Varo varasta ja huijaria

Uskallan jättää pyöräni vain markettien valvottuihin parkkihalleihin, tarkistan vaihtorahat väärennösten varalta ja siksi, että välillä myyjät antavat liian vähän takaisin. Vältän taksin ottamista kadulta, liikun äärimmäisen harvoin ulkona yksin iltamyöhään, lukitsen taksin ovet matkan ajaksi, en selaa puhelinta liikennevaloissa, sillä auton ikkunat voi rikkoa ja puhelimen varastaa. En käytä käsilaukkuja, koska ne saa napattua liian helposti, kun kaartaa mopolla jalkakäytävälle. Kuljen määrätietoisin askelin, tarkkailen ympäristöäni, arvioin mahdollisia vaaroja, liian lähelle tulevia ihmisiä. Käymme laskut läpi tarkasti, koska joskus niissä on virheitä, joita on välillä vaikea uskoa tahattomiksi.

Olen aina vähän epäluuloinen, kun joku tuntematon soittaa, epäilen helposti tulevani huijatuksi tai joutuvani maksamaan ekstraa siksi, että olen eurooppalaisen / pohjoisamerikkalaisen näköinen. Tingin ja tivaan, näytän epäluuloni herkästi, kun hermostun tai tunnen oloni uhatuksi. Törmään juttuihin siepatuista turisteista, jotka pakotetaan nostamaan rahaa tililtään, yrityksistä napata lapsi vaunuista keskellä päivää, kadonneista perulaislapsista, joiden pelkään joutuneen ihmiskauppiaiden kynsiin. On selvää, ettei lasta nosteta taksiin ensimmäisenä, koska kuski voi kaasuttaa tiehensä siinä silmänräpäyksessä. 

Isoäidin ovikelloa soitti joitakin kuukausia sitten kiertävä keksikauppias, joka pienen juttutuokion jälkeen pyysi lupaa saada käyttää vessaa. Liki satavuotias isoäiti suostui, ja kiitokseksi mies tyhjensi hänen huoneensa koruista ja vei mukanaan myös rahaa, jota onnistui löytämään piironginlaatikosta. 

Tällä viikolla samainen isoäiti sai puhelun. Hätääntyneen kuuloinen mies kertoi olevansa hänen poikansa ja jääneensä kiinni huumeista, olevansa putkassa ja tarvitsevansa rahaa poliisien lahjomiseen. Muuten hän ei pääsisi pois. Isoäiti uskoi tarinan, ja miehen määräysten mukaan "vannoi kuolleen äitinsä nimeen, ettei kertoisi soitosta kellekään". Miehen peitetarina oli kieltämättä ovela, ja kuten taitava ennustaja, hän sai manipuloitua isoäidin paljastamaan tietoja pojastaan ja käytti niitä hyväksi sepittäessään tarinaansa. Hän sai tämän uskomaan, että soittaja tosiaan oli hänen keskimmäinen poikansa, joka oli auttanut vanhaa koulukaveriaan "äiti, et sinä muista häntä" viemällä tämän matkalaukun lentokentälle ja narahtanut huumeista. Poliisi ei tietenkään uskonut, että laukun sisältö kuului ystävälle, ei hänelle. "Äiti, sinä olet ainoa, joka voi auttaa", vetosi huijari ventovieraaseen isoäitiin, jonka numeron ja osoitteen oli valinnut ilmeisesti puhelinluettelon valkoisilta sivuilta. Lopulta "pojan" uskottu ystävä kävi isoäidin ovella, otti vastaan viisisataa dollaria ja loput korut, joita keksikauppias ei ollut vienyt. Samaan aikaan me olimme kotona muutaman hassun metrin päässä, tietämättöminä mitä naapurissa tapahtuu. Niin turhauttavaa, niin surullista. 

Muutama kuukausi sitten miehen serkkupoika sai huijauspuhelun "vanhalta ystävältään", mutta ei mennyt lankaan. Hän teeskenteli muistavansa Rodrigon ja päätyi kysymään, vieläkö tämä on kiinnostunut miehistä. Siihen loppui se puhelu, kun homofoobinen soittaja löi luurin korvaan.

Eläminen Limassa ei varsinaisesti vahvista uskoani ihmisten hyvyyteen ja rehellisyyteen. Taksikuski ei palauta puhelinta, jonka mieheni epähuomiossa pudottaa hänen autoonsa. Saan vuolaat kiitokset, kun maksan ostokseni ja huomautan, ettei myyjä muistanut rahastaa osaa tuotteista. Kerran palaan lähikauppaan palauttamaan liiat vaihtorahat, ja sen jälkeen kauppiaspari on erityisen mukava ja huomaavainen. Onkohan sellaista tapahtunut monta kertaa aikaisemmin?

En tietenkään tarkoita, että suurin osa ihmisistä olisi epärehellisiä tai pelkäisin kaiken aikaa. Tiedän olevani onnekas, sillä kotikulmilla tai vähän kauempanakaan ei törmää humalaisiin tai huumausaineiden vaikutuksen alaisena oleviin. Illalla hämärän tullen voin hölkätä puistossa yksin. Pääkaupungin ulkopuolella matkustaessani minulla on usein turvallinen tunne ja koen, että paikalliset suojelevat ja auttavat, ikään kuin haluaisivat varmistaa, ettei ulkomaalaiselle vain käy mitään ikävää heidän maassaan. Eräänä päivänä kadulla havahduin kummalliseen tunteeseen, jonka pian tunnistin peloksi: Edellä kävelevä nuori mies pälyili ympärilleen ja liikehti levottomasti, ja ajattelin heti hänen olevan potentiaalinen uhka keski-ikäiselle keskiluokkaiselle tädille (siis minulle). Vaihdoin jo kadun toiselle puolelle, kun mies pian seurasi perässä ja kysyi kohteliaasti, mihin hän päätyisi jos jatkaisi katua eteenpäin. Vastauksen saatuaan hän kiitteli vuolaasti ja jatkoi matkaansa. Ilman käsilaukkuani. Pidä varasi, pysy itse rehellisenä äläkä kyynisty, koetan ajatella.

Lima Love. Joskus vähän myös Lima Hate.

Lurinissa joulun aikaan. Kaivoin puhelimen esiin vasta, kun en nähnyt takanani yhtään ihmistä tai autoa.