Paluu Peruun ja arkeen on koittanut täydellisen rentouttavan ja onnistuneen Suomen-loman jälkeen. Iso kiitos jokaiselle teistä, jotka autoitte tekemään reissustamme parhaan mahdollisen. Ilman hermolepoa, runsasta luonnossa oleskelua ja terapeuttisia keskusteluja olisin jo nyt aivan ryytynyt, sillä ensimmäisen Limassa vietetyn arkipäivän kunniaksi jouduin taas ongelmiin.
Kuten ehkä muistatte, olin toukokuun töissä ja palkka luvattiin maksaa kesäkuun alussa, joskaan ei pankkitililleni vaan työnantajan käyttämään pankkiin, josta voisin palkkashekkini hakea. Ennen lähtöämme palkka ei ehtinyt pankkiin ilmestyä, ja valehtelisin jos väittäisin, etten aavistanut pahinta tänään pankkiin mennessäni. Itse asiassa mies yritti usuttaa mua pankkiin jo lauantaina, mutta en halunnut mennä, koska en olisi voinut viikonlopun aikana kuitenkaan soittaa työnantajalle ja kysyä, miksi he eivät ole maksaneet.
Vaikka olin liki täysin varma, ettei palkkaa olisi maksettu, pettymys tuntui karvaalta, kun poistuin pankkitiskiltä tyhjän käsin. Sain kehotuksen soittaa "johonkin pankin numeroon" ja kysyä sieltä mahdollista koodia, jolla palkan saisi minulle maksetuksi. Olin kuullut, ettei palkkashekin lunastukseen tarvittaisi muuta kuin ulkomaalaiskortti ja veronumeroni, joten olin aika ymmälläni alakerran puhelimelle päästyäni. Koska en tajunnut, mihin numeroon minun pitäisi soittaa ja mitä oikeastaan kysyä, hälytin kotona puolen kilometrin päässä olleen A:n apuun. (Ottakaa myös huomioon, että edelleen inhoan byrokratian hoitamista puhelimessa espanjaksi etenkin tilanteissa joissa taustamelu häiritsee kuuluvuutta huomattavasti kuten tälläkin kertaa.) A. soitti, tavasi minuutin nimeäni ja sai puhelimen toisessa päässä olleelta virkailijalta lopulta vastauksen, ettei heillä ole mitään merkintää palkastani.
Seuraavaksi mieheni soitti entiselle työnantajalleni. Olin aivan liian kiukkuinen kyetäkseni hoitamaan asiaa puhelimessa ja toivoin hänen perulaisena osaavan kysyä oikeat kysymykset ja vaatia vastauksia. Neljä puhelua myöhemmin saimme vastauksen: kuukausiraporttini oli hylätty, koska siinä oli jätetty mainitsematta avainsanat capacitación a los docentes de la dirección regional de educación de Lima Metropolitana. Olisinhan minä nuo sanat siihen kirjoittanut muun tekstin jatkoksi, jos joku olisi asiasta jotain sanonut. (Ilmeisesti kyseinen jargon sisältyy työsopimukseeni, jonka kyllä luin läpi ennen allekirjoittamista, mutta koska en saanut siitä missään vaiheessa kopiota itselle, vaikea oli tekstiä ulkoa muistaa.) Olin saanut vain ohjeen kirjoittaa kk-raportti siitä, mitä olen tehnyt, ja kun kyselin tarkempia ohjeita, minulle lykättiin toisen työntekijän raportti malliksi. Luonnollisestikin tämä kollega teki aivan muita töitä ja sain apua vain tekstin asetteluun ja sen hahmottamiseen, miten virallista ja kapulakielistä tekstiä minun odotettiin suoltavan. Vastaus: erittäin.
Eikä siinä vielä kaikki! Koska olin mokannut raportin, minun pitäisi toimittaa kolmena kappaleena taas kerran nivaska dokumentteja, joita ilman palkanlasku ei onnistuisi. Jokainen dokumentti pitäisi tietysti myös allekirjoittaa kahteen kohtaan. En tiedä, mihin kaikki aiemmin antamani viralliset paperit mystisesti ovat kadonneet. Sen ymmärrän, että minun on vietävä työpaikalle verohallinnon sivuilta tulostettu kuitti, jossa kerron vastaanottaneeni työnantajaltani summan X, mutta kaikki muut vaaditut dokumentit ovat sellaisia, jotka eivät vanhene, esimerkiksi kopio henkilötodistuksestani.
