Päätös lähteä vuodeksi vapaaehtoistyöhön Peruun syntyi hetken mielijohteesta, jollaisia olen viime ajat pyrkinyt tunnollisesti noudattamaan. Olen jo kauan hinkunut ulkomaille, mutta tarkoitukseni oli hakea palkkatöitä Norjasta, ei lähteä ummikkona maanosaan, jossa en ole koskaan erityisemmin edes haaveillut käyväni. Kuinka siis päädyin tähän tilanteeseen?
Pääsiäistä edeltävällä viikolla kuulin, ettei mulle olisi luvassa syksyllä jatkoa mieluisassa työpaikassani, jossa olin uskonut saavani jatkaa. Mollin sivuillta ei löytynyt yhden yhtä kiinnostavaa opetus- tai hotellialan työpaikkaa sen paremmin Suomesta kuin ulkomailtakaan. Ajattelin, että palkkatyössä ehtii raataa aivan riittämiin myöhemminkin ja että mieluummin toteuttaisin nyt jonkin haaveistani kuin päätyisin johonkin vähemmän kivaan työpaikkaan. Jo saman päivän iltana aloin huvikseni googlailla aikuisten vapaaehtoistyömahdollisuuksista maailmalla ja taisinpa heittää puoliksi vitsillä eräälle ystävälle, että lähden syksyllä Afrikkaan.
Yleensä tämä vaihe on kai tapana elää parikymppisenä, mutta mulla on taipumusta tehdä asiat nurinkurisessa järjestyksessä. Sitä paitsi ei mulla olisi kymmenen vuotta sitten ollut varaakaan lähteä vapaaehtoistyöhön, sillä se ei ole ihan ilmaista lystiä. Päädyin Maailmanvaihdon sivuille ja ilokseni löysin vielä pari kohdetta, joihin kaivattiin vapaaehtoisia. Työtä tehtäisiin pääasiassa lasten ja nuorten parissa, ja vapaaehtoiset pääsisivät kohdemaassa perhemajoitukseen.
Koska paikkoja oli enää muutama ja pyhät painoivat päälle, päätin käyttää aikani hakemuksen ideointiin ja englanninkielisen motivaatiokirjeen tekoon sen sijaan, että olisin korjannut kokeita, suunnitellut seuraavan jakson ensimmäisten päivien tunteja tai pakannut Tarton-matkaa varten. Järkevä ajankäyttö on aivan yliarvostettua, samoin kahdeksan tunnin yöunet.
Hakemuksessa toivoin pääseväni vapaaehtoistyöhön puoleksi vuodeksi. Ykköstoiveeni oli lähteä Peruun, kakkosena oli Bolivia ja kolmentena vaihtoehtona Uganda. Perun valitsin siksi, että siitä sentään tiesin jotakin. Ihmeekseni espanjan kielen taitoa ei vaadittu, vaikka selvää tietysti on, ettei latinalaisessa Amerikassa pärjää englannilla. Sain kirjelmäni postiin jo seuraavana päivänä ja lähdin levollisin mielin Viroon pääsiäislomailemaan.
Sen jälkeen kaikki tapahtui häkellyttävän nopeasti. Seuraavan viikon alussa sain sähköpostiviestin, jossa minut kutsuttiin Helsinkin haastatteluun, ja torstaina soitin äidille Helsingistä kysyäkseni, mitä hän sanoisi, jos lähtisin Peruun - vuodeksi. Kotimatkalla bussissa puhelin soi. Esimies pahoitteli, että olin saanut väärää tietoa; syksyksi olisikin töitä tarjolla. Mitä olin mennyt tekemään?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Työnhakua ja hämmästelyä eli ensimmäiset kuukaudet Suomen kamaralla
Olemme nyt olleet Suomessa kaksi kuukautta, ja tänä aikana blogin kirjoittamiseen ei ole yksinhuoltajana ollut liiemmälti aikaa keskittyä. K...
-
Olemme nyt olleet Suomessa kaksi kuukautta, ja tänä aikana blogin kirjoittamiseen ei ole yksinhuoltajana ollut liiemmälti aikaa keskittyä. K... -
Tämä näkymä on tullut kovin tutuksi. Hiljaista on. Tänään on tuntunut vaikealta pysyä sisällä, kun aurinko... -
Vuosi 2019 oli oikein mukava. Tammikuun vietimme Suomessa, josta palasin kuun viimeisenä päivänä. Aivan helmikuun alussa jatkuivat työt, ja ...
Go Katja go! On_tosi_hienoa, että teet unelmistasi totta. Ja elämässä on usein monenlaisia vaiheita. Osa kokeilee vapaaehtoistyötä tai sapattivuotta keski-ikäisenä ja reilaa esim. Aasiassa. Ja miksikäs ei. " Ihmisen täytyy tehdä mitä ihmisen täytyy tehdä."
VastaaPoistaMatka toiselle puolelle maapalloa on varmasti jännä. Veikkaan, että suurimman ja haastavimman matkan joutuu tekemään kuitenkin itseensä.
