Ongelmia tiedonkulussa ja ensimmäisten viikkojen kuvasatoa

Perjantaina menin jälleen yhdeksäksi töihin torille, jossa INABIF pyörittää koulua lapsityöläisille. Luokkahuoneen ovi oli kuitenkin lukossa, eikä professor M:ää näkynyt missään. Tajusin, ettei mulla ole hänen numeroaan, joten soitin saksalaiselle vapaaehtoiskaverilleni E:lle ja kysyin, voisiko hän pyytää numeron oman torinsa vastaavalta opettajalta. Huonoksi onneksi opettajatar oli asioilla.

Paikalle alkoi valua oppilaita, ja lopulta meitä tuli jututtamaan ystävällinen toripoliisi, jolle selitimme lasten kanssa tilanteen. Hänen kauttaan sain opettajan numeron, mutta puheluuni ei vastattu. Pari tuntia kului silti rattoisasti, kun juttelin äitien kanssa ja rauhoittelin lapsia, jotka yhtäkkisen vapauden huumassa riehuivat ja olivat toistensa kimpussa. Saatoin yhden tytön lähellä sijaitsevalle rakennustyömaalle, koska hänen piti viedä eväät isälleen. Tyttö ihmetteli, miten olen oppinut jo jutustelemaan vähän espanjaksi. Ehdin myös ihastella myynnissä olleiden kananpoikien suloisuutta ja ostaa lounaaksi puoli kiloa granadilloja ja pari sämpylää.

Kotiin tultuani sain organisaation johtajattarelta varmistuksen, että koulua ei ole iltapäivälläkään. Ainakin toivon kovasti, että se oli espanjankielisen puhelun sisältö. Vaikka kielitaito ja etenkin passiivinen sanavarasto ovatkin kehittyneet viikossa kovasti, väärinymmärrysten vaara on aina olemassa enkä oikein vielä osaa keskustella espanjaksi, ellen valmistaudu tilanteisiin sanakirjan avulla. Oman suomi – espanja-sanakirjan lisäksi mulla on uuden perheeni äidiltä - itseäni nuoremmalta sinkkunaiselta - saatu Mi primer diccionario, jossa on hienot värikuvat ja kaikki. 

Viime viikolla meillä alkoi espanjan opetus, mutta valitettavasti oppitunteja on ehtinyt olla vain yksi. Niinpä pänttään aikamuotoja  kotona. Imperfekti, yksinkertainen perfekti ja perfekti ovat työn alla. Opettajamme, joka työskentelee yliopistossa, tekee pitkää päivää. Meidän tuntimme ovat tiistaisin 17:30–18:15 ja keskiviikkona sekä torstaina 20:45–21:30, mutta koska eletään Perussa, akateeminen vartti venähtää helposti puoleksi tunniksi, ja väsyneenä  opiskelu ei ole tehokasta.

Koska kaikesta ei ehdi kirjoittaa, tässä muutama valokuva:  

Huánuco on yksi Perun vanhimmista kaupungeista. Sen syntymäpäivää juhlittiin tulomme jälkeisenä päivänä. Stadionilla nähtiin mm. tansseja ja härkätaistelevat pellet, joiden touhu ei oikein jaksanut naurattaa. Eläinparka.

Kolme naista veneessä. Paikallisten ystävien neuvoteltua souturetken hinnan hyppäsimme saksalaisten kanssa veneeseen. Kaksoishinnoittelun takia valkoinen maahanmuuttaja tai turisti maksaa aina enemmän kuin paikalliset, vaikka yrittäisi tinkiä.

Mototaksit vauhdissa. Täällä jalankulkijat ovat täysin lainsuojattomia, ja mitä isompi kulkupeli, sitä röyhkeämmin kuljettaja ajaa.

San Sebastíánin kirkko, jossa aion käydä jonakin sunnuntaina.

Amarilis – distrito ecológico

Ekologisen kaupunginosastamme tekee se, että täällä kasvaa puita ja pensaita. 

Huánucolaisia ei voi pitää kovin vaatimattomina...

Näkymä huoneeni ikkunasta. Huánucossa on maanjärjistyksiä, ja vaikka öisin on lämmin, kannattaa nukkua pukeissa. Maanjäristyksen sattuessa joutuu muuten kipittämään alasti kadulle, kuten jollekin naapurille oli käynyt.

Rio Huallaga

Perussa vessapaperia ei vedetä pöntöstä alas vaan sen paikka on roskakori. Luulin syyksi tehottomia ja helposti jumiutuvia pönttöjä, mutta Huánucossa kuulin todellisen syyn: jätevedenpuhdistamoja ei ole eikä paperia pysytä erottelemaan muista tuotoksista, vaan vedet lasketaan sellaisenaan jokeen.

Päivällinen ravintolassa, joka tarjoaa sademetsän herkkuja. 

Huacarin eläintarhassa. Tunnistin eläimistä vain pienen osan.

Vanhan miehen synttäreiden kunniaksi koristeltu puu, jonka alla meille ohikulkijoillekin tarjottiin chichaa ja sämpylöitä.

Matkalla luolaan Ambossa. Huivi suojasi hyvin polttavalta auringolta matkalla kukkulalle.

Tässä vaiheessa matkaa vielä hymyilytti, koska vaarallisimmat paikat olivat vielä edessäpäin.

Laskeutuminen oli jännittävää, kun ei yhtään tiennyt, mitä alapuolella on ja mistä löytäisi seuraavan jalansijan. Paikallinen nuorimies antoi onneksi neuvoja ja auttoi.

Perulaista mehujäätä, joka valmistetaan hienontamalla jääkimpaleet pehmeäksi hileeksi ja lisäämällä sen joukkoon marjanmakuista kastiketta. Kuumana päivänä tekee mieli ottaa ripuliriski ja ostaa kadulta purkillinen mehujäätä.

Pyykinpesua perulaisittain

Talon hanoista tulee vain kylmää vettä, mutta sisäpihan pesupaikka on todella kätevä. Pyykit kuivuvat narulla hetkessä, koska täällä on niin tuulista ja aurinkoista.