Mies työnsi käteeni lapun, jossa oli lähimmän Reniecin toimipisteen osoite korttelin tarkkuudella. Olisin suunnannut oikopäätä kansallispankki Banco de la Naciónin todistusautomaatille, ellen olisi vetänyt siellä vesiperää vihkitodistuksen kanssa puolta vuotta aikaisemmin. Kuvittelin tuolloin saavani tulostettua todistuskopion silloista työnantajaa varten, mutta asiakkaita avustava virkailija sanoi siihen vaadittavan perulaista henkilötodistusta.
Kyselin liikennepoliiseilta tietä, ja avuliaasti he viittoilivat oikeaan suuntaan, kohti räikeänsinistä parhaat vuosikymmenensä nähnyttä kolhoa rakennusta, jonne oli matkaa pari korttelia. Reniecin pihalla kiemurteli jono, jonka hännillä aloin vakavasti epäillä jonottamaan jäämisen mielekkyyttä. Jo muutaman minuutin vartomisen jälkeen vartija tuli kuitenkin kyselemään, millä asialla asiakkaat olivat, ja minut ohjattiin toiseen jonoon. Päästyäni oikean virkailijan kanssa juttusille kuulin, että minun pitäisi palata Banco de la Nacióniin maksamaan kympin käsittelymaksu, jonka jälkeen palaisin Renieciin kuitin kanssa.
Tässä vaiheessa soitin miehelleni ja kysyin, olisiko kuitenkin järkevintä, jos hän hakisi todistuskopion automaatista seuraavana päivänä ja painuisin nyt nostamaan verensokeritasoa. Kuka tietää, miten kauan joutuisin ensin odottamaan vuoroani pankissa, ja uusi Reniec-keikka se vasta aikaavievä olisikin. Sen jälkeen saisi nälkäkiukku takuulla vallan, ja jos alkaisin lounastaa välillä, ehtisinkö enää ulkoministeriöön saman päivän aikana. Mies ehdotti oitis, että palaisin kotiin.
Matkalla
Metropolitanon pysäkille sain kuitenkin päähäni käydä varmuuden vuoksi pankin yhteydessä olevalla todistusautomaatilla selvittämässä, onnistuisiko tulostus sittenkin. Jos näyttelisin oikein surkeaa, säälisikö virkailija ja yrittäisi auttaa? Ehkä kannatti yrittää. Pankin ovella meinasin kuitenkin kääntyä kannoillani, sillä jono oli lannistavan pitkä. Jäin silti odottelemaan vuoroani ja takanani seisovien paikallisten hiiltymistä jonon edetessä piinallisen hitaasti ja kahden miehen kiilatessa edelleni. Huomautin nuoremmalle miehelle, että tässä me kaikki odotamme jonossa vuoroamme, mutta hän alkoi heti selittää olleensa paikalla jo aiemmin. En voinut todistaa miehen valehtevan, ja kun kukaan takana olijoistakaan ei tullut avuksi, annoin asian olla.
Viimein vuoroni koitti, ja suureksi yllätyksekseni kiltti virkailija totesi oitis, että totta kai saat kopion täältä, ei mitään ongelmaa. Älkää naurattako! Ei tämän näin helppoa pitänyt olla. Sitä paitsi oli luksusta, kun virkailija käytti masiinaa puolestani eikä minun tarvinnut tehdä muuta kuin maksaa. Minuutti myöhemmin minulla oli kädessäni oikea dokumentti, jonka kävin nopeasti viemässä ulkoministeriöön, jossa oli lähes tyhjää. Legalisoidun todistuksen olisi saanut noutaa jo puoli neljältä, mutta päätin hakea sen vasta seuraavana päivänä. Kaiken järjen mukaan enempiä mutkia ei matkaan pitäisi enää tulla, mutta ehkä perulainen byrokratia onnistuu yllättämään huomennakin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti