Keskity myönteiseen

Töistä kotiin ajellessa kollega ja kimppakyytikaveri halusi valita reitin, joka osoittautui vikatikiksi. Sen minkä säästimme tietullimaksussa hävisimme matka-ajassa. Olin kotona kuudelta, juuri ajoissa jotta mies ehti omaan työvuoroonsa. Kerroin saaneeni välitunnilla potkun selkääni eräältä oppilaalta. Söin lounaan ja tunsin olevani kolmatta iltaa putkeen niin väsynyt (osittain flunssan, osittain pitkien työpäivien takia), että olisin voinut mennä saman tien nukkumaan, jos se olisi ollut mahdollista. 

Tiskatessa ja niistäessä mietin, mistä kirjoittaisin, jos jaksaisin päivittää blogin enkä kellahtaisi sänkyyn heti kun se suinkin on mahdollista. Keskittyisinkö siihen, miten väsyttävää työ on henkisesti ja myös fyysisesti vai koettaisinko tallentaa parhaat hetket ja katsoa, miten paljon niitä viiteen päivään mahtui. Oli maanantainen tapaaminen erään kouluun ja meihin tyytyväisen äidin kanssa, joka ihasteli silmiäni ja sitä, miten ne tuntuvat muuttavan väriä sen mukaan, mitä minulla on päälläni. Koska tapaaminen venyi puoli viiteen, parkkipaikka oli jo tyhjentynyt ja kimppakyytimahdollisuudet menneet, mutta likaista kylänraittia pitkin kohti moottoritietä astellessamme viereemme pysähtyi auto, jonka ikkunasta huiskutti samainen äiti ja tarjosi kyytiä kotiin. Vanhemmat osoittautuivat huipputyypeiksi ja juttu lensi vapautuneesti. 

Toisena päivänä meillä oli taas tapaaminen erään vanhemman kanssa, joka kiitti meitä siitä, että patistamme ja pakotamme hänen lapsensa tekemään töitä emmekä jätä häntä rauhaan eli heitteille. Vaikka voisi luulla päinvastaista, pakotuspolitiikka on johtanut siihen, että lapsi on motivoituneempi oppimaan kuin viime vuonna, jonka hän oli viettänyt koulussa lähinnä piirtäen. Maanantaina aiomme antaa hänelle diplomin ahkerasta opiskelusta motivoidaksemme häntä hieman lisää. Kolmas äiti kiitteli vuolaasti siitä, että jaamme noita diplomeja useistakin syistä ja olimme antaneet eräällä viikolla yhden hänen lapselleen, jolle se oli ollut suuri iloinen yllätys. Nyt kaikki taloon tulevat vieraat pysähtyvät kuulemma katsomaan kehyksissä nököttävää diplomia ja lapsi saa ylpeänä kertoa siitä. Suuri hetki lapselle, joka ei ole tottunut voittamaan mitään ja on aina ollut sisaruksensa varjossa.

Tänään puhuimme oppilaiden kanssa tunteista, ja eräs poika ilmoitti: "Koska olemme lapsia, emme vielä pysty kontrolloimaan tunteitamme hyvin. Siksi meillä on konflikteja." Olisin voinut itkeä ilosta. Kun olimme puhuneet siitä, miten tärkeää on ottaa kaikki luokkakaverit mukaan leikkeihin eikä jättää ketään ulkopuolelle, koitti ruokatunti ja todistin, miten yksi luokan pojista otti uuden oppilaan mukaan keskusteluun ja päätyi välitunnilla leikkimään tämän kanssa, vaikka oli vielä alkuviikosta vannonut vanhemmilleen, ettei aio olla ko. oppilaan kaveri, koska tämä käyttäytyy arvaamattomasti. Uusi oppilas on matemaattisesti lahjakas muttei juuri osaa olla muiden lasten seurassa. Tällä viikolla otin viikkoraporttiin kuvan hänestä auttamassa toista oppilasta matematiikan tehtävässä. 

Vaikka välillä (joka päivä) ajattelen, että oppilaat voisivat olla vähän motivoituneempia ja lakata kyselemästä, miten pitkä aika välituntiin on, kyllähän he ponnistelevat ja ovat pääosin ahkeria. Sekin lapsi, joka usein itkee vihaavansa joogaa, väänsi asanoita parinakin aamuna ja pystyin kirjoittamaan reissuvihkoon positiivisen viestin vanhemmille, jotka hyvin tietävät, mitä tervanjuontia jooga heidän lapselleen on. Tiistain matematiikan tunnilla sain päänsäryn, kun juoksin oppilaan luota toisen luo tarkistamaan tehtäviä, antamaan palautetta ja työntämään eteen uutta tehtävämonistetta, koska he tekivät tehtäviään kynät sauhuten.

Päivän aikana ehtii käydä läpi hirveän määrän erilaisia tunteita, joista läheskään kaikki eivät ole myönteisiä. Kielteisten tunteiden joukosta puuttuu kuitenkin turhautuminen siihen, että oppilaat eivät innostu mistään ja he tuntuvat vihaavan koulua. Kuulemme jatkuvasti vanhemmilta, miten paljon heidän lapsensa tykkäävät koulunkäynnistä meillä. Monella on ollut ongelmia aikaisemmassa koulussa, mutta meillä he ovat viihtyneet, päässeet eroon koulukiusaajista, simputtavista opettajista ja koulukulttuurista, joka pakottaa nelivuotiaat tekemään kaunokirjoitusläksyjä. Nyt samat lapset, jotka ovat saattaneet olla impulsiivisia ja hallitsemattomia, puhuvat tunteista ja joogaavat kotonakin. 

Namasté.