Asumme naapurustossa, jossa kaikki ilmeisesti tuntevat toisensa vuosien tai jopa vuosikymmenten ajalta. Minä en tunne kuin naapurin rouvan ja hänetkin vain ulkonäöltä. Heti ensi alkuun kysyin mieheltä, onko rouva juoruiluun taipuvainen, ja myöntävän vastauksen saatuani ei ole tehnyt mieli mennä jutustelemaan. Tämä on vähän kuin kerrostaloelämä Suomessa; tervehdin kyllä reippaasti kaikkia vastaantulijoita riippumatta siitä, olenko heitä koskaan nähnyt, mutta henkilökohtaisen elämäni verhoa raotan vain, jos luotan naapuriin. Esimerkiksi kerrostalon lenkkisaunassa tuli jutusteltua naapurin akkojen kanssa niitä näitä, koska luotin siihen, etteivät he alkaisi levitellä saunajuttuja eteenpäin. Meillä oli kerrassaan mukava pieni saunaporukka. On jollain tapaa hienoa ja alkukantaista, kun elämässä on ihmisiä, joita ei näe koskaan vaatteet päällä vaan paljaana omana itsenään.
Täällä luottamus pitää saavuttaa vaatteet päällä, mikä näin suomalaiselle on joskus hieman haasteellista. Parinkymmenen metrin päässä talostamme on pienten kauppojen, suutarinliikkeen, leipomon ja hedelmäkauppojen keskittymä, jolla on suureellinen nimi centro comercial. En ole koskaan esittäytynyt kellekään kauppiaalle, mutta kaikki tuntuvat kuitenkin tietävän missä asun ja kenen kanssa. Alkuun jaksoin ihan ystävällisesti vastailla joihinkin kysymyksiin, jotka eivät olleet tunkeilevia, mutta rajani tuli vastaan noin vuosi sitten, kun menin munanmyyjän pakeille löysässä neuleessa. Hän kysyä pamautti, olenko raskaana. "Ei, olen vain lihava", vastasin, ja huomasin heti, että sarkasmini kaikui aivan kuuroille korville. "Voi, kyllä sinä varmasti pian tulet raskaaksi ja saat oman vauvan", lohdutteli myyjä.
Poistuin paikalta vähin äänin ja sen jälkeen olen palannut munaostoksille vain muutaman kerran, aivan äärimmäisessä hädässä. Hienotunteisuudesta ei voi syyttää myöskään hedelmäkauppiasta, ja olen vähentänyt käyntejä myös hänen puodissaan. En tiedä, mitä nämä naiset ajattelisivat, jos joskus aivan ystävällisesti ja rakentavassa hengessä sanoisin, että kävisin todella mielelläni ostoksilla heidän liikkeissään mutta en haluaisi puhua yksityisistä asioistani. Tuskin kuitenkaan tulisin ymmärretyksi oikein, koska näiden pitkää päivää tekevien ihmisten elämän suola on kohista asiakkaidensa uusimmista kuulumisista ympäriinsä. Parempi siis antaa heidän olla oma itsensä ja pysyä itse poissa.
On kuitenkin yksi piristävä poikkeus, kulmassa sijaitseva isoa elintarvikekioskia muistuttava kauppa, jolle olemme mieheni kanssa antaneet nimen "friendly shop". Hienotunteisuus ja tahdikkuus oikein säteilevät kauppiasperheestä, joka tuntee asiakaskuntansa mutta ei sorru makeilevaan tuttavallisuuteen. Hyvin nopeasti huomasin, että tässä on aidosti ystävällisiä ihmisiä, joista puuttuu liehittelevä lipevyys. Vaikka olen vakioasiakas, minulta ei kysellä henkilökohtaisia. Kerran tai pari on kysäisty kissoista, kun olen ostanut kissanruokaa, ja ne kysymykset ovat tuntuneet mukavilta. Kyllähän minä kissoista voin puhua!
