Frío frío frío - juhannusviikolla palelee

Kesäkuu ja etenkin kesäkuun alku on se aika vuodesta, jolloin eniten kaipaan Suomeen. Ensinnäkin koulujen päättäjäiset - miten kateellinen olenkaan opettajille, jotka laukkaavat kesälaitumille, kun itselläni lukuvuodesta on kulunut vasta hikinen kolmannes. Suomalainen koulujen kesäloma on myös huomattavasti pidempi kuin perulainen; esimerkiksi tänä vuonna ehdin lomailla joulu-tammikuussa viisi viikkoa ennen kuin piti taas palata työn ääreen. Toisekseen alkukesä on aina ollut lempivuodenaikani, maanosasta viis. Miten ihanaa onkaan nähdä taas tuoretta vihreää, tuntea talven jäykistämissä luissansa auringon vetreyttävä vaikutus, herätä lintujen lauluun, bongata ensimmäiset leskenlehdet ja myöhemmin perhoset. 

Kaipaan myös aivan erityisesti niitä juhannusta edeltäviä viikkoja, jolloin on päästävä mökille istumaan iltanuotiolla ja kipittämään saunasta järveen. On ihanaa, kun päivät aina vain pitenevät ja on todennäköistä, että hellepäivistä ja hauskuudesta suurin osa on vielä edessäpäin. Tällä viikolla istuin hiipuvan nuotion äärellä muutaman 7-8-vuotiaan suurkaupunkilaispojan kanssa, joita elävä tuli kiehtoi niin kuin se vain voi tuossa iässä kiehtoa. Kerroin kotimaassani vietettävästä keskikesän juhlasta ja kokkotraditiosta. Kukaan ei oikein olisi halunnut lähteä nukkumaan.  

Eteläisellä pallonpuoliskolla eletään juuri nyt talvipäivänseisausta, vuoden lyhintä päivää. Tänään aurinko nousi kello 6.28, kun tein lähtöä töihin, ja se laski 17:52. Joulukuussa aurinko nousee samaan aikaan kanssani, puoli kuudelta. Auringonlaskun aika koittaa vasta puoli seitsemältä. Juhannusta Perussa juhlivat vain suomalaiset, mutta 24.6. Cuscossa vietetään Inti Raymia, auringonjuhlaa, jota juhlistivat jo muinaiset inkat. Talvipäivänseisauksen aikaan säät kylmenivät, ja auringon jumala Intiä piti anoa palaamaan takaisin. Nykyisin vietettävä Inti Raymi on pitkälti näytösluontoinen juhla, jota monet turistit menevät seuraamaan. 

Limassa tämä aika vuodesta on erityisen ankeaa, sillä aurinko verhoutuu harmaaseen kaapuun, jonka se heittää yltään yleensä vasta loka-marraskuussa. Tänä vuonna on ollut poikkeuksellisen kylmää, ja talven odotetaan olevan pahin kolmeen vuoteen.  Myös Andien vuoristossa ja pohjoisilla sademetsäalueilla talvesta on tulossa totuttua viileämpi. Talvi alkoi virallisesti eilen aamulla viiden maissa. Limassa ei koskaan ole pakkasta, vaan lämpötila pysyttelee alhaisimmillaankin 12 asteen yläpuolella, joten miksi täällä palelee? Vastaus on yksinkertainen: ilmankosteus. Jos suhteellinen ilmankosteus huitelee aamulla jopa 97 asteessa, ei lämpimien peittojen alta halua lähteä mihinkään. Itse pidän enemmän vuoriston ilmastosta; yöllä lämpötila laskee siellä lähemmäs nollaa, mutta päivällä aurinko paistaa kuumasti, ja ilmasto on kuiva. Keuhkot eivät ole samalla tavalla koetuksella, ja kylmyyttä vastaan pystyy suojautumaan vaatetuksella. Limassa siihen ei tunnu riittävän mikään muu paitsi kuumassa suihkussa oleskelu. Yöllä herään siihen, että yskin. Aamulla lämpömittari - se kuvitteellinen, sillä eihän kellään täällä ole lämpömittaria - näyttää 18 astetta, mutta ulos lähtiessä täytyy varustautua vähintään samalla tavoin kuin Suomen viiden asteen pakkaskeliin. 

