Valkoisena naisena La Molinassa

Neljä vuotta sitten kirjoitin siitä, millaista on elää Valkoisena naisena Huánucossa. Tänä tuulisena päivänä La Molinassa, lintujen pulputuksen kuuluessa avoimesta keittiön ovesta ja aurinkovoiteen miedon tuoksun julistaessa, että kesä on täällä ihan heti pian, mietin aamulla tekemääni kauppareissua ja sitä, mitä se kertoo valkoisen naisen asemasta yhdessä Liman vauraimmista kulmakunnista. 

Olin jo kuukausia sitten huomannut lähellä kotiamme, kauppamatkan varrella, yhdistetyn kirjakaupan ja tanssikoulun. Joskus illan hämärissä olin ohikulkiessa kuullut musiikkia, kääntynyt katsomaan ja nähnyt pienten ja vähän isompien naisten tanssivan flamencoa röyhelöisissä mekoissaan. Kirjakaupan arvioin niin ylelliseksi, että vasta eilen illalla miehen yllyttämänä uskalsin käydä siellä kääntymässä ja katsomassa, mitä kaikkea on tarjolla. Jo ensimmäisellä silmäyksellä selvisi, että kyseessä on puoti, johon voisin helposti upottaa kuukausipalkkani eikä tekisi edes tiukkaa. 

Kirjoja lapsille paperista, pahvista ja kankaasta, muovitettuja kylpyammeessa katseltavia kirjoja, po-up-kirjoja sekä lapsille että aikuisille, avattavia luukkuja, tarroja, kirjoja joihin saa ja pitää piirtää, upeita muistikirjoja, vintage-julisteita, tarroja, muistilappuja, kekseliäitä hiirimattoja, uniikkeja kynäpenaaleja, scrap-papereita, hauskoja jääkaappimagneetteja, keittokirjoja, runoutta, kertomuksia eri-ikäisille, uusimpia romaaneja ja klassikoita Austenista Shakespeareen, elegantteja mustekyniä,.. Ikkunan edessä kaksi syvänsinistä nojatuolia houkuttelemassa jäämään, avaamaan kirjan jos toisenkin, unohtamaan maailman, joka odottaa kirjakaupan ulkopuolella.

Pölähdin paikalle suoraan suihkusta hiukset sekaisin, ilman meikkiä, ensimmäisissä käteen sattuneissa rytkyissä lenkkarit jalassa. Homssuisesta ulkonäöstäni huolimatta työvuorossa ollut myyjä oli hyvin ystävällinen kohdellen minua kuin ulkomaalaista ja vihjaten heti, että heillä on myös englanninkielisiä kirjoja. Ihmettelin aikani ja päätin palata paremmalla ajalla, heti seuraavana aamuna. Tällä kertaa paikalla oli nainen, jonka ymmärsin olevan paikan omistaja, ja huh miten hyvää palvelua sainkaan. Puoli tuntia hurahti äkkiä, kun nainen kiikutti eteeni kirjan toisensa perään kosketeltavaksi ja ihmeteltäväksi, kertoi kuka muistikirjat on suunnitellut, näytti mitä kaikkia herkkuja keittokirjoista löytyy, availi pop-up-kirjojen sivuja. Tietysti tuli myös puheeksi, mistä olen kotoisin, ja meiltä löytyi heti yhteinen tuttava. Sain useamman käyntikortin ja pyynnön ottaa yhteyttä, jos etsin jotain tiettyä kirjaa.

Kotiin tultuani kerroin miehelle, miten ylitsevuotavan hyvää palvelua olin saanut. Kyllä kai, kun olet valkoinen, mies totesi. Ei sinun tarvitse edes näyttää varakkaalta, koska vaikka kulkisit oudoissakin rytkyissä, olisit vain eksentrinen mutta silti aina potentiaalisen varakas länsimaalainen. Jäin miettimään asiaa, ja tottahan se on, että minua kohdellaan La Molinassa eri tavalla kuin aiemmissa asuinpaikoissani mukaan luettuna keskiluokkainen korttelimme Surcossa.

Kaupassa, joka myy erilaisia juomia olematta kuitenkaan pelkkä viinakauppa, minulta kysyttiin heti, kuka olen ja missä asun, selvitettiin omien lasten nimet ja iät ja kerrottiin suomalaisesta asiakkaasta, joka käy heillä asioimassa. Tavarat kannettiin puolestani ovelle, käyntikortteja työnnetään kouraan joka käynnillä ja saan kehotuksen soittaa, jos haluan tilata heiltä juomia kotiinkuljetuksella. Tarvitseeko sanoa, että aikana jolloin mieheni kävi yksin samaisessa liikkeessä ostamassa vettä ja virvoitusjuomia, hänelle sanottiin vain välttämättömät moikat ja kiitokset? Toisaalta nyt kun minä ja perheen pienin olemme käyneet liikkeessä, lapsemme tunnistetaan siellä, ja kun tämä menee paikalle isänsä kanssa, erittäin ystävällinen palvelu on taattua.

Ruokakaupassa palvelu on mennyt niin pitkälle, että ostokset on ladottu puolestani hihnallekin eikä pelkästään hihnalta kasseihin. Erikoiskohtelu tuntuu lähinnä huvittavalta, ei kiusalliselta. Pyrin olemaan kohtelias ja kiitän kyllä aina kauniisti enkä ikinä oleta kenenkään pokkuroivan tai tekevän asiat puolestani. Myyjät yllättyvät monesti siinä vaiheessa kun selviää, että lähden kaupasta ostoskuormani kanssa kävellen enkä katumaasturilla tai vähintään taksilla. Kerran ostin kymmenen isoa lautasta (sekä muistaakseni kasan muitakin tuotteita), ja kun myyjä kysyi, onko minulla joku auttamassa kuljettamaan ostokset tavaratalon alakertaan, vastasin ei mutta pyysin pakkaamaan lautaset kestäviin muovikasseihin, koska olen liikkeellä polkupyörällä. Eksentrinen valkoinen nainen kun olen.

Kirja- ja paperikaupan aarteita