Kriisistä kriisiin

Tällä viikolla iski poliittinen kriisi. Korruption vastustajana ja oikeuslaitoksen uudistajana tunnetuksi tullut presidentti Martín Vizcarra sai kenkää virastaan. Kongressi äänesti Vizcarran ulos, ja mies asetetaan virkasyytteeseen. Hänen epäillään ottaneen vastaan lahjuksia ollessaan vielä kuvernöörinä. Vizcarra ei asettunut vastahankaan vaan luopui virastaan ilman vastarintaa, vaikka väittääkin olevansa syytön.

Tilanne on kaiken kaikkiaan hulvaton: ensinnäkin lahjusten vastaanottaminen on aidosti maan tapa tilanteissa, joissa yritykset kilpailevat siitä, kuka saa hoitaakseen jonkin julkisen urakan tai obran, kuten täällä sanotaan. Toisekseen kongressi itsessään on täynnä toinen toistaan pahempia roistoja, jotka ovat vastustaneet Vizcarran yrityksiä suitsia korruptiota ja poistaa parlamentaarikkojen syytesuoja. 

Kansa on raivostunut ja kokoontumisrajoituksista huolimatta osoittanut mieltään kongressia vastaan. Monet mielenosoituksissa olleet ovat sanoneet poliisin otteiden olleen kovia silloinkin, kun mieltä on ilmaistu rauhallisesti. Kyynelkaasukranaatit ovat lennelleet, useita ihmisiä on pidätetty ja kymmeniä loukkaantunut. Monien mielestä Vizcarran olisi pitänyt antaa toimia presidenttinä ensi vuonna oleviin vaaleihin saakka, ja sen jälkeen hänet olisi voinut vangita, jos korruptioepäilyt pitävät paikkansa. Vaikka Perun tiukat koronatoimet ja tartuntalukujen vääristely ylöspäin ovat saaneet monet kritisoimaan Vizcarran toimia, on hän kaiken kaikkiaan hoitanut pestiään mallikkaasti ja nauttinut kansan luottamusta. 

Torstaina kello iltakahdeksalta kaikui kattiloiden ja pannujen kumina, kun joka puolella maata alkoi cecerolazo. Kun naapurit alkoivat paukuttaa kattiloitaan, ohi ajaneet autoilijat yhtyivät mielenilmaukseen soittamalla torviaan, ja minua alkoi yhtäkkiä itkettää kaikkien niiden perulaisten puolesta, jotka vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen odottavat muutosta parempaan, toivovat ja pettyvät kerta toisensa jälkeen. Jos itse olen turhautunut, moni tuttu tuntuu ajattelevan, että tälläista se nyt vain on ja kaikesta selvitään kuten ennenkin.

Tänäänkin on marssittu uutta presidenttiä, entistä kongressin puheenjohtajaa Manuel Merinoa vastaan, ja sosiaalisessa mediassa niin yksityiset kuin monet yrityksetkin ottavat kantaa ja julistavat, että Merino ei ole heidän presidenttinsä eikä oikeistolainen kongressi edusta heitä vaan kyseessä on vallankaappaus. Kongressin 130 jäsenestä 68 on epäiltynä rikoksesta, joten heille olisi ollut katastrofi, jos Vizcarran ajamat uudistukset olisivat menneet läpi ja he eivät mahdollisten tuomioidensa jälkeen olisi enää voineet toimia julkisissa viroissa.

Kuka sitten on Merino? Riisinviljelijä Pohjois-Perusta, mies joka ei ole suorittanut mitään korkeakouluopintoja. Sillä ei olisi väliä, vaikka ei olisi kouluja käynytkään, jos olisi hyvä mies, ilmaisi puolisoni oman kantansa. Neljäs presidentti viiden vuoden aikana kriisivuonna, joka on tehnyt hallaa maan bruttokansantuotteelle, tappanut tuhansia ja horjuttanut perulaisten uskoa tulevaan ja poliitikkojen kykyyn ja haluun ajaa myös kansan etua, ei vain omaansa. Huhtikuun vaaleja odotellessaan moni pelkää, että näinä jäljellä olevina kuukausina maassa runnotaan nopeasti läpi lakeja, jotka hyödyttävät poliitikkoja itseään ja kerryttävät heidän omaisuuttaan.  

Naapurit ottavat kantaa: "Tämä kongressi ei edusta minua" ja "Merino ulos"