Välihuomautus

Selaillessani viime kuukausien blogitekstejäni huomasin, etten ole kirjoittanut oikeastaan mistään muusta kuin matkoista. Niistä on helppo kirjoittaa, ja kuvamateriaaliakin löytyy toisin kuin arjestani. Vaikka sen varmasti tiesittekin, sanon silti, että suurimman osan aikaa elämäni täällä on pelkkää arkea: nousen ylös, kipitän töihin neljän kilometrin päähän, autan lapsia läksyissä tai askartelen heidän kanssaan, käyn nettikahvilassa lueskelemassa suvun ja ystävien kuulumisia, palaan kotiin valmistamaan lounasta, kipitän takaisin töihin, palaan kotiin jalat kipeinä kaikesta kävelystä, riennän spinningiin hikoilemaan, menen suihkuun (joka on nykyisin lämmin!) ja kaadun väsyneenä sänkyyn. 

Viikonloppuisin nukun enemmän, pesen pyykkiä (nyt jo pyykinpesukoneella, en enää käsin), ripustan sen takapihalle ja annan katseeni eksyä vuorille tai jos on pimeää, tähtitaivaalle, ja huokaan syvään. Tapaan saksalaisia, saatan käydä kävelyllä, suunnittelen seuraavaa työviikkoa, istun nettikahvilassa poikaystävän kanssa viestitellen. Vaikka mulla pitäisi olla ja ilmeisesti onkin runsaasti vapaa-aikaa, ei mulla ole koskaan ongelmia keksiä, miten sen kaiken käytän. Päinvastoin. Usein tuntuu, etten ehdi mitään. Olen kai omaksunut perulaisen tavan ottaa rennosti ja olla hötkyilemättä. :)