Se tapahtui perjantaina, mutta lauantaina kesken hilpeiden sukujuhlien kuulin siitä ensimmäistä kertaa. Tulipalo oli nielaissut yli neljäsataa taloa vanhan kaatopaikan päälle rakennetussa slummissa lähellä Liman historiallista keskustaa, Rimac-joen varrella. Parituhatta alkuperäiskansoihin kuuluvaa shipibo-koniboa oli menettänyt kotinsa ja kaiken, mitä he omistivat. Olin kuullut Cantagallosta, heidän slummistaan, aikaisemminkin, mutta nyt aloin etsiä aiheesta lisää tietoa ja suru valtasi minut.
Vuonna 2000 joukko Perun alkuperäiskansoihin kuuluvia ihmisiä Ucayalista Amazonin sademetsistä muutti Limaan ja asettui asumaan Cantagalloon, jota ei parhaalla tahdollakaan voi sanoa kovin miellyttäväksi asuiympäristöksi. Kun vähemmistöryhmien edustajat muuttavat pääkaupunkeihin, seuraukseni on usein juurettomuutta, omien tapojen ja kielen hylkääminen ja monenlaisia ongelmia. Tässä tapauksessa tarina on kuitenkin mennyt toisenlaisia latuja, sillä shipibo-konibot ovat olleet malliesimerkki vähemmistöstä, joka pitää kiinni kulttuuristaan vieraassa ja usein vihamielisessä uudessa ympäristössä ja joiden asuinalueesta on kasvanut keidas keskelle kaupungin luotaantyötäviä alueita. He pitävät yllä Liman ainoaa julkista kaksikielistä koulua sekä järjestävät joka vuosi Shipibo Soy -festivaalin, jossa juhlitaan eri alkuperäiskulttuureja ja johon saapuu ihmisiä ympäri kaupunkia. Merkittävä saavutus ottaen huomioon, että juhla järjestetään slummissa, jollaiset ovat ylempiin yhteiskuntaluokkiin kuuluville epäilemättä vastenmielisiä ja pelottaviakin paikkoja.
Pienen matkan päässä sijaitsee pahamaineinen Barrios Altos, mutta sen väkivaltaisuus ei ulotu Cantagalloon saakka. Kun vuonna 2006 shipibojen alueelle hyökkäsi joukko rosvoja aikeenaan valloittaa alue, nämä saivat yllättyä pahan kerran, kun asukkaat puolustautuivat keihäin ja nuolin siihen saakka, kunnes poliisi ehti paikalle. Yhteisön tavoitteena on taata rauhaisa elämä ja pitää rikollisuus loitolla, ja se rankaisee jäseniään, jotka syyllistyvät rikkomuksiin. Varasta saattaa odottaa häpeärangaistus, kun hänet riisutaan alastomaksi ja laitetaan lakaisemaan kylän katuja. Humalaiset laitetaan säilöön odottamaan pään selviämistä, jotta he eivät juovuspäissään vahingoittaisi muita ihmisiä.
Limassa on runsaasti shipiboja, mutta vain Cantagallossa he elävät hyvin samankaltaista yhteisöllistä elämää jollaista he eläisivät myös synnyinsijoillaan. Kansalle on luonnollista ja luonteenomaista elää lähellä toisiaan, ja yhteisön perustaminen olikin ollut helppo tehtävä. Rimacin varsi oli valittu asuinpaikaksi siitä syystä, että shipibot ovat tottuneet elämään joen rannalla.
Ennen kuin tulipalo nielaisi shipibojen kodit, heitä uhkasi jo tieprojekti, jonka alta heidän piti lähteä. Edellisen pormestarin aikana alkuperäiskansalle luvattiin uudelleensijoitus ja korvaus menetetystä maasta, mutta nykyinen pormestari Castañeda sanoo, että shipiboille on myyty tyhjiä lupauksia eikä mitään uudelleensijoitussuunnitelmaa ole olemassakaan. Miehen poliittiset vastustajat toteavat, että hän on hassannut projektin rahat omiin tienrakennusprojekteihinsa. Niin tai näin, osa shipiboista on tehnyt päätöksen palata Ucayaliin, ja loppuja odottaa epävarma tulevaisuus. Vaikkei tieprojektia edes olisi olemassa, jääminen Cantagalloon ei olisi ongelmatonta, sillä moni asukas oireilee asuttuaan kauan kaatopaikalla.
Shipibojen kulttuurissa taiteen tekeminen on elämäntapa, ei harrastus. Slummi oli täynnä taidetta kuuluisien graffititaiteilijoiden seinämaalauksista naisten tekemiin käsitöihin, jotka myös toivat pääosan yhteisön toimeentulosta. Siinä missä shipibomiehet ovat perinteisesti omistautuneet kalastukselle ja metsästykselle, kaikki naiset ovat tehneet perinteisiä käsitöitä, joiden aiheet muusta sademetsäalueen taiteesta poiketen ovat abstrakteja ja joihin on saatu inspiraatiota ayahuasca-sessioista. Tulipalo tuhosi naisten mahdollisuudet harjoittaa perinteistä elinkeinoaan.
Anoppi kertoi, että ihmiset kyllä lahjoittavat tavaraa shipiboille ja näillä on toimiva jakelukanava. Ainakin ensimmäisinä päivinä onnettomuuden jälkeen ongelma oli kuitenkin ollut se, ettei ollut kuljetusvälineistöä, jolla viedä apu perille. Jos joillekin ihmisille, niin shipiboille toivoisi valoisampaa tulevaisuutta. Liman kaltaisessa paikassa kovat arvot vallitsevat eivätkä valtaapitävät välitä vähemmistöjen asemasta ja oikeuksista. On kuitenkin yritettävä pitää toivoa yllä ja uskoa siihen, että shipibot löytävät paikkansa ja saavat jatkaa rauhanomaista elämäänsä sovussa ympäristönsä kanssa, taidetta tehden ja siitä eläen.
http://elcomercio.pe/sociedad/lima/incendio-cantagallo-tragedia-vista-desde-dron-video-noticia-1944331
Lähde:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti