Yksinolosta ja sen tarpeen puutteesta

Perulaisilta puuttuu tunnetusti tarve olla yksin. Muistan ihmetelleeni, miksi nykyinen mieheni oikein otti minuun yhteyttä deittipalstalla, vaikka olin oikein selväsanaisesti, alleviivaten ja noin kymmeneen kertaan todennut olevani ihminen, jolle runsas yksinolo on suoranainen elinehto. Mies puolestaan oli tehnyt selväksi, ettei ole kiinnostunut kaltaisestani eristäytyjästä. Minusta on aivan eriskummallista, miten jotkut jaksavat muiden ihmisten usein aika yhdentekevää seuraa lähtemättä vetämään. (Eipä mies usein jaksakaan ainakaan koko ajan äänessä olevan vaimonsa seuraa, vaan muuttuu hiljaiseksi ja alkaa antaa minimipalautetta ennen kuin lopulta toteaa, että jos täällä ei puhu 1,5-vuotias, sitten höpötät sinä.)

Havaintojeni mukaan perulainenkin kyllä kyllästyy ja haukottelee, kaivaa kännykän esiin ja uppoutuu sen maailmaan. Etenkin juhlissa tätä näkee paljon, ja koska isossa porukassa olen hiljainen tarkkailija, minulla on aikaa havainnoida paikallisten käytöstä. Tunnen suurta yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, koska yleensä olen itse se, jonka katse alkaa harhailla ja mieli askarrella kotiinpaluun parissa. Tästä syystä on ehdottomasti parasta, jos miehen laajan tuttavapiirin juhlat järjestetään viikonloppukodissamme, sillä parhaimmillaan olen päässyt livahtamaan yläkertaan nukkumaan reilusti ennen kuin kaikki vieraat on saatu vedetyksi ovesta sisään. Esittäytyminen, kymmenen minuutin sosiaalisuus ja pieni small talk on minulle yleensä aivan riittävästi, jos olen tekemisissä paikallisten kanssa. Sen jälkeen voinkin painua kirjani kanssa peiton alle.

Tänä iltana meillä on sekä paikallisia että ensimmäisinä saapunut brasilialainen perhe, jonka kanssa tuli seurustelluksi enemmänkin. Koska he saapuivat huomattavan paljon ennen muita, juttelu oli helpompaa kuin viidentoista hengen seurueessa, jossa puheenvuoron saaminen ei aina ole ongelmatonta, ja puheenaihekin ehtii vaihtua kolmesti sinä aikana kun pähkäilen, miten ilmaisisin jonkun suhteellisen yksinkertaisen ajatukseni espanjaksi. Jos mölähdän mietteeni oikein nopeasti ja harkitsematta, suusta tulee ulos jotain aivan muuta kuin tarkoitus oli, ja loppuillan mietin entistäkin tarkemmin, mitä suustani päästän. 

Luulen, että pääsyy siihen, miksi olin jopa suoranaisen sosiaalinen ensimmäisten vieraiden kanssa, oli kuitenkin heidän ulkomaalaisuutensa, ulkopuolisuutensa. On ihanaa päästä kysymään toiselta ei-natiivilta, miten hän kokee tämän kaoottisen kaupungin, jossa asuminen on ollut yksi elämäni kovimmista kouluista. Voin olettaa saavani rehellisen vastauksen, eikä minun toisaalta tarvitse stressata espanjastani, koska kieli on vastapuolellekin lapsuuden jälkeen opittu. Sekin mainio puoli toisen ulkomaalaisen kanssa haastelussa on, että vaikka kumpikin esittää ajatuksensa vieraalla kielellä vähän sinne päin, vastapuoli osaa täydentää sen mielessään. 

Gringoystävä kertoi, miten tärkeitä hänen vaimolleen ovat suvun kokoontumiset jokaisen mahdollsien juhlan yhteydessä. Hän itse ei kuulemma tunne tarvetta sukukokouksiin, ja jos saisi valita, olisi esimerkiksi isänpäivänä eli huomenna yksin - kerrankin! Vaikka vaimo aluksi oli valmis toteuttamaan miehenä toiveen, suunnitelma kuitenkin perulaiseen tapaan muuttui ja nyt on taas kutsuttu koko suku koolle, eikä mies päivänsankarina pääse livahtamaan paikalta nauttimaan yksinolosta. Minä otin osaa ja kerroin, miten vaikealta välillä tuntuu kaivautua esiin makuuhuoneesta, jonne on kirjan ja tietokoneen kanssa linnoittautunut koko sunnuntaiksi, kun miehen enot tulevat naapuriin äitinsä luo kylään. "Mutta eihän sinne tarvitse jäädä sobremesan ajaksi vaan voi lähteä jo aiemmin", neuvoi kaveri, ja yhdessä totesimme, että ihan totta, loppujen lopuksi perulaiset eivät odota pohjoisemmilta kansoilta samanlaista sosiaalisuutta kuin omiltaan. Kukaan ei tule kyselemään, onko jokin hätänä ja vetämään mukaan keskusteluun väen vängällä, yhden osallistujan hiljaisuudesta kiusaantuneena. 

Eräs vieraista kävi äsken kysymässä, teenkö töitä. Tietokone on ruokailuhuoneessa olohuoneen ja keittiön välissä, joten joku kulkee takaani ohi koko ajan. Blogin kirjoittelu on tämän kokemuksen perusteella sosiaalisesti hyväksyttyä. Miehen perheen kokoontumisissa on sallittua myös ottaa pienet nokkaunet syömisen päälle. Se on vielä kokeilematta, miten paikalliset suhtautuisivat siihen, jos istuisin heidän seurassaan dekkaria lukien. "Vaikka pidän teidän seurastanne, saatan tällä hetkellä pitää Harry Holen seikkailuista vielä enemmän, eikä sitä kannata ottaa loukkauksena."