En tiedä, mitä kulttuurishokkiteoreetikot tähän sanoisivat, mutta olen viettänyt omaa kuherruskuukauttani vasta tänä vuonna: ensin toukokuussa käydessäni toiseen kertaan Icassa, Paracasissa, Cuscossa, Ollantaytambossa, Machu Picchulla ja Aguas Calientesissa sekä nyt kansallispäivälomalla, jolloin matkustin viikoksi Arequipaan, Perun toiseksi suurimpaan kaupunkiin. Intoilen uusista maisemista kuin olisin vasta tullut tänne ja ajattelen, etten voisi mitenkään vielä muuttaa pois, koska niin valtavan paljon on näkemättä.
Koen olevani sielultani vuoriston ihminen, ja kun jylhiin maisemiin yhdistetään kauniit valkoisesta vulkaanisesta kivestä sillarista tehdyt rakennukset, mototaksien pörinän kertakaikkinen puuttuminen, hyvinhoidettu historiallinen keskusta liepeineen, Limaa ja Cuscoa edullisemmat hinnat, upeat kahvilat joista saa perulaista laatukahvia, ystävällinen palvelu sekä yleinen leppoisuus ja rauhallisuus, olin myyty. Arequipa teki niin voimakkaan vaikutuksen kuin olin etukäteen uskaltanut toivoakin. Eräs ylpeä arequipalainen oli kerran kertonut minulle, etten tiedä Perusta mitään, ellen ole koskaan käynyt hänen kotikaupungissaan. Nyt tiedän, että Perusta löytyy myös paikkoja, jotka eivät ole niin kaoottisia kuin se Peru, johon olen tottunut.
Vasta Limaan palattuani ymmärsin, etten ollut viikkoon kuullut auton varashälyttimen joikaamista, jonka olen nimennyt Perun kansallislauluksi. Yöt olivat keskustassakin pimeitä ja hiljaisia, mikä yhdistettynä viileisiin alle 10 asteen öihin takasi erinomaisen unenlaadun. Kurkku ei ollut kipeä enkä yskinyt tuon tuosta, allerginen nuha oli tipotiessään enkä palellut häiritsevästi vaan jopa nautin viileydestä. Vuoriston kuiva ilmasto sopii minulle niin paljon paremmin kuin rannikon kosteus, ja entä se ihana kirkas aurinko!
Menin Arequipaan lentäen, sillä maantietä pitkin matkaa olisi ollut noin tuhat kilometriä ja bussissa olisi pitänyt istua 16 - 18 tuntia. Cuscon-reissulla toukokuussa taksikuski kertoi, ettei taksikuskeihin sen enempää kuin matkustajiinkaan kohdistu hänen kotikaupungissaan väkivallan uhkaa toisin kuin Limassa, jossa taksinsa saa valita tarkkaan tai voi päätyä ryöstetyksi. Olin lukenut, että Arequipassakin saa pitää varansa, ainakin jos on nainen ja liikkeellä öiseen aikaan, sillä kaupungissa on raportoitu useista tapauksista, joissa taksikuskina esiintynyt mies on ystäviensä kanssa tehnyt väkivaltaa kyytiin tulleelle naiselle. Pahimmassa tapauksessa taksikuski voi kidnapata uhrin pariksikin päiväksi ja pakottaa tämän nostamaan tililtään niin paljon rahaa kuin päivittäinen nostoraja sallii. En tiedä, missä kaikkialla näin on käynyt, mutta olen kuullut tapauksista useamman kerran täällä asuessani. Käytin itse reissussa taksia vain lentokentän ja kaupungin välillä ja kerran Yanahuaran kaupunginosaan mennessäni, ja käytössäni oli aina Easy Taxi. Mitään ongelmia ei tullut, ja taksinhinnat olivat hyvin kohtuulliset.
Yleensä juoksen lomillani nähtävyydeltä toiselle, mutta tällä kertaa otin loman rentoutumisen kannalta enkä pakannut päiviä täyteen ohjelmaa. Koska minulla oli mukana parivuotias matkakaveri, jota kannoin Manducassa pidemmät matkat, vauhti ei muutenkaan olisi ollut yhtä kova kuin yksin tai aikuisseurassa. Majoituimme erittäin viihtyisässä pienessä hotellissa vain noin kilometrin päässä Plaza de Armasilta. Teimme varauksen jo toukokuussa ja saimme kahden hengen huoneen aivan huippuedulliseen hintaan etenkin, kun nyt katselen tämänhetkisiä hintoja, joihin tietysti vaikuttaa kansallispäivän, vuoden kuumimman lomasesongin, läheisyys.
Arequipassa käydessä pitää tietysti lähteä heti aluksi tutustumaan keskusaukioon eli Plaza de Armasiin, jota moni kutsuu maan kauneimmaksi eikä ole välttämättä väärässä. Sitä ympäröivät massiivinen katedraali ja pari muutakin kirkkoa. Plaza on silmiinpistävän valkoinen, onhan rakennusmateriaalina käytetty vulkaanista kiveä sillaria. Valkoisia ovat tähän aikaan vuodesta myös katedraalin takaa pilkistävien tulivuorten Mistin (herra ketsuan kielellä) ja Chachanin huiput. Mikä hienointa, keskusaukion ympäristö on rauhoitettu autoliikenteeltä ja siksi siellä saa käyskennellä rauhassa ilman häiritsevää torvien tuuttausta ja pelkoa auton alle jäämisestä, jos jää tuijottelemaan ympärilleen liian antaumuksella.
Tässä Plaza de Armasin suihkulähde ja vasemmalla edessä osa katedraalia:
Plaza illemmalla eräänä reissun pilvisistä ja viileistä päivistä:
Katedraali iltavalaistuksessa:
Reissun kaksi viimeistä päivää olivat kuumat, ja satuimme keskusaukiolle, kun sen nurmikkoa kasteltiin:
Hotelliltamme oli upeat näkymät sekä Mistin että kaupungin suuntaan. Tässä yksi auringonlaskuista neljännestä kerroksesta kuvattuna:
Arequipa on herkuttelijan taivas. Perulaiset mainitsevat rocoto rellenan, täytetyn tulisen rokotopaprikan, yhtenä maan perinneruoista, mutten ollut törmännyt siihen ennen Arequipaan menoa. Siellä maistoin tätä paikallista herkkua pariin kertaan ja totesin sen... no, tuliseksi. Heti toisena päivänä tilasin alpakan lihaa toisen kerran elämässäni, ja se oli kyllä herkullista, mureaa ja naudanlihamaista. Alpakkaa suositellaan proteiininlähteeksi etenkin niille, joilla on ongelmia kolesteroliarvojensa kanssa, sillä liha on vähärasvaista. Olisin myös mielelläni syönyt perinteistä chupe de camaronesia, katkarapukeittoa, jos olisin löytänyt sitä edullisemmin kuin reilun 50 solen hintaan. Arequipan perinneruoista kiinnostuneille löytyy espanjaksi lukemista kuvien kanssa täältä.
Lokanta me encanta - ravintolassa oli mieleenpainuva sisustus kattoon ripustettuine sateenvarjoineen. Söimme siellä alpakanlihaa perunoiden, paprika-punasipulisaatin ja chilikastikkeen sekä lempparini chimichurrin kanssa. Toisella kerralla valitsimme herkkusienipastan, joka sekin oli hyvin valmistettu.
Sateenvarjot kiinnittivät ensimmäisenä huomion, kun kurkistin ravintolan ikkunasta sisään ruokapaikkaa etsiessäni:
Toinen ravintolalöytöni oli aivan Lokantan lähellä sijaitseva Hatunpa, joka tunnetaan perunaruoistaan. Perussa tunnetaan lähteestä riippuen 4 000 - 5 000 eri perunalajiketta, joista marketteihin ja myymälöihin päätyy tietysti vain aivan murto-osa. Hatunpan toinen erikoisuus on se, että ruokailijoilta kysytään, mistä he ovat kotoisin, ja pöytään tuodaan heidän maansa lippu varustettuna sanoilla "peruna" ja "tervetuloa". Palvelu oli aivan huippuhyvää!
Palvelu oli ensiluokkaista myös restobar La Meriendassa, jossa söimme pari kertaa hampurilaisen ja salaatin. Sieltä sai myös paikallisia pienpanimo-oluita. Maistoin maracuyaolutta ja porteria.
Teimme tietysti myös pakollisen kierroksen San Camilo - torilla, jossa join macalla terästetyn hedelmämehun - myyjän kauhuksi ilman ripaustakaan sokeria. Tori on selvästi länsimaisten turistien suosiossa. sillä muuten sen työntekijät eivät olisi lähestyneet minua englanniksi. Torin keskiosassa oli liha- ja kalaosasto sisälimineen. Kokonaisia eläintenruhoja ei näkynyt kuten usein toreilla, ja vaikka osastolla leijaileva vahva aromi saikin matkaseuralaisen kommentoimaan: "Haisee pahalle", haju ei ollut ollenkaan niin mehevä kuin huánucolaisilla toreilla, jossa raa'an lihan ja kalan haisuun yhdistyy tocoshin* voimakas lemu. Myöskään sammakkomehua tai muita erikoisuuksia ei näkynyt.
Jo ennen matkaa päätin, että heti kun mahdollista, kävisimme katsomassa Juanita-muumiota, joka löydettiin vuonna 1995 Ampato-tulivuorelta ja jota nyt säilytetään museossa nimeltä Santuarios Andinos. Ilokseni maksoin tässä museossa kuten parissa muussakin kohteessa pääsylipustani saman summan kuin perulaiset enkä turistihintaa.
Inka-jumalille uhrattu Juanita on säilynyt hyvin, sillä hän on ollut jäässä jo yli 550 vuotta. Museokierros alkoi parinkymmenen minuutin pituisella videolla, jossa kerrottiin, miten Johan Reinhard ja Miguel Zárate sattumalta löysivät muumion vuorelta. Myöhemmin he löysivät vielä kaksi muuta muumiota, tytön ja pojan, jotka oli saatettu uhrata samaan aikaan Juanitan kanssa. Videon katsomisen jälkeen jakaannuimme kahteen ryhmään: osa meistä meni ranskankielisen oppaan mukaan, osa espanjaa puhuvan. Oppaamme esitteli Juanitan ja muiden uhrattujen lapsien haudoista löydettyä esineistöä, ja kierros huipentui viileään saliin, jossa lopulta näimme lasikaapissa nököttävän Juanitan.
Oppaan mukaan Juanitan oli 14-vuotias kuollessaan uhrimenoissa (capacocha), joille tyypillisiä olivat lapsiuhrit. Hyvin säilyneistä hiuksista otettujen DNA-näytteiden perusteella on voitu selvittää joitakin seikkoja Juanitan elämänkulusta: Hänet oli todennäköisesti valittu uhrattavaksi noin vuotta aiemmin, sillä inkojen perinteinen peruna - kasvis-ruokavalio oli muuttunut proteiinipitoisemmaksi. Mielenkiintoisin seikka on se, että samoihin aikoihin hänen päätellään alkaneen käyttää merkittäviä määriä alkoholia (chichaa) ja kokaa. Juanitan hengen vei isku päähän. Pidetään mahdollisena, että perulaisten vuorten rinteiltä voi löytyä vielä satoja muumiolapsia muistona ajoilta, jolloin uhrilahjoin pyydettiin jumalilta suotuisaa satoa tai suojelusta luonnonkatastrofeja vastaan.
Arequipan-matkakertomus uhkaa paisua sen verran pitkäksi, että jatkan sitä toisella kertaa. Tulossa on myös kuvaus ikimuistoisesta Colcan-matkasta ja liukastelusta jäisellä vuoristotiellä onnettomilla kesärenkailla.
Koen olevani sielultani vuoriston ihminen, ja kun jylhiin maisemiin yhdistetään kauniit valkoisesta vulkaanisesta kivestä sillarista tehdyt rakennukset, mototaksien pörinän kertakaikkinen puuttuminen, hyvinhoidettu historiallinen keskusta liepeineen, Limaa ja Cuscoa edullisemmat hinnat, upeat kahvilat joista saa perulaista laatukahvia, ystävällinen palvelu sekä yleinen leppoisuus ja rauhallisuus, olin myyty. Arequipa teki niin voimakkaan vaikutuksen kuin olin etukäteen uskaltanut toivoakin. Eräs ylpeä arequipalainen oli kerran kertonut minulle, etten tiedä Perusta mitään, ellen ole koskaan käynyt hänen kotikaupungissaan. Nyt tiedän, että Perusta löytyy myös paikkoja, jotka eivät ole niin kaoottisia kuin se Peru, johon olen tottunut.
Vasta Limaan palattuani ymmärsin, etten ollut viikkoon kuullut auton varashälyttimen joikaamista, jonka olen nimennyt Perun kansallislauluksi. Yöt olivat keskustassakin pimeitä ja hiljaisia, mikä yhdistettynä viileisiin alle 10 asteen öihin takasi erinomaisen unenlaadun. Kurkku ei ollut kipeä enkä yskinyt tuon tuosta, allerginen nuha oli tipotiessään enkä palellut häiritsevästi vaan jopa nautin viileydestä. Vuoriston kuiva ilmasto sopii minulle niin paljon paremmin kuin rannikon kosteus, ja entä se ihana kirkas aurinko!
Menin Arequipaan lentäen, sillä maantietä pitkin matkaa olisi ollut noin tuhat kilometriä ja bussissa olisi pitänyt istua 16 - 18 tuntia. Cuscon-reissulla toukokuussa taksikuski kertoi, ettei taksikuskeihin sen enempää kuin matkustajiinkaan kohdistu hänen kotikaupungissaan väkivallan uhkaa toisin kuin Limassa, jossa taksinsa saa valita tarkkaan tai voi päätyä ryöstetyksi. Olin lukenut, että Arequipassakin saa pitää varansa, ainakin jos on nainen ja liikkeellä öiseen aikaan, sillä kaupungissa on raportoitu useista tapauksista, joissa taksikuskina esiintynyt mies on ystäviensä kanssa tehnyt väkivaltaa kyytiin tulleelle naiselle. Pahimmassa tapauksessa taksikuski voi kidnapata uhrin pariksikin päiväksi ja pakottaa tämän nostamaan tililtään niin paljon rahaa kuin päivittäinen nostoraja sallii. En tiedä, missä kaikkialla näin on käynyt, mutta olen kuullut tapauksista useamman kerran täällä asuessani. Käytin itse reissussa taksia vain lentokentän ja kaupungin välillä ja kerran Yanahuaran kaupunginosaan mennessäni, ja käytössäni oli aina Easy Taxi. Mitään ongelmia ei tullut, ja taksinhinnat olivat hyvin kohtuulliset.
Yleensä juoksen lomillani nähtävyydeltä toiselle, mutta tällä kertaa otin loman rentoutumisen kannalta enkä pakannut päiviä täyteen ohjelmaa. Koska minulla oli mukana parivuotias matkakaveri, jota kannoin Manducassa pidemmät matkat, vauhti ei muutenkaan olisi ollut yhtä kova kuin yksin tai aikuisseurassa. Majoituimme erittäin viihtyisässä pienessä hotellissa vain noin kilometrin päässä Plaza de Armasilta. Teimme varauksen jo toukokuussa ja saimme kahden hengen huoneen aivan huippuedulliseen hintaan etenkin, kun nyt katselen tämänhetkisiä hintoja, joihin tietysti vaikuttaa kansallispäivän, vuoden kuumimman lomasesongin, läheisyys.
Arequipassa käydessä pitää tietysti lähteä heti aluksi tutustumaan keskusaukioon eli Plaza de Armasiin, jota moni kutsuu maan kauneimmaksi eikä ole välttämättä väärässä. Sitä ympäröivät massiivinen katedraali ja pari muutakin kirkkoa. Plaza on silmiinpistävän valkoinen, onhan rakennusmateriaalina käytetty vulkaanista kiveä sillaria. Valkoisia ovat tähän aikaan vuodesta myös katedraalin takaa pilkistävien tulivuorten Mistin (herra ketsuan kielellä) ja Chachanin huiput. Mikä hienointa, keskusaukion ympäristö on rauhoitettu autoliikenteeltä ja siksi siellä saa käyskennellä rauhassa ilman häiritsevää torvien tuuttausta ja pelkoa auton alle jäämisestä, jos jää tuijottelemaan ympärilleen liian antaumuksella.
Tässä Plaza de Armasin suihkulähde ja vasemmalla edessä osa katedraalia:
Plaza illemmalla eräänä reissun pilvisistä ja viileistä päivistä:
Katedraali iltavalaistuksessa:
Reissun kaksi viimeistä päivää olivat kuumat, ja satuimme keskusaukiolle, kun sen nurmikkoa kasteltiin:
Hotelliltamme oli upeat näkymät sekä Mistin että kaupungin suuntaan. Tässä yksi auringonlaskuista neljännestä kerroksesta kuvattuna:
Arequipa on herkuttelijan taivas. Perulaiset mainitsevat rocoto rellenan, täytetyn tulisen rokotopaprikan, yhtenä maan perinneruoista, mutten ollut törmännyt siihen ennen Arequipaan menoa. Siellä maistoin tätä paikallista herkkua pariin kertaan ja totesin sen... no, tuliseksi. Heti toisena päivänä tilasin alpakan lihaa toisen kerran elämässäni, ja se oli kyllä herkullista, mureaa ja naudanlihamaista. Alpakkaa suositellaan proteiininlähteeksi etenkin niille, joilla on ongelmia kolesteroliarvojensa kanssa, sillä liha on vähärasvaista. Olisin myös mielelläni syönyt perinteistä chupe de camaronesia, katkarapukeittoa, jos olisin löytänyt sitä edullisemmin kuin reilun 50 solen hintaan. Arequipan perinneruoista kiinnostuneille löytyy espanjaksi lukemista kuvien kanssa täältä.
Lokanta me encanta - ravintolassa oli mieleenpainuva sisustus kattoon ripustettuine sateenvarjoineen. Söimme siellä alpakanlihaa perunoiden, paprika-punasipulisaatin ja chilikastikkeen sekä lempparini chimichurrin kanssa. Toisella kerralla valitsimme herkkusienipastan, joka sekin oli hyvin valmistettu.
Sateenvarjot kiinnittivät ensimmäisenä huomion, kun kurkistin ravintolan ikkunasta sisään ruokapaikkaa etsiessäni:
Toinen ravintolalöytöni oli aivan Lokantan lähellä sijaitseva Hatunpa, joka tunnetaan perunaruoistaan. Perussa tunnetaan lähteestä riippuen 4 000 - 5 000 eri perunalajiketta, joista marketteihin ja myymälöihin päätyy tietysti vain aivan murto-osa. Hatunpan toinen erikoisuus on se, että ruokailijoilta kysytään, mistä he ovat kotoisin, ja pöytään tuodaan heidän maansa lippu varustettuna sanoilla "peruna" ja "tervetuloa". Palvelu oli aivan huippuhyvää!
Palvelu oli ensiluokkaista myös restobar La Meriendassa, jossa söimme pari kertaa hampurilaisen ja salaatin. Sieltä sai myös paikallisia pienpanimo-oluita. Maistoin maracuyaolutta ja porteria.
Teimme tietysti myös pakollisen kierroksen San Camilo - torilla, jossa join macalla terästetyn hedelmämehun - myyjän kauhuksi ilman ripaustakaan sokeria. Tori on selvästi länsimaisten turistien suosiossa. sillä muuten sen työntekijät eivät olisi lähestyneet minua englanniksi. Torin keskiosassa oli liha- ja kalaosasto sisälimineen. Kokonaisia eläintenruhoja ei näkynyt kuten usein toreilla, ja vaikka osastolla leijaileva vahva aromi saikin matkaseuralaisen kommentoimaan: "Haisee pahalle", haju ei ollut ollenkaan niin mehevä kuin huánucolaisilla toreilla, jossa raa'an lihan ja kalan haisuun yhdistyy tocoshin* voimakas lemu. Myöskään sammakkomehua tai muita erikoisuuksia ei näkynyt.
Jo ennen matkaa päätin, että heti kun mahdollista, kävisimme katsomassa Juanita-muumiota, joka löydettiin vuonna 1995 Ampato-tulivuorelta ja jota nyt säilytetään museossa nimeltä Santuarios Andinos. Ilokseni maksoin tässä museossa kuten parissa muussakin kohteessa pääsylipustani saman summan kuin perulaiset enkä turistihintaa.
Inka-jumalille uhrattu Juanita on säilynyt hyvin, sillä hän on ollut jäässä jo yli 550 vuotta. Museokierros alkoi parinkymmenen minuutin pituisella videolla, jossa kerrottiin, miten Johan Reinhard ja Miguel Zárate sattumalta löysivät muumion vuorelta. Myöhemmin he löysivät vielä kaksi muuta muumiota, tytön ja pojan, jotka oli saatettu uhrata samaan aikaan Juanitan kanssa. Videon katsomisen jälkeen jakaannuimme kahteen ryhmään: osa meistä meni ranskankielisen oppaan mukaan, osa espanjaa puhuvan. Oppaamme esitteli Juanitan ja muiden uhrattujen lapsien haudoista löydettyä esineistöä, ja kierros huipentui viileään saliin, jossa lopulta näimme lasikaapissa nököttävän Juanitan.
Oppaan mukaan Juanitan oli 14-vuotias kuollessaan uhrimenoissa (capacocha), joille tyypillisiä olivat lapsiuhrit. Hyvin säilyneistä hiuksista otettujen DNA-näytteiden perusteella on voitu selvittää joitakin seikkoja Juanitan elämänkulusta: Hänet oli todennäköisesti valittu uhrattavaksi noin vuotta aiemmin, sillä inkojen perinteinen peruna - kasvis-ruokavalio oli muuttunut proteiinipitoisemmaksi. Mielenkiintoisin seikka on se, että samoihin aikoihin hänen päätellään alkaneen käyttää merkittäviä määriä alkoholia (chichaa) ja kokaa. Juanitan hengen vei isku päähän. Pidetään mahdollisena, että perulaisten vuorten rinteiltä voi löytyä vielä satoja muumiolapsia muistona ajoilta, jolloin uhrilahjoin pyydettiin jumalilta suotuisaa satoa tai suojelusta luonnonkatastrofeja vastaan.
Arequipan-matkakertomus uhkaa paisua sen verran pitkäksi, että jatkan sitä toisella kertaa. Tulossa on myös kuvaus ikimuistoisesta Colcan-matkasta ja liukastelusta jäisellä vuoristotiellä onnettomilla kesärenkailla.
 |
| Kuva Santuarinos Andinos -museon pihalta |
 |
| Museossa valokuvaaminen oli ehdottomasti kielletty - hyvä ettei kameroita ja puhelimia takavarikoitu ennen kierrosta - mutta myynnissä oli postikortteja Juanitasta
*Tocosh on hapatettua perunaa, jota inkatkin käyttivät sen parantavien ominaisuuksien takia, onhan se luonnon oma penisilliini.
|
Onpa upean näköinen tuo katedraalin seutu kaikissa valaistuksissa. Nuo ruokajutut ja ruokapaikat saivat veden kielelle, Turkissa on huono ja suppea perunavalikoima joten olisi ihanaa päästä kunnon perunavalikoimien äärelle! Mielenkiintoinen matkarapsa, luen mielelläni varsinkin kun Peru on niin tuntematon maa minulle. Jäin miettimään milloin mun vaaleanpunaiset lasit tippui Turkissa mutta en kai koskaan hullaantunut maahan niin sillä en alussa edes tiennyt jääväni tänne asumaan, jonkunlainen vahva side minulla kuitenkin tämän maan kanssa on, hyvässä ja pahassa.
VastaaPoistaEhkä se vaaleanpunaisten lasien puuttuminen suojelee pettymyksiltä, ja pääasia, että jonkinlainen side maahan tuntuu olevan jo varhain. :) Uskon, että perunaruokia voi tulla nopeasti ikävä, jos on kasvanut perunakulttuurissa. Nyt paljastan tietämättömyyteni mutta riisiäkö siellä syödään aterioilla?
Poista