Takaisin Suomeen osa 1: Lentomatka

Koska Perusta kuuluu toivottavasti vielä monet kerrat tulevaisuudessakin eikä tarina suinkaan pääty paluuseen, jatkan blogia. Paluushokki odottaa nurkan takana, mutta sitä ennen haluan nauttia alkuhuumasta, jonka kotimaahan paluu sai aikaan. Siitä lisää heti, kun ehdin.

Limasta lähtö ei ollut niin vaikea kuin olin kuvitellut. Vielä pari kolme päivää ennen lentoa pelotti, murrunko ja kieltäydyn nousemasta Madridin-koneeseen. Mitään sellaista ei kuitenkaan tapahtunut. Uskolliset saksalaisystäväni ja A. hyvästelivät minut lentokentällä, ja kestin jäähyväiset kuin nainen. Vielähän me tapaisimme, joten olisi ollut turhaa vaipua epätoivoon. Muistan yrittäneeni pitää mielessä kaikki Suomeen paluun hienot puolet: pääsisin pois Liman hyytävän kosteasta alkutalvesta, tapaisin perheen, ystävät ja uuden karjalaisen perheenjäsenen, saisin taas nauttia suomalaisesta ruoasta... Elämässä ei voi jämähtää paikalleen ja toivoa ajan pysähtyvän.

Muistan olleeni koko matkan hyväntuulinen ja Espanjaan saavuttuani suorastaan haltioitunut 33 asteen helteesta ja äkillisestä vihreydestä, maisemista jotka näyttivät niin ihmeen tutuilta. Madrid-Barajasin jättimäisellä lentokentällä minulla oli vaihtoaikaa vain puolitoista tuntia, mutta onneksi lentomme oli puoli tuntia etuajassa. Matka Perusta Eurooppaan kesti siis vain 11 tuntia, joka interraileihin ja pitkiin bussimatkoihin tottuneelle oli lastenleikkiä, etenkin kun olimme lähteneet matkaan 19:45 ja ensimmäistä kertaa eläissäni onnistuin torkkumaan lentokoneessa. Se ei olisi ollut mahdollista, ellei viereinen paikka olisi ollut tyhjä.

Sveitsin Genevessä vaihtoaikaa oli himpun verran alle tunti, ja panikoin etukäteen, miten selviän vaihdosta, koska minun pitäisi kulkea check-inin ja turvatarkastuksen kautta. Limassa minulle ei voitu antaa maihinnousukorttia tälle kolmannelle lennolle. Ravasin lentokentän lopulta läpi 18 minuutissa, vaikken edes päässyt lähtemään täydestä koneesta ensimmäisenä ja vaikka Helsingin-kone lähti terminaalin perimmäisestä nurkasta. Lisäksi jouduin kysymään kahdesti tietä avuliailta lentokenttätyöntekijöitä. Hikipossuna juoksin lähtöportille, jossa konetta odotti etupäässä valkoisia, epäilyttävän tutun näköisiä ihmisiä, jotka puhuivat suomea. Ensimmäistä kertaa vuoteen näin suomalaisia ja kuulin äidinkieltäni. Teki mieli sulkea korvat.

Kun kone lensi pääkaupunkimme yllä, ihastelin vihreyttä ja väljyyttä, joista ei ollut Limassa puhettakaan. Miten ihanan pieni ja hallittava Helsinki onkaan. Kentällä huomasin, että rinkkani ei ollut saapunut perille. Vaihtoaika oli ollut aivan liian lyhyt. Tein katoamisilmoituksen hyväntuulisena naureskellen ja lähdin vastaantuloaulaan, jossa serkkuni miehineen oli suomalaisen täsmällisesti odotellut minua jo puolisen tuntia. Kentän ovella vastaan löi lämpimänkostea yöilma. Perjantai-ilta Helsingissä oli hiljainen, ja perillä odottaisivat karjalanpiirakat ja lämmin suihku. <3