Perusta kuuluu taas

Täällä taas - hitaiden nettiyhteyksien ja nopean liikenteen maassa, jossa ihminen ennen pitkää lakkaa tuijottamasta kelloaan ja tekemästä tarkkoja etukäteissuunnitelmia. Jo reilu viikko on päässyt vierähtämään siitä, kun Amsterdamista lähtenyt lentoni laskeutui Jorge Chávezin kansainväliselle lentökentälle. Tällä kertaa minua ei ollut vastassa vapaaehtoisjärjestön lähettämä nuorukainen kädessään kyltti, johon nimeni oli kirjoitettu espanjalaisittain. Poikaystäväni A. oli saapunut kentälle ajoissa kuten lähes poikkeuksetta. Ruumassa olleiden matkatavaroiden saapuminen hihnalle kesti hetkisen, mutta yksi tunti sinne tai tänne ei tunnu missään, jos on ollut erossa toisesta jo 158 päivää. 

A. oli halunnut järjestää mulle pehmeän laskun arkeen, joten viettäisimme kaksi ensimmäistä vuorokautta Melia-hotellissa, jossa olimme yöpyneet ensimmäisenä yhteisenä uutenavuotenamme. San Isidrossa sijaitsevan Melian sauna, jonka muistelin olevan suomalaiseen makuun liian viileä, oli nyt lämmitetty kuumaksi.  Viereinen höyrysauna oli jopa tukalan kuuma, ja kylpyläosaston työntekijä varoittelikin meitä menemästä sinne. Sama nuori nainen koki ikävän yllätyksen tultuaan tarkistamaan lämpötiloja, kun kohtasi kaksi nakua kylpijää. Huikkasin silmiään peittelevälle naiselle, ettei haittaa mitään - samalla kun A. tempaisi pyyhkeen suojakseen. Seuraavana päivänä saunaan mennessämme kietouduimme pyyhkeisiin tajuttuamme, että sinne saattaisi pelmahtaa koska tahansa niin työntekijöitä kuin muita asiakkaitakin.

Toin A:lle tuliaiseksi Lapuan Kankureiden valmistaman pyyhkeen, joka muuntautuu helposti istuinaluseksi, sekä pullollisen löylytervaa. A. on jo oppinut, että terva on monille suomalaisille tuoksu numero yksi. Tervapastilleja hän on maistellutkin, tervajäätelöä vielä ei.

Jo tiistaina veimme taksilla osan maallisesta omaisuudestani (10 kg + 22,4 kg + 23 kg ja kannettava tietokone) uuteen kotiin. Keskiviikkona alkoi arki, kun A. palasi töihin ja mie jäin kotiin siivoamaan ja järjestelemään pientä huonetta, jonka tästä lähtien jakaisimme. Tämän runsaan viikon aikana olen asettunut taloksi ja sopeutunut jakamaan kolmion anopin ja kolmen kissan kanssa. 

Koska A. tietää minun olevan vilukissa, hän vuorasi jo ennen tuloani umpeen suurimpia seinän ja katon välissä olevia rakoja ja etsi huoneeseemme maton, joka nyt peittää suurimman osan lattia-alasta. Perussa talsitaan ulkokengillä makuuhuoneissakin, mutta meidän huoneemme sääntöihin kuuluu heittää monot jalasta heti sisään astuttuaan. 

En ollut koskaan aikaisemmin nähnyt Perussa pölynimureita, joita pidetään yleisesti rikkaiden yksinoikeutena, mutta nyt sain käyttää ihkaoikeaa perulaista imuria siivotessani huonetta ja hätistellessäni katonrajasta suurimpia hämähäkinseittejä. Kolmesti viikossa käyvä taloudenhoitaja Irma vastaa siivouksesta ja ruoanlaitosta, mutta meidän huoneeseemme hän ei tule. Vielä Suomessa ollessani totesin A:lle, että minusta tuntuisi kohtuuttomalta, jos vieras ihminen - vaikkakin rahasta - siivoaisi sotkuni. Samasta syystä minun on hieman vaikea jättää tiskejäni I:n hoidettavaksi, ja pyrin elämään muutenkin siivosti. Suomalaisesta luonteesta ei helposti pääse eroon! 

Viikon ajan vaatteeni olivat visusti matkalaukussa, koska niille ei ollut muutakaan säilytyspaikkaa, mutta toissapäivänä ostimme kankaisen vaatekaapin, jonka asensimme yhdessä ja kiinnitimme varmuuden vuoksi seinään. Vaatteiden painosta kumoon kellahtavan vaatekaapin kanssa taiteilu oli jokapäiväistä herkkuani Huánucossa, enkä halua sen toistuvan. Eilen kiinnitimme yhteistyössä puiset sälekahtimet ikkunaan, ja kun nyt tiedän, missä A. säilyttää Black & Deckeriään, seuraava haasteeni on keksiä keino ripustaa Vallilan verhot sängyn viereiselle seinälle suojaamaan meitä kylmyydeltä. Kaikki keinot on otettava käyttöön suojauduttaessa Liman kosteaa, hyistä talvea vastaan, esimerkiksi kalsiumkloridilla täytetyn kosteudensyöjän (deshumedecedor) hankkiminen. Muovisen kipon pohjalle kertyy vettä, ja huoneilma tuntuu selvästi kuivemmalta. 

Nyt mulla on myös uusi perulainen puhelinliittymä, joka toisin kuin edellinen ei ole prepaid, koska se on A:n eikä minun, ulkomaalaisen, nimissä. Lasku tulee kerran kuussa enkä joudu käymään jatkuvasti pikkupuodeissa ostamassa lisää saldoa, mikä helpottaa elämää huomattavasti. Ennen liittymän hankintaa elin tyytyväisenä Wlanin varassa. Kotona se onnistui helposti, samoin jos satuin kävelylläni puistoihin, jotka tarjoavat kaupunkilaisille ilmaisen nettiyhteyden. Lauantaina mulla on tapaaminen mahdollisen uuden perulaisen ystävän kanssa, joten on hyvä olla puhelin käytössä. Nyt siis peukut pystyyn, että saisin ensimmäisen perulaisen ystävättären!   

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta

Ensimmäinen aamiainen - arvaa, kumpi on A:n lautanen ja kumpi minun!

Salaattia mango- ja mansikkamehun kera

Naudan sydäntä ja salaattia 

Kaikki kolme kissaa todistettavasti mahtuvat nukkumaan samalle sängylle

Jockey Plaza -kauppakeskuksessa tekemässä välttämättömiä hankintoja ja vertailemassa hintoja

Talon edessä sijaitsevassa puistossa on Mariaa esittävän patsaan lisäksi mm. kuntoiluvempeleitä

Tyypillistä Perua: kuutta eri perunalajiketta ja Pisco Sour

Tasha laatikossaan

ja Mirri uskaliaana ikkunalla

Parque de la Amistad

Taas yksi puisto matkalla kotiin Wong-hypermarketista

Parque Enrique Martinelli Freundt, joka on yksi Surcon lukuisista puistoissa, joissa on
WiFi

Harvinaisuus tähän aikaan vuodesta; Liman taivas sinertää