Palasimme rappusia pitkin takaisin kotiin. Muut perheenjäsenet nukahtivat nopeasti, mutta minun piti hieman koota ajatuksiani ja juoda kuumaa vettä. Yhtäkkinen syöksyminen puolipukeissa yön selkään ei ollut tehnyt hyvää talviyskälle. Tarkistin heti ensimmäiseksi, miten voimakas järistys oli ollut. Työpaikan WhatsApp-ryhmään olikin jo lähetetty tieto, että järistyksen keskus oli pohjoisen sademetsäalueella Loretossa ja voimakkuus 7.2 Richterin asteikolla. (Myöhemmin voimakkuudeksi ilmoitettiin 8.0.) "Ovatko kaikki kunnossa?" kyseli IT-pomo, ja yksi toisensa jälkeen kollegat ilmaisivat järkytystään ja kertoivat olevansa kunnossa. Limassa asuva suomalaiskaveri kyseli, onko kaikki hyvin, ja laitoin viestin sisaruksille sekä kahdelle ystävälle Suomeen.
En ole vielä kokenut maanjäristystä, joka saisi sydämen tykyttämään ja kädet hikoamaan. Sen sijaan, että alkaisin panikoida, minusta tulee hidas ja harkitseva - ehkä juuri sellainen ihminen, joka isossa maanjäristyksessä ei ymmärrä hakeutua suojaan vaan hautautuu kaatuvien huonekalujen alle. Pelko astuu kuvioon silloin, jos tavarat alkavat putoilla hyllyiltä, tasapaino heittää tai järistys kestää minuuttitolkulla. Tämänkertainen järistys kesti noin kaksi minuuttia, ja se tuntui aika pitkältä ajalta, sillä olen tottunut muutamien minuuttien puistatuksiin, joita en ole usein edes huomannut.
Kun katson videoita elokuun 2007 maanjäristyksestä, jonka voimakkuus oli 7.9 ja joka kesti peräti kolme minuuttia, meinaa minuakin alkaa puistattaa. Tuolloin kuoli yli viisisataa ihmistä. Parhaiten tunnettu järistys taitaa olla vuoden 1970 Áncashin tragedia, joka oli voimakkuudeltaan samaa suuruusluokkaa ja joka tunnetaan siitä, että sen aiheuttama maanvyöry hukutti alleen Yungayn kaupungin. Huarazin asukkaista kuoli puolet, ja kaiken kaikkiaan kuolonuhrien määräksi arvioidaan 80 000.
Samaan aikaan, kun limalaiset tuttavat ja työkaverit ilmaisevat kauhuaan maanjäristyksiä kohtaan ja vitsailevat, että pitää alkaa nukkua kengät jalassa, arequipalainen työparini ei minun tavoin tunnu rekisteröivän mannerlaattojen liikkeitä kovin helposti. Kotikaupungissaan hän tottui alituisiin maanjäristyksiin ja joutui elämään sen tiedon kanssa, että jos kaupungin kyljessä oleva aktiivinen Misti-tulivuori päättää purkautua, hän heittää henkensä hetkessä. Tämänkertaista järistystä hän kommentoi yksityisesti - ei sentään ryhmässä - toteamalla, että häntä lähinnä harmitti, kun joutui heräämään kesken muutenkin lyhyiden unien.
Tällä kertaa onnea oli matkassa, sillä kuolonuhreja on ilmeisesti vain kaksi, vaikka kyseessä on vuoden tähän mennessä voimakkain maanjäristys koko maailmassa. Joka kodista pitäisi löytyä mochila de emergencia, joka napataan mukaan ulos paetessa ja jonka avulla olisi tarkoitus sinnitellä ensimmäiset tunnit ja ehkä kauempaankin. Juomaveden, vaihtovaatteiden, viltin, purkkiruoan, taskulampun, radion, henkilötodistusten jäljennösten, sytkärin ja hygieniatarvikkeiden, ensiapulaukun ja käteisen lisäksi sieltä pitäisi löytyä reseptilääkkeitä. Harvalla niistäkään, joilla hätäreppu on asianmukaisesti varustettu, se kuitenkaan nököttää valmiina ovella. Jos kunnon kiire tulee, reppu jää äkkiä matkasta kuten kotiavain tai housut, vahvisti arequipalainen ystävä. Pitää toivoa, että loppuvuosi olisi rauhallisempi. Täällä rannikon hiekkamaalla, jossa väestötiheys on suuri, köyhien alueiden talot miten sattuu kyhättyjä ja tsunamitkin mahdollisia, Loreton maanjäristyksen vahvuinen järistys aiheuttaisi valtavat tuhot, etenkin jos se tapahtuisi yöaikaan. Sellaisen kokemuksen jälkeen - mikäli siitä selviäisi - saattaisi itsekin alkaa suhtautua järistykseen yhtä pelokkaasti kuin limalaiset.