Huomenna lähdemme yhdessä kauhujen luolaan, ja vaikka tarvitsisin työpaikan, työkokemusta ja rahaa, en aio hakea työpaikkaa samasta virastosta uudelleen. Ahdistuksen määrä, kun edes mietin tämän täydellisen turhautumisen tunteen ja toivottomuuden toistumista kuukaudesta toiseen, lamaa. En nimittäin jaksa olla niin optimisti, että uskoisin minkään merkittävästi muuttuvan, ainakaan parempaan. Siitä sai pieniä viitteitä, kun mieheni yritti sopia sihteerin kanssa tapaamisaikaa uuden esimiehen kanssa, siinä onnistumatta. Vastaanotto oli tasan yhtä jäinen kuin se, jonka minä sain kyseiseltä naiselta aina ollessani niin röyhkeä, että yritin sinnikkäästi päästä esimiehen puheille. Jos vastaus on aina vain, että soita / tule takaisin päivänä X, minua kärsivällisemmänkin ihmisen pinna katkeaa kyllä hyvin nopeasti.
Epäonnisen päivän huipennukseksi sain soiton lääkäriltä; olin unohtanut mennä vastaanotolle. Nähtävästi olin puolitoista kuukautta sitten aikaa varatessani kirjoittanut sen puhelimeeni väärän päivän kohdalle. En ole koskaan aiemmin ainakaan muistaakseni unohtanut yhtään sovittua tapaamista, joten tästä muistin rappeutuminen nyt ilmeisesti alkaa.
No hupsista. Olen tainnut aiemminkin tätä ihmetellä, mutta täällä Pohjolassa meille jauhetaan, että juuri meilläpäin on kankein byrokratia ja lännen & etelän vapaassa maailmassa sitä ei ole. Ja sitten me valitut pääsemme lukemaan perulaisesta byrokratiasta, joka on täkäläiseen verrattuna aivan omaa luokkaansa. Kammottavaa shittiä. VOIMIA.
VastaaPoistaKiitos kommentista ja tuesta.
PoistaByrokratiasta olemme täällä ennenkin vaihtaneet ajatuksia ja luultavasti olen sanonut kaiken tämän jo aiemmin, mutta menköön vielä. Mietin usein, mistä vaikutelma Suomen byrokraattisuudesta tulee. Silloin kun minulla oli kokemusta vain kotimaani tavasta toimia, en muista pitäneeni Suomen byrokratiaa erityisen hankalana. Äitikin jo muinoin opetti hieman yksinkertaistettuna, että virallisissa lomakkeissa on oltava päivämäärä ja allekirjoitus. Kaikki muut puutteet voi yleensä korjata helposti. Näin se myös usein tuntuu menevän, sillä olen kuullut tapauksista, joissa esimerkiksi jokin tukilomake on täytetty puutteellisesti ja virastosta on soitettu asiakkaalle, kysytty puuttuvaa tietoa ja täydennetty kohta ilman ylimääräistä virastokäyntiä tai kokonaan uuden lomakkeen lähettämistä. Täällä virastoihin voi tietysti yrittää soittaa, mutta mitään varsinaista puhelinpalvelua siellä ei kokemukseni mukaan ole, ja asiakas ohjataan tulemaan paikan päälle. Sehän on sitten kiva, jos kyseessä on esimerkiksi maahanmuuttovirasto, jonne lähtiessään saa ottaa eväät mukaan, koska hommaan menee matkoineen ja jonotuksineen helposti työpäivän verran aikaa.
Maiden vertaaminen toisiinsa on useimmiten aika hedelmätöntä, ainakin jos on päätynyt asumaan paikkaan, joka jossain suhteessa on monimutkaisempi kuin se, mihin on aimmin tottunut. Historialliset tekijät, kulttuuri ja Perussa nähtävästi myös huumetuotanto vaikuttavat suuresti byrokratian määrään ja laatuun. Merkittävimpiä eroja Perun ja Suomen välillä oman kokemukseni mukaan on se, että Suomessa ihmisiin lähtökohtaisesti luotetaan ja byrokraattien tehtävä on auttaa meitä. Toki mätiä omenia löytyy! Täällä ihmisiä lähtökohtaisesti epäillään, ja heidän on monin eri tavoin todistettava, etteivät ole huijareita.
Kun ihmettelin ääneen, mitä entinen työnantajani tekee tekee yhdeksällä kopiolla henkilötodistuksestani, anoppi totesi byrokratian määrän olevan suorassa suhteessa korruption määrään. Voin siis ajatella, että ko, työpaikalla kepulikonstit ovat niin yleisiä, että niiden kitkemiseksi jokainen joutuu tekemään valtavan määrän paperityötä joka kuukausi - ainakin jos on töissä kuukauden välein uusittavalla pätkäsopimuksella. Leikkimielisesti voi sanoa, että kun tarkastaja tulee ja näkee paperipinot, hän ainakin uskottelee itselleen kaiken olevan kunnossa.
Shitti on kammottavaa, mutta kirjoitan kaiken ylös ja hekumoin ajatuksella kirjoittaa kokemuksista vähän jäsennellymmin. Hieman kyllä tarvitsen välimatkaa tapahtumiin ennen kuin tekstistä tulee riittävän kepeää eikä kamalaa tilitystä. :D
Nyt koetan ottaa anopin ohjeesta vaarin ja vain hymyillä, mitä ikinä työpaikkakäynnillä sattuukin. Hymyillä ja miettiä, että on tarinan kannalta parempi, mitä enemmän mönkään kaikki menee. Suurin ongelma meillä ihmisillä lienee se, että otamme vastoinkäymiset henkilökohtaisesti emmekä osaa asettua itsemme ulkopuolelle tarkastelemaan tapahtumia objektiivisesti. Näin ainakin minulla.
Jatkotarina viemärin varrelta jatkuu...
VastaaPoistaOdottelimme tänään tunnin työntekijää, joka oli luvannut neuvoa palkan hakemisessa. (Ajatella, että palkkaakin pitää erikseen anoa eikä sitä vain makseta.) Kun mies saapui paikalle, hän vilkaisi tuomiani dokumentteja ja sanoi ne sanat, joita odotin. "Tästä puuttuu vielä..." Selvisi, että minun pitää täydentää kuukausiraporttiani tarkemmalla selonteolla siitä, mitä olen koonnut kasaan suomalaisesta koulutusjärjestelmästä. Kuulemma olisi parasta, jos dokumentti tulisi sähköpostissa jo tänään.
Hetken tietysti mietin, miksei tätä(kin) asiaa voitu kertoa jo eilen puhelimessa, niin olisin palauttanut selonteon jo tänään, kun kuitenkin olin tulossa virastoon. Purin kuitenkin kieltä, etten olisi sanonut jotain nenäkästä. Onhan aivan omaa tomppeliuttani, jos alan vaatia tältä yhteiskunnalta rationaalisuutta, kun mikään merkki ei ole viitannut siihen, että sellaista löytyisi.
Palattuani kotiin ahersin selonteon kimpussa lopulta kolme tuntia, sillä olin saanut kuukauden aikana sen verran paljon materiaalia kasaan, että meni melkoisesti aikaa, että poimin tekstimassan seasta keskeiset asiat. Lisäilin joukkoon muutaman kuvakaappauksen Prezeistä, joita tein. Lopputulos: 12 sivua, tiedoston koko 12 MB. Romunettimme ei meinannut jaksaa lähettää sitä sähköpostilla vastaanottajalle.
Jään odottelemaan, missä mättää seuraavaksi. Sillä välin koetan taas pyydystää yksityisoppilaita, sillä vaikka opetushommissa saa varautua pitkiin työmatkoihin ja runsaisiin peruutuksiin, byrokratia on minimissä. (Näin ei tietenkään ole oppilaitoksissa, minkä eräs nälkäpalkalla yläkoulun englannin opettajaksi palkattu ystäväni sai karvaasti kokea, mutta se onkin jo toinen tarina.)
