Moni perulainen paljastuu nationalistiksi heti, kun ruoasta tulee kyse. Hänen mielestään kotimaan ruokakulttuuri on maailman paras siitäkin huolimatta, ettei hän todennäköisesti ole käynyt naapurimaita kauempana kokeilemassa eri makuja. Sitä paitsi chileläisen ruoan väitetään olevan niin luokatonta, että siihen vertaamalla lähes kaikki muut ruokakulttuurit voivat tuntea itsensä voittajiksi. Yhdysvaltalaiset puolestaan eivät tiedä hevonhuttua muusta kuin ällöttävistä hampurilaisista, joten heidän mielipiteitään ei täällä kaivata. Jos perulainen ruoka ei saa ylitsevuotavaa suitsutusta, painukoot gringot takaisin mistä tulivat.
Hämmentävän moni perulainen tulkitsi maisteluvideon kritiikiksi, vaikka ainakin minun mielestäni nuoret eivät todellakaan lytänneet ruokaa vaan söivät sitä paremmalla ruokahalulla kuin vaikkapa tämä gringa, joka tosin eilen teki historiaa tilaamalla ravintolasta lounaaksi lomo saltadon ensimmäistä kertaa eläissään. Söin kaiken riisinkin lautaselta!
Katsokaa ja arvioikaa itse:
Videosta alkoi ärhäkkä ja parin jäsenen pois potkimiseen johtanut keskustelu mm. ulkomaalaisten ja maahanmuuttajien Facebook-ryhmässä, jossa perulaiset ovat yliedustettuina. Ei auttanut maltillisten selittää, että makuja on monia ja että videolla näkyvät ruokalajit eivät oikeastaan edes näyttäneet niin hyviltä kuin ne parhaillaan näyttävät hyvän kokin valmistamina. Jos et suitsuta perulaisten parhautta, muuta takaisin sinne, mistä tulit. Ihan kiva ei riitä.
Jäin miettimään, poikkeaako tämä siitä reaktiosta, jonka Berlusconin kommentit kuten "Olen käynyt Suomessa, ja minun on pitänyt sietää suomalaista ruokaa" aiheuttivat Suomen kansan syvissä riveissä. Haluaisin uskoa, että "meillä" on opittu sentään vähän nauramaan omille ruoille ja myönnetään auliisti, ettei kaikkia voi miellyttää.
Niin, keskustelimme jossakin ystävieni kanssa suomalaisesta ruuasta ja ruokakulttuurista. Monesti ensimmäisena ajattelee, ettei meillä ole ruokakulttuuria, eikä mitään annettavaa ulkomaalaisille. Että meillähän syödään ulkona jatkuvasti meksikolaista, kiinalaista ja pizzaa.
VastaaPoistaKun sitten aloimme miettiä, minkälaisen pitopöydän voisi laittaa tarjolle, tajusin, että meillähän on vaikka mitä! Loimulohi, uunijuusto, lakkahillo, poro, karjalanpiirakat, korvapuustit ( noh, taitavat olla ruotsalaisia) , mansikat ja mustikat, erilaiset leivät, erityisesti ruisleipä...Saimme aikaiseksi aikamoiset pidot! Mielikuvituksessa tosin.
Mutta siis, suomalaiset eivät taida arvostaa omaa ruokakulttuuriaan juuri ollenkaan? Ihmiset kehuvat monesti italialaista keittiötä suurinpiirtein maailman parhaana.
Ja osa ranskalaista.
Ylipäätään on hyvä asia, että eri maissa on omia juttujaan, jotka ovat tyypillisiä juuri sille maalle. Ja että keittiöitä on erilaisia. Olisi surullista, jos kaikkialla vain syötäisiin jatkuvasti pikaruokaa. ( Niin, onko amerikkalaisilla keittiötä? Vai onko heillä tosiaan siirtolaisten perua kaikki? )
Ja ylipäätään kaikkia ruokia voi arvostella. Yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta.
Ruoasta pitäisi olla turvallista keskustella yleisellä tasolla. Siis silloin, kun ei istuta ruokapöydässä ja arvioida kyseistä keitosta. :) On harmi, jos Perussa ei näin ole.
Minustakaan videolla ei mitenkään haukuttu ruokaa...
