Kotiapua

Kun mieheni oli nuori, hän jätti sänkynsä petaamatta tietäen, että Irma sijaisi pedin hänen puolestaan. Kun minä olin nuori, peittomytty oli kotona vastassa, jos olin ollut laiska aamulla. Huánucossa asuin jatkuvasti työn touhussa olleen kakuntekijän perheessä, jossa siivouksesta ja ruoanlaitosta vastasi rouva, joka ei osannut kirjoittaa omaa nimeään. Tämän sain selville, kun postimies yritti jättää Suomesta tullutta pakettia naiselle mutta luovutti, koska tämä ei pystynyt allekirjoituksellaan vahvistamaan, että oli vastaanottanut sen. Nainen ei paljon puhunut, lähinnä nyökkäsi kun kiitimme ruoasta. Iltaisin hän lähti kotiinsa ja palasi taas varhain aamulla.

Seuraava kosketukseni kotiapuun oli Irma, anopin uskollinen apuri jo niiltä ajoilta, kun lapset olivat varhaisteinejä. Anoppi oli noihin aikoihin yksinhuoltajaäiti, joka teki töitä kaukana kotoa ja joutui turvautumaan Irman lisäksi myös naapurissa asuvan äitinsä apuun. Ujo Irma on aina tehnyt kolmepäiväistä työviikkoa, saanut vuosien varrella lisää itseluottamusta ja kehittynyt varsin erinomaiseksi kokiksi, joka taikoo maittavia kahden ruokalajin lounaita aivan pikkurahalla. Minä, koti-ikävän kourissa painiskeleva ujo suomalainen, löysin hänestä hengenheimolaisen ja uskotun, jolle yhä edelleen kerron asioistani ja jota halaan aina lämpimästi, kun näemme noin kerran kahdessa tai kolmessa viikossa.

Muutettuamme anoppilasta olin pitkään sitä mieltä, että selviämme kyllä ilman ulkopuolista apua. Minulla on työ, joka tarjoaa yhdeksän viikkoa lomaa joka vuosi mutta vaatii 50-60 tunnin viikottaista työpanosta silloin, kun olen töissä. Miehellä oli viime vuonna yksi osa-aikatyö, joten hänelle jäi aikaa käydä kaupassa, laittaa ruokaa, imuroida sekä huolehtia lapsi tarhaan ja sieltä kotiin. Tämän vuoden alusta hän aloitti toisen osa-aikatyön, ja jos hyvin käy, ensi kuun alussa alkaa kolmas, joten aika alkaa olla kortilla.

Olen sillä tavalla hupsu, että olen taipuvainen uskomaan, ettei sattumaa ole olemassa. Kolmisen viikkoa sitten ystäväni otti minuun yhteyttä ja kertoi venezuelalaisesta taloudenhoitajastaan, jolle hän ei valitettavasti pysty tarjoamaan täysiä tunteja ja täyttä palkkaa ja joka etsii kotia, jossa työskennellä aamupäivisin. Tuolla hetkellä nainen teki töitä viitenä aamuna viikossa ravintolassa, jossa häntä kohdeltiin huonosti ja hänelle maksettiin luokattoman huonosti jopa limalaisin standardein. Ystävä ylisti naisen taitoja ja persoonallisuutta. Juteltuani mieheni kanssa tulimme nopeasti siihen päätökseen, että haluaisimme Z:n tänne ja maksaisimme hänelle enemmän kuin ravintola, vaikka tarvitsisimmekin apua vain kolmesti viikossa, jolloin hän pystyisi halutessaan saamaan lisätuloja niinä aamuina, kun ei tule meille. Kumpikin osapuoli voittaisi, sillä me saisimme kaupassa lisää kallisarvoista vapaa-aikaa ja stressin määrä vähenisi.

Muutamaa päivä myöhemmin ystäväni ja Z kyläilivät meillä ja sovimme, että Z aloittaisi työt seuraavana maanantaina. Palkkakin lyötiin lukkoon. Z on nyt ollut meillä töissä kaksi viikkoa, ja hän on osoittautunut todella täsmälliseksi, tehokkaaksi, päteväksi ja luotettavaksi. Minun ei ole hirveän helppoa päästää ketään kotiini availemaan kaappeja, siivoamaan ja näkemään, miten elän. Toisaalta tiedän, että on ihmisiä, joille sellainen on vielä paljon vaikeampaa kuin minulle. Luulen osaavani tunnustaa, kun tarvitsen apua ja huomaan, ettemme enää selviydy itse ilman, että lattioille laskeutuu pölykerros, pyykit kasautuvat ja stressitaso nousee vaarallisen korkealle. Sellaiseen elämään sopeutuu, jos se on tai tuntuu ainoalta mahdollisuudelta, mutta elämme nyt yhteiskunnassa, jossa kotiavun palkkaaminen on täysin tavallista ja hyväksyttyä eikä kaada keskiluokkaista taloutta konkurssiin. Tiedän myös, että korvaus on reilu ja työolot asialliset, joten en koe käyttäväni ketään hyväksi - tunne, joka minut valtasi aiemmin ajatellessani kotiavun palkkaamista.

Miten vapauttavaa onkaan, kun tekemättömä kotityöt eivät pyöri päässä kaiken aikaa ja jokainen vapaahetki ei mene tiskatessa tai keittiötä siivotessa. Se hetki, kun saapuu puhtaaseen kotiin, jossa ruoka odottaa valmiina, tuntuu pyhältä. Koska olen ihminen, jota sotku ja epäjärjestys valitettavasti häiritsevät aika paljon, on ihanaa, kun rinnallani kaaosta vastaan taistelee joku muukin.