Järkyttävää epäinhimillistä pompotusta. Ensinnäkin, miten voi muka olla laillista, että yhden puuttuvan virkkeen takia ei muka tehdystä työstä tarvitse maksaa palkkaa? Tuntuu että ihmiset vielä ovat tahallaan ilkeitä kaiken muun pahan lisäksi. Liian tuttu se lamaannuttava ahdistus vuorelta tuntuvan epämiellyttävän tehtävän edessä.
VastaaPoistaJa sitten vielä, ärsyynnyn joka kerta kun Amerikan suomalaisten keskuudessa joku alkaa valittaa suomalaisesta byrokratiasta, sen kankeudesta, tai kuten viimeksi kuinka virkailijat eivät tiedä mitään. Hevonkakkarat, sanon minä, etenkin kun samat henkilöt kehtaavat väittää että USA:ssa kaikki sujuu helpommin. Se on se luottamus mikä tekee Suomesta erilaisen. (Ja että virkailijoista ei valita suhteiden vaan pätevyyden perusteella.)
Kyse ei ollut laillisuudesta tai laittomuudesta vaan siitä, että jotkin hallintosäännökset (mikä lie oikea sana) velvoittavat minut sisällyttämään kuukausiraporttiin samat asiat, jotka on mainittu työsopimuksen kohdassa, jossa tehtäväni määritellään. Tietenkään kukaan ei ollut maininnut minulle halaistua sanaa tästä, eikä minulle tosiaan edes ollut annettu työsopimuskopiota.
PoistaYleensäkin tuntuu, että kaikki pitää oppia täällä kantapään kautta ja mokailla jatkuvasti, koska byrokraateilta ei kerta kaikkiaan saa hädän hetkellä apua, olivat he kasvottomia mamuviraston työntekijöitä tai vaikkapa oman työpaikan ihmisiä. Joustavuudella tai inhimillisyydellä ei ole sijaa systeemissä. Tosin vahvasti epäilen, ettei taustalla (läheskään aina) ole suoranainen ilkeys tai edes piittaamattomuus, vaan yksinkertaisesti tietämättömyys. Kun olin vienyt raporttini vastuuhenkilölle, tämä tosiaan hoksasi, että minun pitää palauttaa vielä tarkempi selostus kuukauden aikana tekemästäni työstä. Vasta nyt hän sen tajusi. Sama henkilö oli toukokuussa väittänyt, että he tarvitsevat pankkikorttini tunnusluvun palkanmaksua varten...
Sielläkin siis virkailijat valitaan suhteilla, enpä ollut arvannut. Onko myös niin, että saatu päätös tai vastaus kysymykseen riippuu täysin virkailijasta? Täällä eräs kansainvälinen verkosto teki pienimuotoisen ja epätieteellisen tutkimuksen mamuvirastossa. Sen perusteella virastossa ei ollut mitään yhtenäistä linjaa vaan riippui täysin virkailijasta, miten asiakasta kohdeltiin ja millaisen vastauksen hän sai kysymyksiinsä. Täysin sama kokemus on minulla asiakkaana. Esimerkiksi joiltakin ihmisiltä on ulkomaalaiskortin jokavuotisen uusimisen yhteydessä vaadittu useamman kymmenen dollarin maksu, jota EI kuuluisi veloittaa. Ne jotka olivat päässet lain paremmin tuntevalle työntekijälle, eivät olleet maksaneet mitään. Toinen aika valaiseva esimerkki oli järjestysnaisena toimineen gestapohenkisen rouvan valikoivuus hänen päättäessään, ketkä saavat mennä viraston ylempiin kerroksiin asioitaan hoitamaan ja ketkä eivät. Alvaro oli poikkeuksellisesti sillä kertaa mukanani ja tarkkaili tilannetta. Hänen mukaansa näytti siltä, ettei tiettyjen asiakkaiden pysäyttäminen voinut johtua muusta kuin siitä, ettei näiden naama miellyttänyt.
