Olen tainnut ennenkin mainita, että valtaosa perulaisista muistuttaa Roald Dahlin Matildan vanhempia suhtautumisessaan kirjoihin; he ihmettelevät, mitä vikaa televisiossa on. Kirjoja saattaa kyllä nähdä keskiluokkaisten perheellisten lastenhuoneissa, mutta etenkään alle keski-ikäisten aikuisten kirjahyllyistä niitä ei tahdo oikein löytyä eikä lukeminen ole yleinen harrastus. Mieheni Liman-sukulaisilla kirjoja kyllä riittää, mutta he ovatkin akateemisia intellektuelleja ja kirjojen keräilijöitä. Toisaalta tämä pölyn ja kosteuden määrä ei houkuttele säilömään kirjoja hyllyissä, sillä niiden sivuille alkaa nopeasti muodostua läikkiä ja ne vaihtavat väriä valkoisesta harmaaksi. Filosofisesti ajateltuna Perussa asuminen valmistaa ihmistä luopumaan maallisesta - milloin ovat kengät homeessa, milloin kirjat. Kas, taskuvaras iski ruuhkajunassa. Ihan tervettä oppia, ettei mikään ole ikuista.
Kirjakauppoja pääkaupungista kyllä löytyy, mutta kirjojen hinnat ovat yleiseen palkka- ja hintatasoon nähden aika kalliita. Aktikvariaatteihin en ole törmännyt, mutta luultavasti niitäkin löytyy muutamia. Kirpputorikulttuuria ei ole Facebookin osto- ja myyntiryhmien ulkopuolella, ja niissäkin hinnat tuppaavat olemaan aika korkeat. Korkeatasoisia, julkisin varoin ylläpidettyjä, kirjastoja ei Suomen tapaan ole. Kunnilla on kyllä kirjastoja, mutta niissä ei välttämättä ole paljon luettavaa. Koska kirjojen hankkiminen kotiin uutena ei useinkaan tule kyseeseen, tänne onkin kehittynyt kukoistava piraattikulttuuri; kun yksi henkilö ostaa kirjan, ystävät ja kylänmiehet lainaavat sitä käydäkseen copicentrossa, jossa kirja monistetaan käden käänteessä ja edulliseen hintaan. Tekijänoikeudet, mitä ne ovat?
Olen tuonut Peruun joitakin kirjoja Suomesta, Osa niistä on klassikkoja, joita ilman en mukamas osaa olla, osa pokkareita, joita ostan Suomen-lomilla ja joita koetan lukea oikein hitaasti, etteivät ne loppuisi niin äkkiä. Perunsuomalaiset harrastavat kirjojen kierrätystä, ja aina kun joku lähtee, hän yleensä testamenttaa valikoimansa tänne jääville maannaisilleen. Pari kertaa vuodessa ostan kirjan tai kaksi, kun työpaikallani on omat kirjamessunsa. Niissä oppilaille ja heidän vanhemmilleen on tarjolla lastenkirjallisuutta. Kalliissa yksityiskouluissa on tietysti myös omat koulukirjastonsa, joista lapset saavat lainata romaaneja kirjaesitelmiään varten sekä omaksi iloksi.
Jos haluan lukea tai kuunnella äänikirjoja suomeksi, käytän Ellibs-kirjastoa. En ole vielä tottunut kuuntelemaan romaaneja äänikirjoina, mutta tietokirjallisuuden kuunteluun formaatti on mielestäni omiaan; kun tiskaan tai ripustan pyykkejä, kuuntelen lähes poikkeuksetta äänikirjoja tai podcasteja.
Kansainvälisiltä kirjamessuilta ostin nyt toisena vuonna peräkkäin norjalaisen Jo Nesbøn dekkarin espanjankielisen käännöksen, vaikka edellisvuotinen Harry Holekin on vielä kesken. Uskon, että vielä jonakin päivänä saan molemmat luetuksi, olkoon se sitten vaikka tulevaisuudessa, kun asun jo Suomessa - elleivät kirjojen sivut haperru sitä ennen. Sunnuntaina päättyy kolmen viikon pituinen kansallispäivälomani, joka on ollut riittävän pitkä, jotta töistä on ehtinyt irtautua kunnolla, etenkin nykytyössä, jossa en vietä lomiani tehden pikkutarkkoja tuntisuunnitelmia kuten edellisessä työpaikassa. Kun ehdin laiskotella ja olla tekemättä mitään, tartun myös herkästi kirjaan.
![]() |
| Luokkakirjastomme kirjoja. Minulla ja työparillani on siitä ihanat oppilaat, että kun he saavat työt tehdyksi, he nappaavat hyllystä kirjan ja istahtavat matolle lukemaan sitä. |
![]() |
| Kirjamessuilta tänä vuonna ostamani teokset. Vasemmanpuoleinen lastenkirja on omien oppilaideni suursuosikki. |


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti