Tal era su estado que no pudo ni levantarse

Joskus joku ystäväni kirjoittaa olevansa hieman kateellinen tästä kokemuksesta. Tiedän, ettei kukaan oikeasti haluaisi vaihtaa paikkaa kanssani, vaikka parhaimmillaan päivät täällä ovat elämäni ikimuistoisimpia ja seikkailut niitä, joista kuvitellut lapsenlapset saavat kuulla kyllästymiseen saakka. Joinakin hetkinä en voi nipistämättä itseäni uskoa, että tarinan pääosassa oikeasti olen minä. Matka savolaisesta pikkukaupungista Peruun on kuitenkin ollut pitkä, eikä elämäni pitänyt mennä näin.

Kaukokaipuusta kärsiviä voin kuitenkin lohduttaa kertomalla vähemmän hohdokkaasta arjestani: torakkajahdista, joka käy kuumana aina, kun menen keittiöön tai kylpyhuoneeseen; yksinäisistä illoista ja viikonlopuista; elämisestä saman katon alla ihmisen kanssa, joka ei voisi olla minusta juuri vähempää kiinnostunut. 

Yksi esimerkki jatkuvista vitsauksistani on sairastaminen, jota olen harjoitellut täällä ahkerasti. Luulisi, että ihminen puolessa vuodessa saisi vatsansa totutetuksi erilaiseen bakteerikantaan, mutta ei... Palasin keskiviikkoaamuna Limasta tänne alkeellisempiin elinoloihin, söin kahtena päivänä lounasta samassa kasvisravintolassa kuin usein ennenkin – ja heräsin perjantain vastaisena yönä jo tutuksi käyneisiin, ikäviin kouristuksiin. Aamulla lähetin pomolle viestin, etten ole työkykyinen. Sen jälkeen jatkoin unia pitkälle iltapäivään. Uusi viesti lähti lauantaiaamuna; meillä nimittäin sattui olemaan lauantaityöpäivä siitä syystä, että alkuviikko oli ollut vapaata. Mitään kuittausta en saanut, mutta en sitä varsinaisesti odottanutkaan.

Perjantain suurin fyysinen ponnistus oli hoippua kulman taakse apteekkiin hakemaan valmistetta, joka kulkee täällä nimellä bolsitas salvadoras. Kun ei voi syödä mitään, joutuu juomaan hivittäviä litkuja, jotka on suunniteltu ripulista kärsiville pikkulapsille. On käsittämätöntä, kuinka ihminen, joka on edellisenä iltana vielä yhdeksän aikaan hikoillut hyvävointisena kuntosalilla, voi mennä niin nopeasti konttauskuntoon.

Kun sairastaa viheliäistä vatsatautia yksin ja vähintään satojen kilometrien päässä lähimmästä ihmisestä, joka välittää*, tulee sen verran tunteelliseksi, että apteekin tädin Gracias, linda liikuttaa. Illalla tekee mieli mennä uudestaan lääkeostoksille, eikä turhaan, sillä tällä kertaa saan kuulla olevani preciosa. Tunnetta tehostaa se, jos kotimatkalla vielä törmää pitkästä aikaa naapurin Bobiin, joka tuttu vakava ilme naamallaan ja häntä vinhasti heiluen tulee rapsuteltavaksi ja tarjoaa hellyyttä, jota kipeästi kaipaan.

Lauantaina olo oli se jo sen verran parempi, että jaksoin aloitella työnhakua Suomesta ja etsiskellä hostelleja Cuscosta ja Agua Calientesista, Machu Picchun juurelta, heinäkuista reissuani varten. Silti olin niin väsynyt, että nukuin iltapäivälläkin viiden tunnin päiväunet. Vaikken ollut edes lääkinnyt itseäni millään, olin niin pöllyissä, että nukuttuani vasta tunnin heräsin ja kuvittelin nukkuneeni sunnuntai-iltapäivään asti. Ilahduttavasti ruoka alkoi maistua, ja iltayhdeksältä luotin voimiini jo sen verran, että kävelin keskustaaan ruokaostoksille. Voi sitä iloa, kun jalat kantoivat eikä mihinkään sattunut. Suurin muutos tapahtui silti mielialassa, ja yhtäkkiä tunsin tuttua vastustamatonta halua hymyillä leveästi jokaiselle vastaantulijalle. Täällä sen voi onneksi tehdä ilman, että kukaan säikähtää.   

Kaikki riippuu siitä, mistä asioista haluaa kertoa, mistä vaieta, ja siitä, minkä näkökulman valitsee. Kun elämä tuntuu junnaavan ja päivän ehdoton kohokohta on nettikahvilassa istuminen, on hyvä muistaa kaiken väliaikaisuus. 

But after a while
You realize time flies
And the best thing that you can do
Is take whatever comes to you
'Cause time flies

She said luck is all you make it
You just reach out and take it
Now let's dance a while

She said nothing ever happens
If you don't make it happen
And if you can't laugh then smile

(Porcupine Tree, Time Flies)

* Saksalaiseni ovat matkoilla

Tämän terveellisen ja ravitsevan smoothien juotuani...

sairastuin edellisen kerran, koska se oli tehty hanaveteen

Parempia aikoja