Seurailen mielelläni kuulumisiasi täältä.
Mutta hei, mitä äitisi sanoi? :)
Olet niin oikeassa, kun kirjoitat: "Matka toiselle puolelle maapalloa on varmasti jännä. Veikkaan, että suurimman ja haastavimman matkan joutuu tekemään kuitenkin itseensä." Noinhan se menee, ja mua jopa hieman hirvittää, mitä kaikkea oman päänupin sisältä löytyykään vuoden aikana. Jännittää myös, millaisena palaan takaisin. Se, joka palaa, on kuitenkin aina toinen ihminen kuin se, joka lähti.
VastaaPoistaÄiti kysyi, vaikuttaisiko se mitään, vaikka hän yrittäisi kieltää mua lähtemästä. Ja äidin suusta ovat myös otsikon kysymykset. :)
Jätän puumerkkini O'Harelta ja jään innolla odottamaan jatkoa! Ihailen uskaltavaa päätöstäsi. :)
VastaaPoistaMukana ollaan seuraamassa.. No, se on äitien tehtävä kantaa huolta myös 30+ lapsukaisistaan. Aivan, maailmalta et varmasti palaa samana kuin minä sinne läksit, itse kuitenkin kokee sen muutoksen prosessina kun taas toiset sit miltei yhtäkkiä palatessasi kohtaa sen uudensyntyneen "minäsi" niin siinä on sit paluushokin ainekset valmiina..mutta ei mennä vielä niin pitkälle. Tsemppiä nyt vielä matkajärjestelyihin ja espanjan preppaukseen!! Seguro que lo vas a pasar genial por Peru!! ;) -M
VastaaPoistaKivaa saada sut lukijaksi, Pilvi. Mie puolestani ihailen suuresti sun rohkeutta muuttaa toiseen maanosaan pysyvämmin kuin vain vuodeksi!
VastaaPoistaM, se miten muutos näyttäytyy itselle ja toisille, on mielenkiintoinen teema, jota oon pohdiskellut vähän jo etukäteen. Kiitokset tsemppauksesta ja tervetuloa lukemaan ja jakamaan kokeneemman vinkkejä. :)
Matkajärjestelyt alkavat olla hyvällä mallilla. Yritän vielä ehtiä katsoa suosittua perulaista tv-sarjaa Al fondo hay sitio, jotta oppisin espanjaa ja saisin käsityksen perulaisten huumorintajusta.
Hyvää matkaa Katja!!
VastaaPoistaSeuraamme blogiasi ja toivomme, että ehdit postata usein!=)
Terv. Johanna&Hugo
Hienoa Katja!
VastaaPoistaOlen niin iloinen puolestasi ja siitä, että uskalsit tehdä noin rohkean päätöksen, jättää siistin sisätyösi, pakata tavarasi, hyvästellä läheisesi ja alat nauttimaan omasta elämästäsi! Sinulla on sellaista rokeutta, mistä me muut vain haaveilemme.
Vuosi kuluu varmasti (liian) nopeasti ja tulet oppimaan niin monia asioita elämästä, ihmisistä ja tästä yhteiskunnasta. Ja ennen kaikkea itsestäsi. Nauti kaikista hetkistä ja muista, että vaikka välillä voikin tuntua vaikealta ja haikealta ja siltä että mikään ei onnistu, niin asioilla on tapana järjestyä. Ennemmin tai myöhemmin.
Kirjoitat tuossa, että mietit millaisena ihmisenä palaat. On varmasti totta, että tuollaisen kokemuksen rikastuttama ihminen on aivan erilainen kuin nyt. Oletko myös pohtinut sitä vaihtoehtoa, että mitäs sitten, jos et palaakaan? Toki varmasti käyt Suomessa lomilla jne. mutta voihan siinä käydä niinkin, että veri vetää maailmalle vuoden jälkeenkin ja ehkä et palaakaan? Ehkä löydätkin paikkasi Perusta? Tai kenties maailman tuulet kuljettavatkin sinut ihan jonnekkin muualle uusiin seikkailuihin?
Kävi niin tai näin, me muut elämme täällä kotisohvalla seikkailuasi kanssasi ja toivomme, että ehdit postaamaan tänne kuulumiasi aina silloin tällöin.
Ihanaa reissua!
Heidi
Tervetuloa lukemaan kuulumisia, Johanna ja Hugo! :) Ollaan yhteydessä!
VastaaPoistaHeidi, lupasin ex-vuokraemännälle, etten jää Peruun ja mene naimisiin jonkun paikallisen kanssa. Vakavasti puhuen, kyllä mie uskon vakaasti palaavani takaisin vuoden päästä. Tiedä sitten, asetunko aloilleni vai jääkö mulle into kokeilla uudestaan siipien kantavuutta. Onhan se hotellityö Norjassakin vielä kokematta... Kiitokset kauniista sanoista ja kannustuksesta!