perjantai 18. joulukuuta 2015

Tästä syystä meidän piti syödä pannukakut yksin

Noin viikko sitten miehen harrastuspiireistä tuttu ystävä ja tämän vaimo ehdottivat, että he voisivat tulla käymään meillä tänä torstaina. Minäkin tunnen pariskunnan, sillä olemme käyneet kaksi kertaa yhdessä ulkona syömässä. Mieheni vastasi myöntävästi, ja pidimme asiaa sovittuna.

Viikon mittaan teimme pieniä hankintoja torstai-iltaa varten: mansikkahilloa ja kookosjauhetta lettuihin, Inca Kolan kevytversiota miespuoliselle vieraalle. Ei mitään monimutkaista, mutta kuitenkin jotain naposteltavaa.

Torstaina lähdin kaupungille asioille, mutta palasin sieltä ajoissa ehtiäkseni tehdä lettutaikinan. Kun kello seitsemän lähestyi, mieheni alkoi epäillä, etteivät vieraat tulisi. Ystävä ei vastannut aluksi yhteydenottoihin. Vastaus saapui varttia myöhemmin: mies oli vielä töissä. 

Eipä siinä mitään, enemmän lettuja meille! Mieheni syytti tapauksesta vain itseään; olisihan hänen pitänyt älytä varmistaa treffit edellisenä iltana. Jos perulainen miehenikään ei aina osaa tai muista toimia kulttuurinsa mukaisesta, miten usein suomalainen vaimo onnistuukaan töpeksimään sosiaalisissa tilanteissa.


2 kommenttia:

  1. Hmmm, onko siis perulaisen kulttuurin mukaista varmistaa sovitut tapaamiset päivää ennen? Pidetäänkö niitä vasta sitten sovittuina? Vai tuleeko peruutuksia vielä senkin jälkeen usein?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä kysymyksiä. Kyllä, käsitykseni mukaan tapaamiset varmistetaan aina edellisenä päivänä / saman päivän aamuna tai molempina.

      Kun opiskelijani tekivät paljon ohareita, mieheni kehotti muistuttamaan heitä oppitunnista kolme kertaa, viimeisen kerran muutamia tunteja ennen oppitunnin alkamista.

      Peruutuksia tulee ihan viime hetkeen saakka. Usein käy sitäkin, että ihmiset eivät edes ota yhteyttä peruakseen vaan jättävät vain ilmestymättä. Se vaikuttaa olevan kulttuurisesti aivan hyväksyttyä, ja jälkikäteen oharit tehnyt henkilö useimmiten esittää jonkin syyn, miksei ilmestynyt paikalle.

      Poista

Työnhakua ja hämmästelyä eli ensimmäiset kuukaudet Suomen kamaralla

Olemme nyt olleet Suomessa kaksi kuukautta, ja tänä aikana blogin kirjoittamiseen ei ole yksinhuoltajana ollut liiemmälti aikaa keskittyä. K...