Henkilökunta on myös jo liki pitäen oppinut sen, että minulle ei kannata tarjota muovikassia, koska käytän omaa kangaskassia tai reppua. Tässä pikkupussien ja kaikesta ilmaiseksi saatavasta innostuvien kansalaisten maassa muovipussejakin tunnutaan välillä hamstrattavan ihan vain siksi, kun ilmaiseksi sai. Siksi toimintani herättää aina kummastusta, josta ystävällisessä puodissa on kuitenkin jo päästy yli. Pussittomuudesta voi myös heittää pientä kevyttä small talkia.
Kun teloin polveni ja uskaltauduin ensimmäistä kertaa kauppaan, valitsin tietysti friendly shopin. Rouva kauppias katsoi könkkäämistäni ja kysyi aidosti huolestuneen näköisenä, mitä oikein sattui. Koska luottamukseni on lunastettu yli vuoden kestäneellä hienotunteisuudella, johon eivät ole kuuluneet kyselyt tai kommentit raskaudesta, palkitsin hänet kertomuksella tapahtumain kulusta. Nyt on polven tarina kerrottu eikä siihen ole tarvinnut palata, vaan olen voinut jatkaa ostosteni tekoa kaikessa rauhassa. Välillä minulle saatetaan sanoa, että liikut jo paremmin, ja se tuntuu mukavalta huolenpidolta. Apuun riennetään, jos kainalosauva putoaa maahan, mutta minua ei jo ovelta aleta pommittaa kysymyksillä.
 |
| Nukkumalähiömme heinäkuussa, jolloin sotakoneet jyrisivät taivaalla melkein taukoamatta |
 |
| Poliittinen korrektius on ehkä vielä harvinaisempaa kuin hienotunteisuus, mutta siitä lisää toisella kertaa |
Niin hämmentävää, että olen lähes sanaton.
VastaaPoistaHuvittaa, pöyristyttää, kummastuttaa, ihmetyttää, naurattaa, ärsyttää...
Kulttuuri on eri ja ei ole...
Kyllä, monenlaisia tunteita herää samanaikaisesti. On multa kadullakin tultu kysymään, mitä jalallesi on käynyt. Kyseessä oli lähistön vaatekauppias, jonka asiakas en ole. (Myönnän olleeni niin tyly, että klenkkasin vain ihmismassassa eteenpäin reagoimatta. Puolustukseksi voi sanoa, että jouduin siihen aikaan keskittämään kaiken energian ja huomion eteenpäin pääsemiseen. ;-)
PoistaRaskauskyselyissä ylitetään mielestäni sopivaisuuden raja paljon selvemmin, koska ensinnäkin monissa tapauksissa "raskaus" voi olla vain optinen harha tai mässäilyn tulosta ja toiseksi asia voi olla tahattomasti lapsettomalle äärimmäisen rankka. Täällä varmasti lapsettomuudestakin puhutaan kevyemmin ja herkemmin myös vähemmän tutuille, mutta ainakin mulle lisääntymisasiat kuuluvat kategoriaan "kaikkein henkilökohtaisimmat jutut".
Jenkeissä otetaan ihmisten koko mielestäni tahdittomasti puheeksi tämmöisenä hyvän-päivän-puheenaiheena, vähän niinkuin suomalaisten säätilan arvioinnit. Minua todellakin vaivaannuttaa, jos minulle tuntematon ihminen käyttää "oletpa laihaa" jäänmurtajana. Täällä pitää myös varoa puheitaan, sillä jenkeille ei uppoa suomalainen itseään parjaava huumori vaan he luulevat sinun olevan tosissaan. En siis todellakaan voi vitsailla olevani pennitön luuseri, he luulevat, että tarkoitan sitä. En voi myöskään samalla tavalla puhua avoimesti oikeista ongelmista, täällä ei saa sanoa jos jokin asia masentaa; masennus on hirvittävä tauti, vähän niinkuin lepra. Minun oletetaan siis olevan aidosti onnellinen kun saan istua neljän seinän sisässä puhumatta kellekkään viikkotolkulla ja jos se saa aikaan masennusta, on minussa jotain perustavanlaatuisesti vialla.
