"Ei me olla vakavia, me ollaan vaan erilaisia"

Tänään miehen pitkäaikaiset ja pitkään yhdessä olleet ystävät menivät vihille Cerro Azulissa parin tunnin ajomatkan päässä Limasta. Vihkiminen toimitettiin kahdeltatoista, ja lähdimme matkaan pian yhdeksän jälkeen yhden samaan kaveriporukkaan kuuluvan miehen ja tämän tyttöystävän kyydissä. Päivä oli ihanan lämmin aivan aamuvarhaisesta saakka, ja meille jäi Cerro Azulissa aikaa kävellä rannalla ja syödä kalaa ennen kuin oli aika körötellä takaisin kylän keskustaan kirkolle. 

Meikäläinen rannalla

Melkein kaikilla veneet oli nimetty naisten mukaan, mutta olivat joukossa sentään Alvaro II ja Carlitos. Kuulin että nimiksi annettaisiin omien lasten nimiä

Mietin, olisiko käytännöllistä vuokrata tai ostaa kesäksi oma venho ja asustella siinä.

Ensimmäistä kertaa meren hajua hengittämässä tänä keväänä

Ravintolassa pöytäämme pölähti rannalta langanlaiha valkoinen kissa, joka alkoi epätoivoisen naukumisensa haistettuaan ruokamme. En kestä katsella enkä etenkään kuunnella nälkäistä otusta, ihmistä sen paremmin kuin eläintä, joten syötyämme aloimme pudotella sille makupaloja. Ravintolan omistaja tuli pian paikalle häätämään kissan, mutta se palasi vielä kerran syömään tähteiksi jättämiämme simpukoita. Tiedän, että kulkukissojen ja koirien paikka ei ole edes rantaravintoloissa, mutta (nälän)hätä ei lue lakia.

Kirkkokansaa

Kirkossa hetken pappia kuunneltuani savu alkoi nousta korvista. Se nyt oli vain hassua, että pappi alussa sanaili, että olemme nyt täällä San Borjan kirkossa (emme todellakaan olleet!) ja kutsui sulhasta vahingossa Luisiksi eikä tämän omalla nimellä. Kuitenkin siinä vaiheessa, kun hän tuomitsi kovin sanoin avioeron (sulhanen oli menossa vihille toistamiseen) ja homoseksuaalit sekä transihmiset, väittäen ettei heillä ole identiteettiä ja että he haluavat tuhota yhteiskunnan perussolun, perheen, ja horjuttavat pyhää perheinstituutiota sekä kehotti sulhasta hankkimaan (yhteensä) kuusi lasta, koska iso perhe merkitsee valtaa, olin valmis lähtemään käymään jäätelöostoksilla. Nousimmekin miehen kanssa penkistä ja lähdimme ulos. Hän oli ihan yhtä tuohtunut papin tuomitsevasta puhetavasta. Ulkona puhisin, että on ihmeellistä, miten Jumalan rakkauden saa väännettyä noin vihaiseen ja tuomitsevaan muotoon.

Kun seremonia oli ohi ja ruusun terälehdet heitelty vastanaineiden päälle, starttasimme auton ja pyyhälsimme juhlapaikalle muutaman kilometrin päähän. Hääpari omistaa rantahuvilan, jonka liepeillä, keskellä hiekkarantaa, juhla järjestettiin.

Tässä jonotamme kiltisti letkassa pääsyä juhla-alueelle

Siellä meri jo siintääkin

Häävalssi

Alkupaloja

Takanamme oli popcorn-pöytä, todella hieno ajatus

Rips raps rapu

Aurinko alkaa jo painua mailleen - päivän lyhyt lempihetki rannalla

Kaikkien pitää tanssia, väitti mieheni, mutta eipä vain menty kumpikaan tanssilattialle

Kävimme rannalla ottamassa kuvia vähän ennen auringonlaskua, ja kun palasimme, kysyin matkatovereilta, eivätkö he kumpikaan tanssi. Tässä vaiheessa tanssilattialla kävi nimittäin jo melkoinen kuhina, sillä perulaiset tykkäävät ja osaavat tanssia. Miehen kaverin tyttöystävä totesi, että kyllä hän tanssii, mutta yleensä vain jos juo olutta. Tällä kertaa hän oli kuitenkin vesilinjalla. Kuulostaa samalta kuin vuoristossa, jossa useat ihmiset tarvitsivat pienen rohkaisuryypyn innostuakseen täydellä teholla tanssimisesta, mietin. Hänen poikaystävälleen totesin naurahtaen, että me ollaan tällaisia vakavia sitten kaikki, kun ei tanssita. "Ei vakavia vaan erilaisia", hän korjasi vakavana.

Juustoja, lihaleikkeleitä, kirsikkatomaatteja, monenlaisia leipäsiä, mansikoita ja rypäleitä. Ennen kotiin lähtöä mietittiin, mahtuisiko Emmental-köntti laukkuuni, sillä tuntui tuhlaukselta jättää se pöytään kärpästen herkuksi. No, luultavasti - toivottavasti! - ruoat syö joku ihminen huomenna. 

Vesi on elämä

Makuvedet ovat nyt täälläkin selvästi pieni hitti, ja toinen nopeasti tyhjennetty suosikki oli popcorn - snack-pöytä

Kakku, jota emme ehtineet maistaa, sillä lähdimme pois ennen kuin se korkattiin

Jälkiruokapöytä

Suomessa on tottunut siihen, että kahvia suurin piirtein yritetään kaataa kurkusta alas kaikkialla, ja jos sitä ei aikuinen juo, aina saa olla selittelemässä, miksi. Täällä omassa maassa tuotettua kahvettakaan ei saa (edes) häissä, eikä sen juomista yleisesti pidetä kamalan hyvänä juttuna, ja esimerkiksi raskaana olevien ja imettävien ei odoteta juovan sitä. Nyt kuten edellisissä perulaishäissäkin kyselin kahvia, mutta ei sitä ollut tarjolla.

Jo seitsemältä illalla lähdimme paluumatkalle, sillä huomenna velvollisuudet kutsuvat taas heti aamutuimaan. Häät olivat erittäin mukavat ja rennot, ruoka aivan kymppi, samoin kuin ympäristö. Musiikille en voi antaa aivan samaa arvosanaa, vaikka siitä vastasikin kallis ja asiansa ilmeisen hyvin osaava DJ, sillä se oli latinotanssimusiikkia, jonka ystävä en ole. Toisaalta mitäpä muuta se tässä ympäristössä olisikaan, ja pääasia juhlissa on tanssia (= pitää hauskaa) eikä rockpoliisina analysoida musiikkia nurkkapöydässä. Ensimmäisen parin tunnin aikana soitettiin kyllä aivan erinomaista poppia, rokkia ja reggaeta, mikä ainakin itselläni nosti juhlatunnelmaa huomattavasti yhdessä rantamaiseman ja auringon kanssa. Hyviä muistoja, huomenna suihkuun.