Hyvästi Lahti

On sunnuntai. Takana on viimeinen kokonainen työviikko, edessä kolme toimistopäivää ennen loman alkamista. Eilen vietettiin iloista perhejuhlaa, ja kemujen jäkeen kaksi reipasta naista ajoi neljäsosan muuttokuormastani Savoon. Illalla A. kysyi, miltä tuntuu, kun muuttoon on enää 23 päivää. Pohdittuani asiaa aika tovin tajusin, ettei miusta tunnu oikeastaan miltään. Pitäisikö? Ei ainakaan haikealta, sillä ei tästä kaupungista saa yhtään lähdön tunnelmaa. Epäilin saavani sitä myöhemmin Savonlinnasta ja etenkin Helsingistä, jossa viettäisin serkun huomassa viimeiset hetkeni ennen lähtöä. Silti tunteiden puuttuminen jäi kaihertamaan, joten päätin lähteä kävelylle ja kaivella niitä esille.

Kävelyni suuntautui kohteeseen, jota kukaan paikallinen ei jostain syystä ollut tullut suositelleeksi ja jonne en ikävä kyllä ole ymmärtänyt viedä itseäni sen paremmin kuin vieraitanikaan. En ehkä olisi tullut nousseeksi Radiomäelle tälläkään kertaa, ellen olisi muistanut erään opiskelijan maininneen sitä. Radiomäki tunnetaan täällä myös nimillä Hautausmaanmäki ja Selänmäki, ja sen huomiota herättävä maamerkki on Ylen kaksi korkeuksiin kohoavaa radiomastoa. Kävelyni aikana näin 150-metrisistä radiomastoista toisen, jonka juurella seisoskelin ihastuksissani kuin Eiffel-tornin alla konsanaan. Tornin juurella avautuivat rauhaisat lenkkeily- ja samoilumaastot, jonne alakaupungin melu ei kuulunut. Vain pari hassua kävelijää oli liikkeellä samaan aikaan. Haistelin kielojen tuoksuja, kuvailin mansikankukkia ja valkovuokkoja. Huomasin, että joku oli kiinnittänyt metsän puihin useampia linnunpönttöjä.

Kävellessäni eteenpäin huomasin opastetaulun, jossa kerrottiin Radiomäen roolista sisällissodassa: "Huolimatta sisällissodan jälkeisistä tapahtumista, kuten radiomastojen rakennustyöstä, talvisodan pommituksista ja ulkoilureittien vetämisestä, Radiomäen länsireunalla on edelleen nähtävissä punakaartin yksittäisiä poteroita. Rinteen pohjoispuolella voidaan nähdä saksalaisten poteroketju ja juoksuhauta." Päätin, että jos ehtisin, kävisin myöhemmin vilkaisemassa, löydänkö mitään merkkejä sodasta. Lahdessa kuten myös Tampereella asuessa ei oikein voi unohtaa mielestään sisällissotaa. Tampereella asuin aivan Kalevankankaan verisen taistelutantereen naapurissa, kun taas Lahdessa oikaisen lähes päivittäin töihin Fellmanin veripellon halki ja näen Punavankien muistomerkin. 

Alkukesän vihreydestä ja tuoksuista nautiskellessani muistin, miten paljon olin kaivannut vihreää väriä Perussa ollessani. Ei puhettakaan siitä, että Huánucossa olisi ollut metsiä, joihin olisi voinut mennä tuosta vain tepastelemaan. Metsää oli vain sademetsässä, mistä syystä retket niihin olivat aivan erityisiä juhlahetkiä. Näitä Lahden keskustan metsäisiä harjumaisemia ikävöisin varmasti Liman talvisessa harmaudessa - vaikka samaan aikaan luultavasti tuntisin suurta kiitollisuutta siitä, etten sentään joutunut kestämään Suomen pakkasia ja pimeyttä. 

Kävellessäni kuuntelin surumielistä musiikkia ja kotimatkalla pistäydyin vielä Lahden vanhalle hautausmaalle, joten aloin jo päästä vähän kiinni kaihoisiin lähtötunnelmiin. Muutama viikko sitten kävimme ystäväni H:n kanssa teatterin jälkeen yksillä paikallisessa, ja pöytäämme istahtaneet Lahdessa asuvat (eivät kuitenkaan lahtelaiset) mainitsivat vanhan hautausmaan yhtenä niistä harvoista kohteista, joita turistille voi täällä suositella. (Toinen oli Hiihtomuseo simulaattoreineen, kun taas sataman suosittelu on kuulemma liian ilmeistä. ) Aiemmin en ollut tiennyt, missä kyseinen hautausmaa sijaitsee, mutta nyt etsiessäni uusia kävelymaisemia löysin senkin. Hautausmaan portti oli kiinni ja kyltissä varoitettiin, että alueella on kameravalvonta. Mietin jo, uskaltaako sisään edes mennä, mutta rohkaistuin sentään. Paikan huomiota herättävin muistomerkki on pystytetty Lahden taistelussa kaatuneiden saksalaisten muistoksi. Oletin, että muut haudat olisivat kaikki ikivanhoja, mahtipontisia sukuhautoja isoine hauta- ja reunakivineen, mutta löysin myös kaksi uurnahautaosastoa ja muistolehdon. Jälleen sama hiljaisuus kuin radiomaston juurella, aivan keskellä kaupunkia äänetöntä (kaupunki)luontoa -  vihreää ja terapeuttista.

Peru meets Finland - aguaymanto- eli ananaskirsikka-juustokku kera lakkakastikkeen

Metsämansikka kukkii

Ensimmäinen vastaantullut pönttö

Kielojen tuoksua

Radiomaston juurella

Näkymä Vesijärvelle

Se vähä, mitä ensimmäisestä työväentalosta on jäljellä

Saksalaisille sotilaille pystytetyn muistomerkin jalustaan on hakattu kaatuneiden nimet

Vanhan hautausmaan muistomerkkejä 

Kotiin tultuani intoilin Radiomäestä paikalliselle, joka totesi senkin lukeutuvan paikkoihin, joissa voi törmätä pussikaljoittelijoiden lisäksi myös huumeneuloihin. Kumpiakaan ei onneksi tällä kertaa tullut  vastaan, 

Tänään on ollut varsin puuhakas päivä. Aivan kuin olisin havahtunut horroksesta huomaamaan, miten vähiin Lahti-päivät käyvät. Aamulla kävin äänestämässä, sitten pesin oman huoneeni ja keittiön ikkunat. Siivosin huoneen, järjestelin keittiössä ja aloin organisoida ensi viikkoa. Aamuisin menen työpaikalle arvioimaan kursseja, iltapäivisin ja iltaisin hyvästelen ystäviä ja pakkaan. Onneksi tosiaan tavaraa ei ole mitään järkyttäviä määriä, mutta asunnon siivoamiseenkin saa tietysti varata oman aikansa ja jonkinlainen pienimuotoinen kaaos voi olla tulossa, sillä toinen kämppis muuttaa tästä samaan aikaan ja asunto jää tyhjilleen. Viikko sitten maanantaina kävimme kämppisten kanssa satamassa fiilistelemässä äkillisiä helteitä ja nostamassa maljan yhteiselle Lahti-ajalle. Viisi päivää sitä vielä kestää, ja tavoitteeni on keskittyä viimeiset ajat kaupungin parhaisiin puoliin.