka on enemmän uhattuna, joten isompien autojen kuljettajien on todella helppoa saada etuajo-oikeus. Combi- ja linja-autokuljettajien kaasujalka ja hulluus ovat myös sitä luokkaa, että aika ymmärtämäton idealisti pitää olla, jos alkaa kuvitella, että heiltä voisi vaatia liikennesääntöjen noudattamista. Nyrkkisääntö on se, että naiset ovat kaikkein v-mäisimpiä kuskeja, etenkin jos heillä heiluu kyydissä jälkikasvua tai he ajavat koulubusseja. Kahden ellei yhden käden sormilla ovat laskettavissa ne kerrat, kun naispuolinen kuljettaja on täällä antanut minulle tietä suojatiellä.

Asioihin stoalaisella tyyneydellä suhtautuva anoppikin päivittelee nykyään Liman ruuhka-aikaa, joka iltaisin alkaa puoli kuuden maissa ja päättyy yhdeksän jälkeen. Matka hänen työpaikaltaan yliopistolta kotiin, arviolta 10 km, saattaa kestää puoli kuudesta kymmenta yli kahdeksaan. Onkin kätevampää jäädä jonnekin hengailemaan ja ottaa puolen tunnin bussi kotiin yhdeksän jälkeen. Muuten on se vaara, että kävelijat vilkuttelevat iloisesti täpötäysissä combeissa selät kyyryssä seisoville. Pyörä on menopelinä tietysti nopein heti junan ja Metropolitano-bussin jälkeen, mutta sen verran harva autoilija jättää pyöräilijöille tilaa ajokaistan oikeaan reunaan, että monin paikoin on pakko koukata tuon tuosta jalkakäytävän kautta, mitä en kohteliaana ja kuuliaisena pyöräilijänä halua tehdä.

Liikenne on limalaisten sää, small talk -aiheiden ehdoton ykkönen. Jokainen tuntuu valittavan siitä, mutta se ei silti estä heitä lähtemästä liikkeelle omalla autolla, useimmissa tapauksissa yksin, ja olemasta osa ongelmaa. Eipä sillä, julkinen liikenne aataminaikuisilla, äärimmäisen saastuttavilla ja huonolaatuista polttoainetta käyttävillä combeilla tukkii kadut vielä pahemmin, etenkin kun kuljettajat saattavat jäädä liikennevaloihin odottelemaan auton täyttymistä matkustajista sen sijaan, että jatkaisivat matkaa ja ottasivat osaltaan vastuun liikenteen sujumisesta. Henkilökohtainen ratkaisuni on olla ostamatta autoa, käyttää tarvittaessa taksia ja valita työpaikkani niin, että pääsen töihin kävellen riittävän nopeassa ajassa. Tämänhetkinen 35 minuuttia suuntaansa on yksi lyhimmistä työmatkoistani ikinä. Ensi vuodeksi visualisoin työmatkaan käytetyn ajan nipistämistä 10 minuuttiin. Kunnianhimoinen tavoite, muttei mahdoton.

Mototaksi, tuo turvallisen liikkumisen lipunkantaja

Näin matkataan meillä. Kuvitelkaa kauppa-apulaisen ilme, kun parkkipaikalta löytyykin tällainen menopeli hänen tultuaan auttamaan kauppakasseja auton kyytiin

Vertikaalinen puutarha lähellä Surcon-kotia