Kuhertelua

Kuherruskuukausi jatkuu ja tänään ihastuttaa junavaunun hiljaisuus. Kukaan ei kuuntele musiikkia puhelimesta ilman kuulokkeita, ja keskustelujen desibelitaso pysyy miellyttävän alhaisena. Tällainen hissutteli tuntuisi perulaisesta epämukavalta. Madallan itsekin ääntäni ja pidän puhelun lyhyenä, kun soitan äidille kyydistä. Onneksi olen sunnuntai-illan hiljaisessa vaunussa enkä esimerkiksi matkalla Turun satamaan risteilykansan kanssa - tai lauantaiöisessä Z-junassa. Tosin luulen, että usean päivän tauko vastoinkäymisistä on saanut mieleni riittävän tyyneksi kestämään jopa remuavia humalaisia.

Vastapäisen istumapaikan setä nousee neuvomaan meille, mihin painavat matkalaukut kannattaa viedä, ja me puolestaan neuvomme toista miestä, joka pölähtää lukittavien säilytyskaappien luo ährätessämme omien tavaroiden kimpussa. Kerron miten kaappia käytetään ja tarjoudun antamaan kolikon, jos mieheltä puuttuu viisikymmensenttinen. 

Myöhemmin juutumme yli varttitunniksi paikallemme junien ohjausjärjestelmään tulleen vian takia, ja etanavauhti jatkuu vielä liikkelle päästyämmekin. Reagoin tietoon olankohautuksella, ja vastapäätä istuva pariskunta toteaa rauhallisesti, että onneksi ei ole kiire mihinkään. "Ei minua haittaa, että jäävät päiväunet väliin, koska oli niin mukavaa Eetun kanssa", mies toteaa. Myöhemmin mies alkaa vitsailla, että näitä pieniä vikoja alkaa olla nyt useammin, kunnes yhteiskuntasopimus saadaan runnotuksi läpi. 

Käytävän toisella puolella nuori nainen säikähtää myöhästyvänsä bussistaan ja harmittelee puhelimen laturin jäämistä matkasta, sillä hänen pitää soitella kyytiä itselleen. Ojennan meidän laturiamme ja hän ottaa sen kiitollisena käyttöönsä. 

Voi olla, että Suomi on muuttumassa, mutta vielä tänään se on minulle yhteiskunta, joka perustuu luottamukseen. Helsinki on kaupunki, jossa vessaan sammuneen asiakkaan läppärireppu kiikutetaan baaritiskille, sillä miestä lähellä istuneet naisasiakkaat haluavat sen olevan turvassa. Se on kaupunki, jossa perulainen mieheni aloittaa baarissa keskustelun portsarin kanssa, kaapin kokoinen kalju äijä vaihtaa kielen espanjaksi ja lähettää seuraavana päivänä - lupauksen mukaisesti - pitkän listan judoväen yhteystietoja, jotta mieheni voi osallistua harjoituksiin eri puolilla Suomea. Helsinki on myös kaupunki, jossa tuntematon suomalaismies lähestyy miestäni maauimalassa, kysyy onko tämä Etelä-Amerikasta ja kertoo asuneensa siellä itse. Mies ja hänen puolisonsa kutsuvat juuri Suomeen tulleen muukalaisen kotiinsa, tarjoavat aamiaista ja tilaisuuden nukkua pois aikaeroväsymystä. 

Kun odottelin lentoani Jorge Chávezilla, toivottelin hyvää matkaa pöydästäni poistuneelle tuntemattomalle pariskunnalle. Silloin ajattelin, että Suomessa minua katsottaisiin ehkä pitkään, jos tekisin samoin. Äsken vanha pariskunta jäi pois kyydistä ja toivotteli meille hyvää loppumatkaa. Uskoni siihen, että ihmiset voivat olla sekä pintatasolla mukavia että aidosti hyväntahtoisia ja luotettavia, on vahvistunut.

Vanhankaupunginkoski

Katariina Saksilaisen poseeraus

Vanhankaupunginselkä

Tällä paikalla sijaitsi 1500-luvulla Helsingin vanhin kirkko