Hellettä ja humalaa

Hieman yli viikossa koen solahtaneeni hyvin uuteen elämään Suomessa. Onneksi muutin kaupunkiin, jonka tunsin edes pintapuolisesti. Jos olisin päätynyt tuntemattomaan maankolkkaan, josta en olisi tuntenut ketään, epätoivo olisi voinut iskeä. Nyt minulla on ollut seuraa ja sosiaalista elämää, ja sekin tietysti auttoi, että jo muuttoa seuraavana päivänä aloitin työt. Vaikka työpaikka vaihtui taas kerran, olin sentään opettanut aiemminkin vastaavassa oppilaitoksessa, joten en jännittänyt yhtään. 

Ennen Perusta lähtöä päätimme saksalaisystäväni kanssa alkaa pitää listaa asioita, jotka vanhassa kotimaassa vuoden poissaolon jälkeen hämmästyttävät. Omalla listallani on ensimmäisenä tupakointi, joka tuntuu lisääntyneen huimasti vuoden aikana. Epäilen tosin, että olin vain unohtanut, miten yleistä polttaminen täällä on. Huánucossa ehti tottua siihen, että saattoi nähdä tupakoijan niinkin harvoin kuin kerran viikossa. Länsimaalaisempaan Limaan paheet ovat tietysti jossain määrin pesiytyneet. Nuoret eivät missään tapauksessa polttaneet, ja naisetkin äärimmäisen harvoin. Nykyisin sauhuttelijoihin törmää joka kulmalla, ja nuorimmat ovat arviolta 10-vuotiaita.

Alaikäiset eivät myöskään hilluneet humalassa. Lauantainen lähijunamatka Helsinkiin ja paluu kotiin iltamyöhällä oli pieni järkytys, sillä suuri osa kanssamatkustajista oli mennessä krapulassa ja palatessa laitamyötäisessä. Valitsin vaarattomimmalta näyttävät vieruskaverit Keravalta Z-junaan hypättyäni. Osoittautui, että viereinen setä oli hiljaista miestä, koska hän oli sammunut niille sijoilleen. Muu porukka koostui siististi pukeutuneista ja epäilemättä sivistyneistä kuusikymppisistä, jotka lauloivat ja sössöttivät, mutta olivat tilastaan huolimatta menossa vielä baariin jatkamaan illanviettoa. Tunsin itseni alieniksi kaivaessani työpaperit esiin. Jossain vaiheessa matkaa väsynyt mies heräsi käydäkseen vessassa. Pian portaista kuului muks, kun hän lensi pyrstölleen. 

Ilmeisesti elokuun alun helteitä ja lomakautta on kiittäminen siitä, että humalikkoja ei pysty välttämään sekään, joka liikkuu ulkosalla vain valoisaan aikaan. Viikko sitten maanantaina kävelin töistä kotiin iltapäivällä ja väistelin hoippuvia ihmisiä, jotka olivat matkalla täysille terasseille. Terassikulttuuria ei Huánucossa ollut, ja on vaikeaa kuvitella, että muut kuin alkoholiongelmaiset olisivat istuskelleet tuoppi nokan alla aamulla tai vielä iltapäivälläkään.

Jotta ette kuvittelisi, että keskityn negatiivisiin asioihin, lopuksi kivat yllätykset. Olen hämmästynyt siitä, miten puheliaita ja rempseitä ihmisiä olen tavannut uusilla kotikulmilla. Bussinkuljettajat juttelevat mulle, samoin satunnaiset tuntemattomat kaupungilla tai yleisissä kulkuneuvoissa. Täällä huikataan usein kiitos, kun lähdetään linja-autosta. Työkavereissa on toinen toistaan lupsakampia ja avuliaampia ihmisiä. Niin paljon kuin Tamperetta rakastankin, siellä ollaan kyllä ensivaikutelmani perusteella tuppisuisempia ja estyneempiä kuin täällä. 

Kuvat ovat ensimmäisen Suomen-viikkoni satoa. 

Matkalla satamaan 

Laivojen bongaamista Pihlajasaaressa

Lounaaksi haukipihvejä erittäin hyvän ystävän seurassa

Ruoholahti yllätti idyllisyydellään

Ihanaa, kun viileän ja sateisen aamun jälkeen aurinkokin jaksoi taas paistaa

Helsinki <3

Kesän ensimmäiset grillaukset toisen tärkeän ystävän kanssa

Höyryjunalla Heinolaan

Matkanteko taitaa vähän jännittää

Heinolassa pysähdyttiin valokuvaamaan