Ihmettelen kovasti noiden Amerikan suomalaisten lausuntoa sen perusteella, mitä tiedän Yhdysvaltain byrokratiasta.
Eli se kuuluisa "pieni präntti" olisi sinun pitänyt osata ulkoa vaikket saanut mahdollisuutta kunnolla tutustua koko paperiin... Kantapään kautta käy raskaaksi hyvin nopeasti, etenkin kun voi oppia vain että kaikki on epävarmaa.
PoistaTäällä suhteilla virkailijaksi pääsy on varmaan vähemmän yleistä kuin siellä, mutta moninkertaisesti yleisempää kuin Suomessa. Samoin täällä on joitain yhteisiä linjoja, mutta ei yhtään niin johdonmukaisesti kuin Suomessa. Minulle sattui maahanmuuttovirastossa virkailija, joka ei ymmärtänyt mitä leimaa olin passiin hakemassa, joten hän yritti vakuuttaa minulle, että olin joka tapauksessa liian aikaisin sitä hakemassa.
Sen sijaan avoin tai läpinäkyvä pärstäkertoimen mukaan kohteleminen on täällä virkailijalle liian riskialtista. Siinä missä Suomessa on nykyään laajalti hyväksyttyä (näköjään) tuuletella rasistisia näkemyksiään, täällä rasismi pidetään rakenteiden tasolla ja poliisien toimissa. Yksittäisten kohtaamisten (ei-poliisi, ne jotenkin pääsee pälkähästä edelleen melkein aina) kyseessä ollessa herkästi voidaan nostaa meteli epätasa-arvoisesta kohtelusta. Ja jo metelin alkukin halutaan äkkiä vaientaa. Eli tuollainen gestapo-rouva pystyisi täällä tekemään asioijienolon epämukavaksi, mutta ei estämään pääsyä eteenpäin, jos on mukana henkkari, ajanvarauslappu jne mikä tarvitaankin.
Mielenkiintoista, kiitos selvennyksistä. Siellä siis ollaan siinä mielessä selvästi edistyksellisempiä, että yksittäiseltä virkailijalta saadusta epätasa-arvoisesta kohtelusta voi nostaa metakan - ellei kyseessä ole poliisi.
PoistaMainitsemasi leimasotku muuten kuulostaa niiiiiiiiiiiiin Perulta, ettet uskokaan. Meitähän on pankistakin yritetty käännyttää pois väittämällä, ettei asiaa X voi siellä hoitaa. Kaikki tämä ihan vain siksi, ettei virkailija ole ollut ollenkaan tehtäviensä tasalla ja häntä on laiskottanut tarttua opasvihkoseen tai kysyä työkaverilta apua.
Ennen kuin lopetin työt, kävin erään vastuuhenkilön luona varmistamassa, että mulla varmasti on kasassa kaikki palkanmaksua varten tarvittavat dokumentit kolmena kappaleena. Hän kävi nivaskan läpi ja totesi kaiken olevan selvää, palkka tulisi seuraavalla viikolla. Kun palkkaa ei ollut maksettu ja tivasimme syytä, selitys oli tosiaan se, ettei kuukausiraportissa ollut oikeita sanamuotoja. Aina löytyy siis uusi selitys sille, miksi asia X, jonka piti olla jo selvä, ei sitä olekaan, ja ketään ei saa vastuuseen puutteellisen tai väärän tiedon jakelusta.
Teitä on jo kova ikävä täällä!!! Joonan huone on aina teidän käytössä (onneksi hänen murrosikäänsä on vielä piiitkä aika :) ).
VastaaPoistaHuh huh, perulaisia virastoja!
VastaaPoistaKyllä, luottamuksen yhteiskunta on erilainen kuin epäluottamuksen...Tarinat muuten kertovat vammaispalvelujen muistuttavan hieman perulaista virastoa...
Tosiaan tuolla ei oikein voisi muuta kuin opetella olemaan ottamatta asioita henkilökohtaisina ja pysymään tyynenä. Ikinä ei voi tietää, mihin älyttömyyteen seuraavaksi törmää. Arki on tosiaan seikkailua.
Voimia arkeen!