Tänä vuonna olemme onnekkaita, sillä asumme kerrostalossa ja meillä on lämminvesivaraaja ja voimme peseytyä vaikka tulikuumalla vedellä. Edellisessä kodissa talviaika tarkoitti viikoittaisten suihkukertojen rajoittamista minimiin, koska haaleahkon suihkun jälkeen piti kuivata itsensä kylmässä ilmassa ja kaivautua kosteisiin lakanoihin huoneessa, jossa lämpötila ei talvisin noussut 19 asteeseen. Ja muistakaa, että puhun kostean ilmaston 19 asteesta. Nyt olen ostanut joka huoneeseen kalsiumkloridilla täytettäviä bola seca -pöniköitä, jotka imevät kosteutta ilmasta ja täyttyvät pikkuhiljaa vedellä. Suunnitelmissa on myös ilmankuivaimen osto ja silikageelipussien tilaaminen vaatehuoneeseen ja -komeroihin. Vaikka Surco on sen verran monen kilometrin päässä valtamerestä, että homeongelma ei ole pahimmasta päästä, havahdun silti joka talvi siihen, että liian tiiviisti pakatut mustat housuna ovat valkoisten pilkkujen sävyttämät ja nahkakengissä on epäilyttäviä tahroja. 

Huonompi on tilanne maan eteläosissa; esimerkiksi Punon kaupungissa 3810 metrin korkeudessa kaksituhatta alpakkaa on kuollut kylmyyteen. Uutiskuvissa näkyy lumessa polviaan myöten kahlaavia eläimiä. Yhtälailla kärsivät myös ihmiset. Samaisessa Punon kaupungissa jo seitsemän alle 5-vuotiasta lasta on kuollut keuhkokuumeeseen. Tuntuu ihan hirveältä, miten sään armoilla ihmiset tässä maassa ovat ja miten vaikeaa kuolemantapauksilta on talvisin välttyä. Koko maassa keuhkokuume on vaatinut nyt alkutalvesta jo hieman yli 600 kuolonuhria, joista noin 70 on pikkulapsia. Kylmimmillä alueilla lämpötilat ovat laskeneet viisitoista astetta pakkasen puolelle. Se on kamalan paljon, kun ottaa huomioon miten huonosti varustautuineita alueiden asukkaat ovat. Vaatetus on mitä on, tuplaikkunoita ja eristystä ei tunneta, asuntoja ei yleensä lämmitetä ja lähimmät terveysasemat ovat kymmenien kilometrien päässä. On hirveää ajatella joka vuosi toistuvaa tragediaa, ja siltikin ymmärrän ihmisiä, jotka eivät jätä kotiseutujaan vain siksi, että muualla olisi lämpimämpää. Haavoittuvimmassa asemassa olevilla ihmisillä on kaikkein vähiten vaihtoehtoja. Joka vuosi hallitus lähettää valtavia avustupaketteja alueille, joita kylmyys piiskaa: takkeja, housuja, peittoja, lapioita, hygeniatarvikkeita. Silti joka vuosi luemme kuolonuhreista, kotieläinten kärsimyksistä ja köyhien vaikeuksista päästä kunnon sairaanhoidon piiriin.         

Asuin Suomessa kerran kerrostaloasunnossa, jossa vessan lämpötila laski yli 20 asteen pakkasilla noin kymmeneen asteeseen ja suihkusta tuli vain joko jääkylmää tai kiehuvan kuumaa vettä. Niinpä pesuvesi piti sekoitella pesuvatiin kuin mökkisaunassa konsanaan. Kun istuin tietokoneella, tungin itseni makuupussin sisään, ja käytin sisätiloissa talvikenkiä. Tuon lyhyen kylmän jakson aikana opin sen, että viileyteen tottuu. Limassa asuminen on saanut minut epäilemään, näinköhän kosteuteen tottuu. Pahinta on, jos erehtyy menemään kosteilla hiuksilla nukkumaan. Parasta on, jos kuivien hiusten ympärille virittää ponchon, jaloissa on ohuet ja villasukat ja päällä pitkähihainen ja kaikkein lämpimin talvihuppari. Silti yöllä saattaa herätä omaan yskimiseensä, aamulla kurkkua kivistää ja aamupalla aivastuttaa. Jos suojaus herpaantuu hetkeksikään, nurkan takana vaanii taas uusi köhä, etenkin ihmistä joka työkseen seisoo vieressä, kun lapset aivastelevat ja jonka työpaikka on meren rannalla. 

Parhaat suojautumisvinkit ovat lämmin pukeutuminen ja etenkin kaulan alueen ja jalkojen pitäminen lämpiminä, jatkuva käsien pesu, käsineiden käyttäminen pöpöjen ja kylmyyden välttämiseksi ja kosteudenpoisto asunnosta. Lisäksi kannattaa nauttia lämmintä hunajalla vahvistettua juotavaa kuten asmachilcaa mahdollisimman monta kertaa päivässä. Asmachilca on jo inkojen käyttämä kasvi, jonka uskotaan auttavan taistelussa astmaa ja keuhkoputkentulehdusta vastaan. Sitä saa olla onnellinen, jos selviää parilla kolmella sairauslomalla talvea kohti ja jos kuitenkin on niin etuoikeutettu, että saa tilatuksi lääkärin ja lääkkeet suoraan kotiinsa.