Eräänä aurinkoisena sunnuntaina lähdimme sunnuntaiapatiantorjuntakävelylle Linnaistensuon luonnonsuojelualueelle. Alue sijaitsee Lahden Kujalassa ja sen pinta-ala on nykyisellään noin 200 hehtaaria.
Vuonna 1998 Linnaistensuo hyväksyttiin Euroopan Unionin Natura 2000 -verkostoon näytteenä eteläsuomalaisesta keidassuoluonnosta. Yleisin syotyyppi Linnaistensuolla on keidasräme (yhteensä 40 hehtaaria). Alueella tavattava rimpinevarämetyyppi (22 hehtaaria) on luokiteltu uhanalaiseksi.
Linnaistensuolla ei ole havaittu uhanalaisia kasvilajia. Kävelyllämme törmäsimme useimpiin suon valtalajeista, joihin kuuluvat suopursu, juolukka, variksenmarja, tupasvilla ja suomuurain. Myös suokukka, isokarpalo ja pyöreälehtikihokki ovat alueella yleisiä. Ikävä kyllä suomuurainaika oli jo ohi, eikä karpaloidenkaan kanssa lykästänyt. Olisi pitänyt lähteä kauemmas pitkospuilta samoilemaan, jotta olisi ollut toivoa löytää niitä.
Joitakin viikkoja myöhemmin kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Nuuksion kansallispuistossa, jonka kulmilla meillä oli palanneiden vapaaehtoisten leiri. Sunnuntaiaamuisella kävelyllä maa oli vielä hieman kuurassa ja järven pinnalla ohut jääkerros. Aurinko sai koivujen jäiset okset sädehtimään. Täydellinen ympäristö puhua kaksi päivää melkein pelkästään vapaaehtoistyöjaksosta ja sieltä palaamisesta. Kun nyt katson suokuvia, huomaan, että loppujen lopuksi Linnaistensuon maisemat eivät hävinneet Nuuksiolle kauneudessa ja vaikuttavuudessa.
Lisäksi kummassakin paikassa tunsi sellaista mielenrauhaa, josta ei pääse osalliseksi kaupunkioloissa. Mulle on paluuni jälkeen tapahtunut sama kuin monelle muullekin ulkomailla asustelleelle suomalaiselle: luontosuhteeni on vahvistunut ja mulla on jatkuva hinku päästä metsään. En tiedä, pystyisinkö läpeensä urbaanina ihmisenä asumaan metsän keskellä, mutta ainakin sinne täytyy päästä säännöllisin väliajoin.
Vuonna 1998 Linnaistensuo hyväksyttiin Euroopan Unionin Natura 2000 -verkostoon näytteenä eteläsuomalaisesta keidassuoluonnosta. Yleisin syotyyppi Linnaistensuolla on keidasräme (yhteensä 40 hehtaaria). Alueella tavattava rimpinevarämetyyppi (22 hehtaaria) on luokiteltu uhanalaiseksi.
Linnaistensuolla ei ole havaittu uhanalaisia kasvilajia. Kävelyllämme törmäsimme useimpiin suon valtalajeista, joihin kuuluvat suopursu, juolukka, variksenmarja, tupasvilla ja suomuurain. Myös suokukka, isokarpalo ja pyöreälehtikihokki ovat alueella yleisiä. Ikävä kyllä suomuurainaika oli jo ohi, eikä karpaloidenkaan kanssa lykästänyt. Olisi pitänyt lähteä kauemmas pitkospuilta samoilemaan, jotta olisi ollut toivoa löytää niitä.
Joitakin viikkoja myöhemmin kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Nuuksion kansallispuistossa, jonka kulmilla meillä oli palanneiden vapaaehtoisten leiri. Sunnuntaiaamuisella kävelyllä maa oli vielä hieman kuurassa ja järven pinnalla ohut jääkerros. Aurinko sai koivujen jäiset okset sädehtimään. Täydellinen ympäristö puhua kaksi päivää melkein pelkästään vapaaehtoistyöjaksosta ja sieltä palaamisesta. Kun nyt katson suokuvia, huomaan, että loppujen lopuksi Linnaistensuon maisemat eivät hävinneet Nuuksiolle kauneudessa ja vaikuttavuudessa.
Lisäksi kummassakin paikassa tunsi sellaista mielenrauhaa, josta ei pääse osalliseksi kaupunkioloissa. Mulle on paluuni jälkeen tapahtunut sama kuin monelle muullekin ulkomailla asustelleelle suomalaiselle: luontosuhteeni on vahvistunut ja mulla on jatkuva hinku päästä metsään. En tiedä, pystyisinkö läpeensä urbaanina ihmisenä asumaan metsän keskellä, mutta ainakin sinne täytyy päästä säännöllisin väliajoin.
Sunnuntaiapatiantorjuntakävely. Sepä sana :D
VastaaPoistaIhania kuvia muuten, nyt tuli hieman kateeksi :)
Hienoja kuvia! Itselleni on käynyt metsäasian kanssa ihan samoin, vaikken olekaan ollut ulkomailla. Mutta kyllä minä _jossain_ olen käynyt, se asia on näin psykologisesti ihan selvä. :)
VastaaPoistaKiitos kommenteista!
VastaaPoistaÁdám, sullahan on varsin suomalainen sielu, kun tykkäät havumetsistä ja soista.
Keiju, uskon tuon! Siinä missä mie joudun matkustamaan muualle tajutakseni joitakin asioita sie et tarvitse niihin oivalluksiin konkreettisia matkoja kauas.
Seuralaisten kanssa tuumattiin, että Linnaistensuon maisemat (ja värit) toivat erehdyttävästi mieleen Pohjois-Karjalan, eräänlaisen lapsuuden onnenmaan. :-p
Katja, taidat olla oikeassa :) Silti sieluuni on syvälle juurtunut se keski-eurooppalaisuus josta en osaisi (enkä halua) päästä irti.
VastaaPoistaEi siitä pidä päästää irti!
VastaaPoista