VastaaPoistaHullutusta toisinaan, nämä vieraat kulttuurit. :)
Kiitos kommentista, Nina! Minäkään en ymmärrä, miten laihuudesta mainitseminen voisi toimia jäänmurtajana. :) Onko pyöreydestä tai lihavuudesta mainitseminen kuitenkin tabu kuten olen käsittänyt?
PoistaTäällä ihmisiä usein kuvaillaan adjektiiveilla gord@ / gordit@ tai flac@/ flacit@ aivan huolettomasti. Jos jollakulla on tummempi iho, hän on negrit@, ja lyhyttä poikaa kutsutaan hänen kokoaan alleviivaavalla lempinimellä chato. Me valkoiset olimme vuoristossa tietysti aina gringoja, ja voi miten opin vihaamaan sitä sanaa. Kuten kuvatekstissä mainitsen, poliittinen korrektius ei kuulu kulttuuriin. Lihavuutta ei myöskään pidetä minään kauhistuttavana asiana, eikä n-sanaakaan käytetä syrjivässä mielessä. Vähitellen olen alkanut tottua ja ajatella, että kyse on jonkinlaisesta hyväntahtoisesta junttiudesta.
Se, ettei ole hyväksyttyä tai ainakaan suotavaa puhua avoimesti oikeista ongelmista, on varmasti raskasta. Joskus varmasti auttaisi jo se, että saisi vähän päästellä höyryjä ja vääntää makaaberia huumoria siitä, miten rikki on vaikkapa kotona möllöttämisestä tai byrokratiaa vastaan tappelusta. Ikävää jos toinen menee aivan vaikeaksi eikä osaa suhtautua päänsisäisiin demoneihin jotenkin tervehenkisesti asioina, joita elämässä nyt vain välillä tulee vastaan ja joilta silmien sulkeminen on jopa aika epäkypsää.
Taas hauskaa ja osuvaa huomiointia! Yhden kerran Wongissa erehdyin santaamaan lyhyimman jonon hannille - mutta se ainut edessani oleva rouva halusikin JOKAISELLE yksittaiselle tuotteelle taydessa ostoskarryssaan oman muovikassin. Siina vaiheessa kun irtobanaanit saivat kaikki oman kassinsa, mina yritin turhilla silmien pyorityksilla kerata henkisia tukijoukkoja muista jonottajista, mutta taisin olla ainoa joka edes huomasi mitaan erityista tilannetta. Englannissa muuten on lopulta herran vuonna 2015 alettu laskuttaa muovipusseista, ehka Peru seuraa perassa.
VastaaPoistaMutta sarkasmista olen joutunut joskus ongelmiin myos taalla itseironian luvatussa maassa. Sita ei kannata harrastaa minkaan viranomaisen kanssa - varsinkaan rajavartioston tai lapsensuojelun.
Vitsailua kannattaa kyllä vältellä monissa tilanteissa. Jo mainitsemiesi viranomaisten kanssa se on ehdottoman tärkeää! Oman havaintoni mukaan VR:n konduktöörin huumorintajua ei kannata testata heittämällä tyhmää läppää opiskelijakortin väärentämisestä. (Tosin epäilen, että savolainen konnari ei olisi ottanut minua tosissaan ja ripittänyt vaan murjaissut jotain nasevaa.)
PoistaVoi aaarrggghh sitä muovipussimummoa, jonka takia Murphyn laki iski taas kerran ja lyhin kassajono tiesi pisintä jonotusaikaa. Ihme kun ei vielä halunnut erillistä kuittia joka tuotteelle.