En ole vielä kokenut maanjäristystä, joka saisi sydämen tykyttämään ja kädet hikoamaan. Sen sijaan, että alkaisin panikoida, minusta tulee hidas ja harkitseva - ehkä juuri sellainen ihminen, joka isossa maanjäristyksessä ei ymmärrä hakeutua suojaan vaan hautautuu kaatuvien huonekalujen alle. Pelko astuu kuvioon silloin, jos tavarat alkavat putoilla hyllyiltä, tasapaino heittää tai järistys kestää minuuttitolkulla. Tämänkertainen järistys kesti noin kaksi minuuttia, ja se tuntui aika pitkältä ajalta, sillä olen tottunut muutamien minuuttien puistatuksiin, joita en ole usein edes huomannut.
Kun katson videoita elokuun 2007 maanjäristyksestä, jonka voimakkuus oli 7.9 ja joka kesti peräti kolme minuuttia, meinaa minuakin alkaa puistattaa. Tuolloin kuoli yli viisisataa ihmistä. Parhaiten tunnettu järistys taitaa olla vuoden 1970 Áncashin tragedia, joka oli voimakkuudeltaan samaa suuruusluokkaa ja joka tunnetaan siitä, että sen aiheuttama maanvyöry hukutti alleen Yungayn kaupungin. Huarazin asukkaista kuoli puolet, ja kaiken kaikkiaan kuolonuhrien määräksi arvioidaan 80 000.
Samaan aikaan, kun limalaiset tuttavat ja työkaverit ilmaisevat kauhuaan maanjäristyksiä kohtaan ja vitsailevat, että pitää alkaa nukkua kengät jalassa, arequipalainen työparini ei minun tavoin tunnu rekisteröivän mannerlaattojen liikkeitä kovin helposti. Kotikaupungissaan hän tottui alituisiin maanjäristyksiin ja joutui elämään sen tiedon kanssa, että jos kaupungin kyljessä oleva aktiivinen Misti-tulivuori päättää purkautua, hän heittää henkensä hetkessä. Tämänkertaista järistystä hän kommentoi yksityisesti - ei sentään ryhmässä - toteamalla, että häntä lähinnä harmitti, kun joutui heräämään kesken muutenkin lyhyiden unien.
Tällä kertaa onnea oli matkassa, sillä kuolonuhreja on ilmeisesti vain kaksi, vaikka kyseessä on vuoden tähän mennessä voimakkain maanjäristys koko maailmassa. Joka kodista pitäisi löytyä mochila de emergencia, joka napataan mukaan ulos paetessa ja jonka avulla olisi tarkoitus sinnitellä ensimmäiset tunnit ja ehkä kauempaankin. Juomaveden, vaihtovaatteiden, viltin, purkkiruoan, taskulampun, radion, henkilötodistusten jäljennösten, sytkärin ja hygieniatarvikkeiden, ensiapulaukun ja käteisen lisäksi sieltä pitäisi löytyä reseptilääkkeitä. Harvalla niistäkään, joilla hätäreppu on asianmukaisesti varustettu, se kuitenkaan nököttää valmiina ovella. Jos kunnon kiire tulee, reppu jää äkkiä matkasta kuten kotiavain tai housut, vahvisti arequipalainen ystävä. Pitää toivoa, että loppuvuosi olisi rauhallisempi. Täällä rannikon hiekkamaalla, jossa väestötiheys on suuri, köyhien alueiden talot miten sattuu kyhättyjä ja tsunamitkin mahdollisia, Loreton maanjäristyksen vahvuinen järistys aiheuttaisi valtavat tuhot, etenkin jos se tapahtuisi yöaikaan. Sellaisen kokemuksen jälkeen - mikäli siitä selviäisi - saattaisi itsekin alkaa suhtautua järistykseen yhtä pelokkaasti kuin limalaiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti