Pieniä muutoksia

Blogi on ollut retuperällä - ja hyvästä syystä. Euroopan-loma, niin ihana kuin olikin ja niin tarpeeseen kun tulikin, ei tarjonnut mahdollisuutta kunnolla pysähtyä ja luopua aikatauluista. Tuntuu, että vasta kosteankuumalla Jorge Chávezilla iski laiska lomafiilis. Melkein viikon ehdin nauttia ystävien (ja lehmien!) seurasta, käydä rannalla, syödä saksalaisten leipomaa aitoa ruisleipää ja kerätä voimia ja auringonsäteitä töihinpaluuta varten. Töihinmeno ei silti ollut mikään shokki, sillä oppilaita ei ensimmäiseen kahteen viikkoon näkynyt, ja siten työt pysyivät työpaikalla eivätkä seuranneet kotiin koe- ja kirjoitelmapinojen muodossa. 

Koska minulla on kuitenkin aavistukseni siitä, miten salakavalan nopeasti työmäärä hyppää kattoon oppituntien pian alkaessa ja koska tiedän, etten hallitse kiirettä ja stressiä en sitten millään vaan ahdistun, olen tehnyt pieniä muutoksia elämääni jaksaakseni paremmin. Muutoksethan kannattaa tehdä jo ennen kuin kierrokset alkavat nousta. Ystäväni vaihtoi reilu vuosi sitten bile-elämän raittiuteen ja jokapäiväiseen meditaatioon, ja jossain alitajunnassani oli jo pitkään selvästi kaihertanut ajatus, pitäisikö kokeilla samaa. Tammikuussa tapasimme Madridissa, ja täytyi sanoa, että nainen näytti terveeltä ja hyvinvoivalta! Selvästi aika oli kypsä nyt, sillä yhtäkkiä vain keksin, että kokeillaanpa raittiutta. Kokemuksesta tiedän, että muutoksella on isohko myönteinen vaikutus jaksamiseeni, vaikka en ole juonut humalahakuisesti aikoihin. Meditaatiovaiheeseen en ole vielä päässyt, mutta luultavasti sillekin on aikansa.

Idea muutokseen numero kaksi pälkähti päähäni erään kerran lauantaisaunassa, kun oivalsin, miten tärkeää olisi saada ikioma harrastus. Se olisi aikaa vain minulle, ja mikä parasta, auttaisi viemään ajatukset pois työstä. Tarvitsen jotain, mikä katkaisee loputtomat työpohdinnat, tempaa mukaansa ja nollaa aivot. En ole yhtään kuntosali-ihminen - ja minne muualle päätinkään lähteä kuin kuntosalille. Jo samana iltana - edelleen siis Savonlinnassa - selvitin, missä olisi kotia lähin ei-trendikäs ja myös naisten suosiossa olevan kuntosali ja päätin ryhtyä sen asiakkaaksi. Viime viikolla kävin tutustumassa saliin ja tein päätöksen ryhtyä heidän asiakkaakseen ensialkuun vuodeksi. Sali ei toden totta ole kaupallinen, kuten paikkaa esitellyt työntekijä minulle etukäteen kertoi, ja se sopii minulle loistavasti, samoin kuin edullinen hinta, 26 euroa kuussa.

Olen nyt käynyt salilla viitisen kertaa ja voin jo sanoa olevani koukussa siihen tunteeseen, että osaan ja jaksan aina vain paremmin ja että suorastaan hyppelen kotiin hymy huulilla, kevyin askelin. Olen ollut mm. polvionnettomuuden takia niin kauan hikiliikkumatta, että tästä ei oikeasti voi mennä kuin ylöspäin. Salilla käynti on palauttanut mieleeni ne ajat, jolloin kävin naisvoimistelijoiden jumpissa ja usein tunsin, miten trikoissa hikoilu vahvisti myönteistä minäkuvaa ja sai minut tuntemaan kiitollisuutta toimivasta kropasta sekä arvostamaan hyvää kuntoa ja kykyä liikkua. Salilla käymisen suurin etu harrastuksena on eittämättä se, että kun keskittyy tekemään liikkeet oikein ja tehokkaasti, siinä ei paljon työasioita vatvota samalla. Lisäksi ainakin minua se motivoi ymmärtämään, miten tärkeää on löytää aikaa itsestä huolehtimiseen. 

Kolmas muutos tapahtuu - jos on tapahtuakseen - pään sisällä, ja siihen sisältyy ajatus, että teen ihan riittävästi töitä jo nyt, oikeastaan liikaakin. Joka päivä koetan jättää jonkin asian tekemättä, kestää paremmin keskeneräisyyttä ja olla kiirehtimättä. Keskityn yhteen asiaan kerrallaan enkä hötkyile. Investoin mieluummin pieneen yhteiseen aamukahvihetkeen kollegoiden kanssa kuin juoksen menemään keskeneräisten töiden perässä. Totuus nimittäin on, että työt eivät alallani kesken vuotta koskaan tekemällä lopu, mutta kouluvuoden lopussa kaikki on kuitenkin valmista, riippumatta siitä miten paljon stressaan ja huolehdin. 

Mikäli koetan pitää yhden päivän, lauantain, vapaana ja välttää tekemästä taas 7-päiväistä työviikkoa, se vaatii sekä työtahdin tehostamista, pidempiä työpäiviä viikolla, ajoittaisia yötöitä ja sitä, että uskallan sanoa vastaan esinaiselle ja asettaa rajat. Luulen, että se vaatii myös sitä, että katson joitakin asioita sormien läpi sekä omassa että oppilaiden työskentelyssä, en huomaa jokaista virhettä ja koetan työllistää oppilaita omien ja toistensa tuotosten korjaajina ja arvioijina aiempaa enemmän, vaikka tiedän sen sotivan esinaiseni opettajakeskeistä linjaa vastaan. Tänä vuonna en suunnittele tunteja ja materiaaleja kuin itseäni (ja ensi vuoden opettajaa) varten, joten todella toivon, että myöskään esinainen ei kyttäisi jokaista pilkkua, jonka tuntisuunnitelmatiedostoihin kirjoitan. Kollega, joka nykyään suunnittelee opetuksen myös esinaiselle, jolla on opetettavanaan yksi luokka, on jo ennen opetuksen alkamista saanut totutella haukankatseeseen, jolta ei jää mitään huomaamatta. Hän on myös saanut tottua editoimaan kaikkia oppimateriaaleja rankalla kädellä, sillä joka vuosi niitä on parannettava.

Näiden kolmen muutoksen ansiostako vai pelkästään sattumalta olen nukkunut viime ajat paremmin kuin aikoihin ja ollut niin pirteä, että yöunille ei ole tarvinnut käydä vielä yhdeksän tai kymmenenkään aikoihin.  Töissä olen tehnyt hommia tahtiin, jota itse pidän leppoisana, ja siirtänyt rästiin jääneet tehtävät omantunnon tuskia tuntematta seuraavana päivänä tehtäväksi. Aiemmin olisin pakkomielteisesti halunnut saada to do -listan kaikki kohdat ruksituksi ennen kotiinlähtöä. Katsotaan, miten stressin ja kiireen hallinta onnistuu, kun tunnit ensi viikolla alkavat, sillä silloinhan todellinen koitos vasta alkaa. 

Arka lainakissa Jazz

Wifi-puistossa perjantaikävelyllä

Puhdasta elämää, surffausta, rauhaa ja aaltoja

Lauantaina matkalla kuntosalilta kotiin pysähdyin ihastelemaan kesää