Tällä viikolla töissä kollega kysyi, millä mallilla jouluvalmistelut ovat. Koska olen huono valehtelemaan lennosta, möläytin, että ei olla tehty mitään valmisteluita. Kun ei meillä täällä ole joulutraditioita, Suomessa vain, ja perhekin niin pieni, ettei luvassa ole isoa sukujoulua, selittelin. Selvisi, että kollegan perheessä joulu on tärkeä juhla, jota kaikki viisi veljestä perheineen kokoontuvat viettämään.
Kotiin tultuani aloin miettiä, pitäisikö ehkä kuitenkin tehdä jotain, kun kuulin erään enoista kutsuneen itsensä joulunviettoon äitinsä luo naapuriimme. Kaikki veljekset vaimoineen saapuisivat siis paikalle. Välit kahteen enoista ovat viime viikkoina viilenneet, ja arvasin anopin haluavan lähteä kotoa pois ennen veljiensä ilmaantumista paikalle. Yhteinen joulunvietto tuntuisi hyvin väkinäiseltä ja jäykältä. Niinpä aloimme miettiä, minne menisimme ja mitä tekisimme, ja anoppi heitti idean lähteä rannalle. Rantajoulu lienee eteläisellä pallonpuoliskolla hyvinkin yleinen ilmiö, mutta meille se on jotain uutta. Uutenavuonna ollaan kyllä oltu rannalla, samoin tietysti tammi-helmikuussa vuoden kuumimpaan aikaan.
Toiminnan naisena etsin heti edullisimmat jäljellä olevat majapaikat San Bartolon ja Arican väliltä, ja Lurinissa sijaitsevaan Aricaan päädyimme varttitunti myöhemmin. Jo seuraavana päivänä harvojen jäljellä olevien huoneiden hinta oli pompannut ylöspäin, joten teimme varauksen juuri oikeaan aikaan.
Koska olin hukannut uikkarini kahden kodin välillä seilatessani, kävin illalla ostamassa uudet lähellä kotia sijaitsevasta ranta-asukaupasta. Uimapuvun valinta on kyllä mielenkiintoinen projekti häveliäälle ja isokokoiselle ihmiselle, jos valikoima on suoraan Kolumbiasta ja Brasiliasta, maista, joissa uimapuvut paljastavat jotakuinkin kaiken. "Se on lycraa, se venyy", totesi myyjä, kun kyselin, mahtaisiko heillä olla minun kokoani. Sen verran monta kertaa olen lyönyt kyynärpäitä pukukopin seiniin ja huomannut kantaneeni koppiin aivan liian pieniä vaatekappaleita, että en ihan ostanut tätä yksi koko kaikille -ajattelua. Osa uikkareista olikin aika pieniä, mutta oikeaa kokoa olevatkin olivat niin avonaisia, että olisi naurattanut, ellei olisi hirvittänyt, ettei yksikään tuote täyttäisi alkeellisimpiakaan säädyllisyyen vaatimuksia. Lopulta pyysin epätoivoissani: "Más tapada, más tela, por favor", ja sain viimein puvun, jota kehtaa käyttää sovituskopin ulkopuolellakin. Täytyy kyllä ihailla niiden naisten itsetuntoa, jotka ostavat niitä muita liikkeessä myytäviä uimapukumalleja.
Koska olemme reissussa aatonaatosta joulupäivään, joulukoristeet, -ruoat ja -lahjat voidaan nyt autuaasti unohtaa ja aloittaa kesäloma välittömällä rentoutumisella. Muistan jo teininä ajatelleeni, että joulua ei välttämättä tarvitsisi viettää aivan joka vuosi, sillä esimerkiksi jouluruoat maistuisivat pidemmän tauon jälkeen paremmilta ja niitä ehtisi ehkä jopa kaivata. Perulainen keittiö saattaa noin keskimäärin olla suomalaista luovempi ja herkullisempi, mutta jouluherkuissa tämä maa häviää Suomelle kyllä mielestäni 6-0. Sitä riisiä eri muodoissa jouluruokakin on, sekä kalkkunaa, ja yhtäkkiä ruoka ei olekaan niin tärkeä asia kuin arkena. Harvinaiset Suomi-joulut saavat puolestani olla niin perinteisiä kuin mahdollista. Täällä villisti vilkkuvien ja soivien jouluvalojen kaupungissa, jossa jouluna aletaan odottaa kesää, voin aivan hyvin napata pyyhkeen kainaloon, sulloutua kolumbialaiseen uimapukuuni ja lähteä rannalle.
Kuvat erinäisiltä rannoilta Limasta ja sen läheisyydestä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti