Kriisiä kriisin perään

Ketään ei kiinnosta kuulla huonoja uutisia kuukaudesta toiseen, mutta Perun suunnalta ei ole hyviäkään tarjolla, joten näillä mennään. Aloitataan politiikasta. Martín Vizcarra on ollut Perun presidenttinä nyt vajaat kaksi ja puoli vuotta, ja sinä aikana hänellä on ollut jo neljä eri pääministeriä. Lisää on luvassa, sillä neljäs, Pedro Cateriano, ei vanhentunut pestissään edes kolmea viikkoa. Hän hävisi kongressin luottamusäänestyksessä ja niinpä hän saa mennä ennen kuin ehti aloittaakaan. Saa nähdä, kuinka monta Caterianon ministeriä saa jatkaa tehtävässään. Ei välttämättä ainakaan 32-vuotias märkäkorvaksi leimattu ja työhön huonosti sopivalla CV:llä varustettu työministeri, jonka nimeämisestä nousi melkoinen kohu.  

Valtiontaloudella menee surkeasti, ja kehnosti ovat asiat myös kansalaisilla. Pääkaupungin kalliit yksityiskoulutkin ovat alkaneet potkia opettajia pois palkkalistoiltaan, koska asiakkaat ovat menettäneet maksukykynsä. Samat asiakkaat koettavat epätoivoisesti etsiä vuokralaisia tai ostajia isoille taloilleen, joiden moninaisia kuluja eivät millään pysty enää maksamaan työpaikkojen mentyä alta tai yrityksen ajauduttua konkurssiin. 15 prosenttia yksityisten yliopistojen opiskelijoista on lopettanut opinnot, koska heillä tai heidän vanhemmillaan ei ole rahaa lukukausimaksuihin. Kollegani on peloissaan työpaikkansa puolesta. Kun meille tulee puhe huonoista työoloista ja mahdottomista vanhemmista, hän aina lopuksi toteaa, että onneksi meillä sentään vielä on työpaikka (vaikka lomia ja palkkaa onkin leikattu rankalla kädellä). Saa nähdä, voimmeko kohta enää iloita siitäkään, että töitä on liiaksikin. Eilen totesin hänelle, että jos työpaikka menee alta, vaikeaa täältä on muuttaa ulkomaillekaan (tai Suomeen) työtä etsimään, koska rajat ovat kiinni muiden kuin humanitaaristen lentojen osalta eikä kaikilla perheenjäsenillä ole vielä matkustamiseen tarvittavia asiakirjoja. 

Koronatilanne on mennyt niin vaikeaksi, että osassa maakuntia eletään jo toista karanteenia, ja sama kehityskulku voi hyvin olla edessä Limassakin. Reiluinta olisi, jos karanteeni olisi asuinpaikkakohtainen, koska tartunnat keskittyvät selvästi tietyille alueille pääkaupungin sisällä. 

Terveydenhuollon puolella kaaos jatkuu eikä tehohoitoa ja hengityskoneita riitä kaikille. Omaiset koettavat hoitaa sairastuneita kotona ja etsivät happipulloja sekä haalivat apteekeista lääkkeitä. Moni ottaa lääkkeitä myös ennaltaehkäisevästi, eikä lääkäreitä konsultoida kummassakaan tapauksessa. Lääkkeiden lisäksi suosiota on kasvattanut myös klooridioksidi, jota osa terveydenhoitoalan ammattilaisistakin tuntuu pitävän syöpää, hiviä ja nyt myös koronavirusta vastaan tepsivänä ihmeaineena. 

Suomessakin uutisoitiin, että Perussa on koronakriisin aikana kadonnut 900 naista ja tyttöä. Todellinen luku on tietysti huomattavasti suurempi. Viisi päivää sitten uutisoitiin, että ainakin 1 200. Lisäksi kuudensadan tytön ja nuoren naisen on raportoitu joutuneen seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Tämäkään luku ei vastaa vielä karumpaa todellisuutta. 

Tilanne ympärillä ei anna aihetta hurraamiseen. Olemme kuitenkin elossa ja terveitä emmekä konkurssissa, ja se on jo hirveän paljon se.  Tänään iloa tuottavat myös kaunis auringonpaiste, eilen paistettu mustikkapiirakka sekä hierojien aamuinen kotikäynti.