Taidelauantai

Joulukuun lopussa liityin jäseneksi InterNations-järjestöön, jonka tapahtumissa olen nyt ravannut ehtimiseen. InterNations toimii lukuisissa eri maissa ja sen idea on tuoda yhteen ihmiset, joilla on "globaali mieli". He voivat olla paikallisia kuten Perun tapauksessa; täällä perulaisedustus tapahtumissa on tuntuva. Suurempi merkitys InterNationsilla on kuitenkin meille maahanmuuttajille, jotka haemme paikkaamme vieraassa ympäristössä ja tarvitsemme uusia ystäviä ja aktiviteettejä.

Keskiviikkona olimme A:n kanssa Saksa-iltamissa syömässä makkaraa ja juomassa saksalaista olutta. Eilen lähdin graffitikierrokselle Barrancoon ja Liman keskustaan. Päivä oli kuuma ja vettä kului, kun monikymmenpäinen sakkimme taivalsi 7,5 kilometriä katutaidetta ihastellen ja kuvia räpsien. Porukkamme lähti liikkeelle Victoria-baarin ulkopuolelta sen verran myöhässä, että aikataulu petti jo ennen kuin pääsimme Metropolitanolla toiseen tapaamispaikkaamme Estación Centraliin. Puolet ryhmästä oli ehtinyt vartoa siellä jo lähes tunnin.

Pientä sydämentykytystä aiheutti visiitti La Victorian puolelle, jossa kierroksemme ensimmäinen graffiti sijaitsi. Oppaanamme ollut taiteilija ei ehkä tullut ajatelleeksi, miten riskialtista on viedä enimmäkseen valkoisista turistin näköisistä ihmisistä koostuva lössi kameroineen alueelle, jota väkivaltaiset jengit hallitsevat. Mukana ollut paikallinen ystäväni J totesi, etteivät taksit suostu tuomaan asiakkaita noille kulmille, mikä kertoo alueen vaarallisuudesta. Kotona A. totesi seudun olevan tunnettu huumekaupasta. Hänellä ei olisi sinne kuulemma mitään asiaan, kuten ei olisi pitänyt olla meilläkään. Loppukierros sujui leppoisammin eikä varkaiden pelko pyörinyt kaiken aikaa mielessä, vaikka varovainen pitää tietysti olla joka hetki. 

Olin syönyt kevyen aamiaisen kymmenen maissa. Kun kello alkoi huidella puoli seitsemää, nälkä alkoi olla jo melkoinen. Olen saanut InterNationsin kautta kolme uutta ystävää, jotka olivat kanssani katutaidetta ihailemassa. He lähtivät kierroksen jälkeen syömään kiinalaista ruokaa ja olisin kovin mielelläni liittynyt seuraan, ellei seuraava meno olisi kutsunut. Kunhan olisin käynyt suihkussa ja syönyt, porhaltaisin (kerrankin!) taksilla Barrancoon suomalaiskaverin läksiäisiin. Suurkaupunkielämä ei välttämättä ole oma juttuni pidemmän päälle, mutta on siinä se etu, että seurasta ei ole puutetta ja uusiin ihmisiin tutustuminen on melkeinpä väistämätöntä. 

Sovimme yksissä tuumin, että Barrancon graffitit jäisivät seuraavaan kertaan. Kotimatkalla satuin samaan taksiin Mirafloresissa asuvan lontoolaisnaisen kanssa. Äsken sovimme, että näemme perjantaina kotikulmillani Surcossa. Vaikka tunnen itseni aivan keltanokaksi Perussa, pystyn ehkä kuitenkin tarjoamaan neuvoja ja vertaistukea tänne myöhemmin tulleille. Se tuottaa suurta iloa.