Jännä juttu, että ruoka herättää noin suuria intohimoja. :)
Niin, paljon ruokakulttuurissamme on lainaa Ruotsista, mutta idässä tietysti myös Venäjältä. Suomihan on monessa mielessä (kielellisesti, geneettisesti...) hyvin vahvasti jakautunut itään ja länteen. Täällä Perussakin on rannikon, vuoriston ja sademetsän keskenään todella erilaiset keittiöt. Voi myös sanoa, että Etelä-Amerikassakin naapurimaissa syödään paljon samoja ruokalajeja ja käytetään samoja aineksia. Vaikutteet leviävät maasta toiseen.
PoistaOlen tämän usein sanonutkin, mutta aloin arvostaa suomalaista ruokaa vasta Andeille muutettuani. Nyt kun olen nähnyt Alvaron reaktiot suomalaiseen ruokaan, viimeistään tajuan, että Suomen pöperöissä on paljon hyvää. Lähiruoka, itse pyydetty kala, metsien antimet riistasta marjoihin... Ne ovat valtavia etuoikeuksia. Meillä ei kuitenkaan ole ruokasotia vaan kummallakin on oikeus omaan mielipiteeseensä ja sen esittämiseen. Olen itse niin monet kerrat nieleskellyt puoliväkisin perulaista ruokaa, että ennen ensimmäistä Suomen-reissua sanoin Alvarolle, että tämän EI tarvitse yrittää tykätä kaikesta ja syödä mitä vain.
Tiedän ettet luetellut kaikkea mahdollista, mutta listallesi voisi lisätä vielä esimerkiksi karjalanpaistin, erilaiset uuniruoat (täällä ei valmisteta uunissa käytännössä muuta kuin joskus harvoin kanaa), sienet, kuhan ja monet muut pienemmät kalat, munavoin, makkaran (Alvaron mielestä se pitää mainita), Karjalasta tulevat leivonnaiset kuten vatruskat, rahkaa sisältävät jälkiruoat (täällä maitotuotteita kerma ml. ei käytetä ruoanlaitossa). Yleensäkin jälkiruokaosasto olisi yliedustettuna. Mielestäni Suomessa parasta ovat juuri erilaiset leivonnaiset ja muut herkut.
En osaa sanoa, mikä on suomalaisten käsitys omasta ruokakulttuuristaan. Moni varmasti vähättelee sitä, mutta varmasti löytyy myös intomielisiä kannattajia. Siis muitakin kuin ne, jotka haluavat Teneriffalla syödä alun perin ruotsalaisia mutta niin kovin kotoisia lihapullia.
Minustakin on ihanaa, että eri mailla on omat tyypilliset ruokansa ja keittiöiden valikoima on äärimmäisen laaja, jolloin jokainen etuoikeutettu voi kokeilla sitä sun tätä ja etsiä omat suosikkinsa. En myöskään ymmärrä, miksi täytyy ottaa henkilökohtaisesti ja hermostua, jos joku kuten Suomessa käynyt Berlusconi tai Peruun muualta muuttanut, keksii jotain kritisoitavaa tai parannettavaa. Jokaisella on oikeus makuunsa, ja mieltymyksiään voi muuttaa tai jalostaa vain tiettyyn rajaan saakka. Nauru olisi usein paljon tepsivämpi ja terveempi tapa reagoida kuin suuttumus. Kuka se kertoikaan Suomeen Kaakkois-Aasiasta (?) muuttaneesta naisesta, joka yritti ensin tottua suomalaiseen ruokaan mutta joutui luovuttamaan ja hakee nyt ruokansa entisestä kotimaastaan. Näinkin voi käydä, eikä tulisi mieleenkään alkaa motkottaa, että nyt vain perunaa suuhun ja hiljaa.
Ilmeisesti täällä(kin) jo koulussa lapsille opetetaan, mistä perulaiset saavat olla ylpeitä. Mainitaan, että maa on joskus on maailman suurin perunantuottaja ja kerrotaan Miguel Graun urhoollisuudesta salpietarisodassa. Media puolestaan rummuttaa perulaisen ruoan puolesta sellaisella teholla, ettei ihmekään jos kansalaiset alkavat suhtautua asiaan nationalisestisella raivolla.