Tingo Maríaan ja takaisin

"Vihreää metsää! Kyllä minä jo kaipaankin pois tästä kivisestä maisemasta." (Muumipeikko ja pyrstötähti)

Kulunut viikko on ollut täynnä tohinaa ja poikennut monella tavalla normaalista arjestani. Ensinnäkin sain kaksi postipakettia kaukaa Suomesta! Ensimmäistä niistä ehdin vartoa huikeat 26 vuorokautta ennen kuin viimein sain sen hyppysiini. Perun tulli oli pitänyt pakettia hyvänään päiväkaudet ja ilmeisesti tutkinut, löytyisikö siitä jotain kiellettyä kuten saippuaa, käytettyjä vaatteita tai pelikortteja. Vasta neljäs käynti Serpostin neuvostoajat mieleen tuovassa konttorissa tuotti tulosta ja kauan kaivattu paketti oli lopulta sylissäni. Henkilökunta oli sentään perulaiseen tapaan ystävällistä, ja virkailija syöksyi heti apuuni. Minulta vaadittiin kopio passista arkistoon; pelkkä passinumeron kirjaaminen ja allekirjoitukset eivät riittäneet.

Ammattilaisen pakkaama lähetys kaukaisesta Savonlinnasta, päällä tullin teipit

Kuriiripostina lähetetty toinen paketti oli perillä hieman yli viikossa. En ollut kotona postinjakajan pöristellessä ovellemme mopollaan, eikä hän sääntöjen mukaan olisi saanut luovuttaa pakettia kenellekään toiselle. Onneksi perulainen äitini on vahvatahtoinen nainen, joka useimmiten saa mitä haluaa, ja reissusta palatessani paketti odotti minua huoneeni ovella. Asiaa auttoi sekin, että paketin lähettäjä oli kirjoittanut äitini nimen minun nimeni perään. Nyt minulla on taas xylitol-purkkaa, ja lukemistakin riittää. Suurkiitos lähettäjille!

Toiseksi tällä viikolla torstai ja perjantai olivat vapaita, joten saimme Limasta vieraaksi kaksi saksalaista vapaaehtoista. Päätimme lähteä perjantaiaamuna naapurikaupunkiin Tingo Maríaan, jossa me huánucolaiset olimme käyneet kerran aikaisemminkin mutta joka oli uusi tuttavuus suurkaupunkilaisille. Tingoa pidetään porttina Amazonasin sademetsiin, ja se tunnetaan erityisesti luolasta nimeltä Cueva de las Lechuzas ja nukkuvan naisen siluettia muistuttavasta vuorijonosta nimeltä La Bella Durmiente. 

Siinä missä Huánucossa on kuivaa ja kuumaa, ja tuuli puhaltaa silmät täyteen hiekkaa, jos unohtaa aurinkolasit kotiin, Tingo on vehreää sademetsävuoristoa. Kaupungissa on kosteankuumaa, ja sadekaudella se saattaa olla päiväkausia eristyksissä muusta maailmasta. Vesiputoukset, luolat ja trooppiset metsät tulvillaan hedelmäpuita salpaavat hengen vielä toisella ja luultavasti kolmannellakin käynnillä. Tingossa viljellään teetä, kahvia ja kaakaota, mutta ennen kaikkea kokaiinia. 

Cueva de las Lechuzas

La Bella Durmiente, joka todellakin muistuttaa selvästi naishahmoa

Kysyimme perulaiselta ystävältä, mikä bussifirma olisi luotettava, sillä tiesimme osan olevan mukana kokaiinin salakuljetuksessa. Ystävä neuvoi valitsemaan Etnasan, sillä hänen ystävänsä työskentelee kyseisessä yhtiössä kuljettajana. Kuljettajaystävä oli kertonut, että linja-autot lähtevät tasatunnein, mutta päästyämme linja-autovarikolle selvisi, että vuoromme lähtisi vasta 7:30. Myöhemmin Peru-opasta lukiessani huomasin myös, että Etnasaa suositellaan välttämään, koska se on sekaantunut salakuljetukseen... Näppärästi kirjoittaja jättää kertomatta, onko mitään kilpailevaa yritystä, jonka palveluita voi käyttää turvallisin mielin, ellei halua valita taksia. Perulaisen ystävän näkökulmasta Etnasa on kuitenkin luotettava, jos hänen ystävänsä on sen palkkalistoilla, mikä on tietysti aivan ymmärrettävää logiikkaa. 

Tingoon on matkaa 119 kilometriä, ja bussimatka kestää hyvinkin kolmesta neljään tuntia. Pilvet kelluvat vuorenhuippuja alempana, ja välillä ajoneuvokin on hetken pilvessä. Kuopat ja hidasteet lennättävät matkustajapolon tuon tuosta viisi senttiä ilmaan, joten nukkuminen on vaikeaa. Kun tie nousee 3 000 metriin ja auto sujahtaa läpi Carpishin tunnelin, silmiä ei enää edes malta ummistaa, sillä maisemat vievät kaiken huomion. Silmäni ovat jo tottuneet tavallisiin vuoriin, mutta Tingossa vuorijonon rinteillä kasvaa tiheää sademetsää, ja sen juurella virtaa ruskeana Huallaga-joki. Kapeilla, mutkaisilla vuoristoteillä toivoo, että kuljettaja on hereillä eikä ota tarpeettomia riskejä ohitellessaan rekkoja, joita reitillä riittää. Säännöllisin väliajoin vastaan tulee talorykelmiä, joiden pihoilla koirat torkkuvat, kanat tepastelevat ylpeinä poikastensa kanssa ja siat röhkivät ohiajaville autoille.  

Valitsimme majapaikaksemme saman hotellin kuin edellisellä reissullakin. Tällä kertaa tosin halusimme edullisemmat huoneet ja olimme valmiit käyttämään käytävän päässä olevia yleisiä vessoja ja suihkuja. Yövyin yhden hengen huoneessa, jonka hinta oli 15 solea eli noin viisi euroa. Perjantaina retkeilimme kansallispuistossa. Parque Nacional de Tingo María (180 km²) on maan toiseksi vanhin kansallispuisto. Matka oli ikimuistoinen, sillä mototaksista, jolla matkustin E:n kanssa, tyhjeni kumi loppumatkasta. Kuljettaja ohjasi vikuroivan ajokkinsa sopivasti kohdalle osuneen huoltoaseman pihaan ja me kömmimme ulos. Olisimme joutuneet pulittamaan kyydistä kaksi solea per nuppi, mutta koska päädyimme jalkamiehiksi, kuljettaja suostui laskemaan hintaa yhteen soleen. Matkaa perille oli enää parisataa metriä, ja naureskellen väitimme muille kävelleemme koko matkan.

Hotelli Palacio, jonka pihalla papukaija huutelee holaa ja viheltelee

Noustessamme Cueva de las Lechuzasiin ihmettelemään luolassa eleleviä äänekkäitä lintuja (steatornis caripensis, esp. guácharo, engl. oilbirds) meinasimme törmätä musta-keltaiseen käärmeeseen, joka luikerteli paikalle ja sai etenkin perulaiset kavahtamaan nopeasti kauemmas, sillä he tiesivät sen olevan myrkyllinen. Luolasta poistuttuamme teimme kävelyretken kansallispuiston metsissä, jossa ihastelimme kaakaopapuja ja lopulta istuskelimme piknikillä banaaniruohojen alla. Palattuamme seurasimme muutaman perulaisen esimerkkiä ja pulahdimme vilvoittavaan savi- ja hiekkapohjaiseen jokeen. Vesi oli ruskeaa mutta puhdasta. Oli painostavan kuuma päivä, ja sanoin toivovani, että kokisin Perussa ollessani ainakin yhden kunnon ukonilman.

Hautovan kuuma ilma enteili ukkosta

Retkikunta patikoi

Kaakaopuu

Eläinten metsästys oli kielletty. Kun jatkoimme matkaa, näimme suojeltujen eläinten olevan laiduntavia lehmiä

Pikku koira ajoi meidät pois reviiriltään mutta osoittautui uteliaaksi ja hyväntahtoiseksi. Se tuli kutsumatta luokseni ja nuolaisi kumpaakin jalkaani

Viidakon väriloistoa

Mikä ei kuulu joukkoon?

Mielenkiintoinen piikikäs kasvi

Pulikoimassa virtaavassa vedessä

Paluumatkalla kaupunkiin ystävällinen kuljettaja pysäytti pyytämättä näköalapaikalle, josta räpsimme kuvia. Kilttiä!

