Harjoittelimme tänään, miten laskeutua portaat alas istualtaan. Uskon sen onnistuvan aamulla ilman suuria ongelmia. Edessä on pitkä päivä, sillä yhdeltä klinikalta otamme taksin toiselle ja sieltä pankkiin, jossa pitäisi nostaa entisen työnantajan viimein maksama toukokuun palkka. Puoliso olisi käynyt nostamassa ja tallettamassa tuon summan tililleni jo viime viikolla, mutta byrokratian takia se oli mahdotonta, vaikka noin periaatteessa täälläkin pitäisi voida valtakirjalla hoitaa pankkiasioita toisen henkilön puolesta.
Tänään olen vain nukkunut. Onneksi päivät ovat olleet rauhallisia eikä ulkoa kantautuva melu ole häirinnyt. En tiedä, johtuuko uneliaisuus siitä, että yöunet ovat jääneet monena yönä aivan vajaiksi vai siitä, ettei tänään ollut muita pakollisia tehtäviä kuin soittaa työpaikalle ja kysellä, tarvitseeko minun toimittaa heille jotain papereita sairauslomani ajalta. Niinpä olen ottanut rennosti ja lepäillyt, eikä polvi ole herjannut, vaikka jätin tänä aamuna ensimmäistä kertaa särkylääkkeen ottamatta. Yötä vasten otan lääkkeen, ja huomenaamulla kaksi, koska päivästä on tulossa rankka.
Jos kulmakunnallamme päivisin onkin limalaisittain suorastaan hiljaista, meteli alkaa iltayhdeksältä. Ainakin yli viikon ajan läheiseltä urheilukentältä on kaikunut huutoja ja kovaääninen musiikin jumputus. Aina samat pop-biisit ja välissä perinteikkäämpää rytmistä musiikkia. Ilmeisesti olemme ainoita, joita meteli häiritsee, sillä jos riittävän moni valittaisi siitä, loppuisihan se. Edes täällä ei ole lupaa pitää häiritsevää melua toistuvasti myöhään illalla. Äsken A. soitti kunnalle ja valitti asiasta. Ei tässä muuten mitään, mutta nuo samat kappaleet alkavat pursuta ulos korvista kuten Huánucossa aikanaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti