Joulu - ottamisen ja antamisen aikaa

Lauantai-iltana taksimme pysähtyy liikennevaloihin. Olen ollut syvällä ajatuksissani mutta havahtunut hieman aikaisemmin pahaan aavistukseen ja siirtänyt puhelimeni laukusta reiteni alle piiloon. Näen kuinka nuori mies ryntää autollemme, työntää kätensä pelkääjänpaikan puoleisesta avoimesta ikkunasta sisään, hapuilee kuljettajan oletettua puhelinta ja vetäytyy äkkiä takaisin, koska ei löydä sitä. Mies katoaa pimeyteen yhtä nopeasti kuin on ilmestynytkin.

Viisi päivää myöhemmin olen kävelemässä kotiin kauppakeskuksesta. Puristan laukkuani tiukasti kylkeä vasten kuten aina ja pidän tarkasti silmällä, mitä ympärilläni tapahtuu. Olen ylittämässä siltaa, kun huomaan viidenkymmenen metrin päässä edessäni miehen, joka nojailee kaiteeseen ja luo pitkän ja intensiivisen katseen vanhempaan naiseen, joka kulkee hänen ohitseen. Otan laukusta entistä tukevamman otteen ja vaihdan reittiä. Mitään pahaa ei tapahdu. Tunnen olevani vainoharhainen, mutta olen vainoharhainen, joka ei menettänyt puhelintaan ja rahakukkaroaan ainakaan vielä tällä kertaa kotoa ulos lähdettyään.

Olemme ajamassa töistä kotiin, kun kimppakyytikuskini kertoo jutelleensa koulun lähellä olevan puodin omistajan kanssa alueen turvattomuudesta. Naapurusto pitää kuulemma yhtä, mutta valtatien toisella puolella olevalta alueelta tulee iltaisin porukkaa rannalle bilettämään ja ryöstelemään, jos tilaisuus koittaa. Reitin varrella olevasta autopesulasta on viety laitteet erään yön aikana, eikä omistajalla ole varaa ostaa uusia, joten pesula on suljettu.

Joulun pitäisi olla antamisen juhla, mutta Perussa se on myös ottamisen aikaa. Viranomaiset varoittavat kansalaisia ryöstöistä, jotka lisääntyvät vuodenvaihteen juhlien alla. Pankkiautomaatilla asioivia kehotetaan olemaan tavallistakin tarkkaavaisempia, ja kadulla kävelijöitä varoitellaan.  Joulukuussa työntekijöille maksetaan tuplapalkka, ja ostosvimma iskee. Kadut ja kaupat täyttyvät väestä, joka kantaa mukanaan rahaa, joten mikäpä heitä on ryöstellessä. Poliisi ottaa yhteen jengien kanssa eikä kuolonuhreilta vältytä.

Toisaalta jouluna myös annetaan: Viimeisinä lomaa edeltävinä työpäivinäni yksityiskoululla pakkasimme laatikoihin vuoden aikana käyttämättä jääneitä vihkoja, kyniä, liimapulloja, maaleja ja muita materiaaleja. Ennen joulua eräs opettajista toimitti laatikot läheiseen kouluun, jossa ne otettiin kiitollisina vastaan. Monet hyväosaiset tekevät hyväntekeväisyystyötä esimerkiksi myymällä tuotteita ja luovuttamalla tulot orpokodeille. Jouluna on tapana antaa työntekijöille tuplapalkan lisäksi herkkukoreja. Myös taloyhtiössämme kerättiin herkkuja asukkailta, jotta siivoojat saisivat joulukorinsa, Canasta Navideñan. 

Joulu tuntuu stressaavan ihmisiä täälläkin, missä kukaan ei lähetä joulukortteja tai leivo jouluksi ja missä kinkun sijaan syödään kalkkunaa, jonka paistaminen usein ulkoistetaan. Stressiä aiheuttaa joulukuun liikenne; automäärä lisääntyy ja kuljettajat ovat tavallisestakin itsekkäämpiä ja piittaamattomampia. Varsinaista pikkujouluperinnettä ei ole, mutta joulukuussa kalenteri täyttyy nopeasti ystäväporukoiden ja suvun grillijuhlista, lounaista ja illallisista. Esimerkiksi perulaiseksi epäsosiaalisella miehelläni oli kolmen päivän aikana viisi tapaamista työ- ja harrastuskavereiden sekä koulu- ja yliopistoaikaisten ystäviensä kanssa. Hän sanoo, ettei se ole kuitenkaan paljon; on kuulemma ihan mahdollista osallistua viikon aikana 20 eri tapaamiseen. Jos paikasta toiseen suhaamiseen kuluu tavallistakin pidempi aika tukossa olevan liikenteen takia, hermot menevät monelta.

Meillä kotona joulua ei tänä vuonna vietetty sen enempää perulaisen kuin suomalaisenkaan perinteen mukaan. Sukulaiset kävivät joululounaalle ja lähtivät pois jo hyvissä ajoin sen sijaan, että olisivat jääneet meille odottamaan keskiyön ilotulitusta ja syömään jouluaterian (perinteisesti kalkkunaa, tummaa riisiä oliivien kera, rosollia eli "venäläistä salaattia" ja omenahilloa) sekä avaamaan lahjat puoli yhden maissa yöllä. Ruokana oli salaattien lisäksi Wellingtonin pihviä ja perunamuusia. Alussa anoppi huiski kaikki puhtaaksi Amazonin sademetsistä peräisen olevan puun lehdillä ja sen jälkeen musisoimme yhdessä tädin ja sedän mukanaan tuomilla lukuisilla instrumenteilla. Iloksemme meille saapui myös miehen lähes satavuotias isoäiti, joka poistuu kodistaan enää harvoin. Ilotulitusten aikaan olin jo sängyssä lukemassa dekkkaria, ja aamulla nautiskelin hölkästä kaduilla, jotka olivat kerrankin tyhjät. Se sentään yhdistää näitä kahta maata: joulupäivänä juuri kukaan ei ole liikkeellä.