Jompikumpi kaupungissa kohtaavista joista (Huallaga tai Monzón)

Aamun aikainen herääminen ja vähäisiksi jääneet yöunet alkoivat painaa jo kuuden maissa illalla. Olimme niin väsyneitä, että katukeittiössä illallistettuamme päätimme mennä nukkumaan. Disco sai tälläkin kertaa jäädä väliin, mutta vielä jonakin iltana jaksamme valvoa riittävän myöhään. Nukahdin lopulta puoli kymmeneltä, mutta heräsin jo muutaman tunnin kuluttua rankkaan sateeseen, kuumuuteen ja kumeaan ukkosen jyrinään. Toiveeni oli toteutunut nopeasti. Enpä ihan vähään aikaan muista kuulleeni niin komeaa ukkosta. Nukahdin pian, mutta heräilin säännöllisin väliajoin, sillä ukkosen lisäksi meteliä pitivät myös hotellin asukkaat, jotka möykkäsivät ilmeisesti rajuilmasta seottuaan.

Koska vielä aamulla satoi, arvoimme kauan, mitä tekisimme vai tekisimmekö mitään. Lopulta päätimme hommata jostakin mahdollisimman halvalla sadeasut ja lähteä sen jälkeen metsästämään kohtuuhintaista kyytiä Cueva de las Pavasiin. Koska olemme valkoisia ja meitä on monta, emme päässeet Tingossakaan kulkemaan kymmentä metriä ilman, että joku vähintään tervehti meitä, yleensä huusi tai vihelsi peräämme. Se ei kuitenkaan varsinaisesti ärsyttänyt, sillä kukaan ei yrittänyt käydä käsiksi tai tuppautunut seuraan vaan tyytyi ainoastaan huutelemaan ja tuijottamaan. Enemmän harmitti kaksoishinnoittelu, jälleen kerran. Mototaksikyytien hinnoista joutui aina käymään tiukan neuvottelun ennen kyytiin astumista. Lähes aina oli tunne, että joutuu maksamaan enemmän kuin paikalliset.

Onneksi apuun ehätti hotellin ystävällinen henkilökunta. Kun lähdimme lauantain nähtävyyskierrokselle, eräs naispuolinen työntekijä värväytyi pyytämättä oppaaksemme. Hän johdatti meidät rautakauppaan edullisille sadeviittaostoksille. Saimme maksimaalisen huomion liihotellessamme paikasta toiseen valkoisissa muoviponchoissamme, jotka naurattivat eniten meitä itseämme. Toiseksi nainen vei meidät paikkaan, josta minibussit lähtevät ja neuvotteli hinnasta. Lopulta köröttelimme Cueva de las Pavasiin samaan hintaan kuin paikallisetkin. Jo edellispäivänä olimme ihmetelleet, mihin kaikki moskiitot ovat kadonneet, sillä edellisellä reissulla ne olivat kiusanneet meitä herkeämättä. Nyt saimme kävellä pauhaavan joen rantaa myötäilevää, jättiläismäisten puiden reunustamaa käytävää kaikessa rauhassa.  

Sarjassamme niksejä Pirkkaan: sadevaateostoksilla rautakaupassa

Cueva de las Pavas

Joko me olemme pieniä tai kasvit isoja

Usvaa sademetsän yllä

Vähitellen sadekin lakkasi ja ilma alkoi muuttua taas tukalan kuumaksi. Lounaaksi söimme vielä viidakon herkkuja, joista pidän huomattavasti enemmän kuin ylämaiden keittiöstä, jossa pääosaa näyttelevät päivästä toiseen uupumattomasti riisi, peruna ja kana. Puoli kolmelta olimme valmiita palaamaan takaisin Huánucoon, kotiin.

Edellisellä reissulla poliisi pysäytti taksimme kotimatkalla kolmesti tarkistaakseen takakontin sisällön. Tällä kertaa meidät ratsattiin paluumatkalla vain kerran, ja silloinkin hyvin pintapuolisesti, sillä emme edes joutuneet poistumaan bussista eikä laukkujamme tutkittu. Huánuco - Tingo María-väliä ei suositella matkustamaan pimeän aikaan, vaikka laittomiin bisneksiin kytkeytyvä väkivalta ja terrorismi sivullisia kohtaan onkin harvinaista. Tälläkin kertaa paluu sujui ongelmitta. Maisemia tuijotellessani tunsin itseni jälleen kerran erittäin etuoikeutetuksi, kun olen päässyt tällaisille seuduille.

Sukellus pilvien sekaan paluumatkalla