Surrealismia

Viime ajat ovat menneet kaikenlaisia älyttömyyksiä pähkäillessä. Hyppäsin esimerkiksi jokin aika sitten tyhjään Hiace-combiin ja luulin, että aamu olisi aivan tavallinen. Seuraavalla pysäkillä pieni auto täyttyi käytävää myöten. Rahastaja alkoi huudella kyydin päätepysäkille maksavan kolme solea (0,8 euroa), mikä oli triplasti tai vähintään tuplasti matkan oikea hinta. Matkustajat alkoivat protestoida, johon mies totesi, että lakon takia autoja on liikenteessä vähän ja valittajat voivat poistua saman tien. Siinä vaiheessa uskalsin kaivaa puhelimeni repun uumenista ja katsoa, olisiko työpaikan WhatsApp-ryhmässä mainintaa lakosta, sillä minulla ei ollut hajuakaan, mistä mies puhui.

Eräs kollega oli lähettänyt ryhmään varttia vaille kuusi kysymyksen, tietääkö kukaan, mikä on tilanne Panamericanalla, sillä laittomien kollektiivitaksien kuljettajat lakkoilevat. Koordinaattori vastasi, että olkaa varoivaisia, lakko on väkivaltainen ja kuljettajat rikkovat tuulilaseja. Minä vastasin jääneeni jumiin erään suuren puiston kohdalle. Automme ei liikkunut mihinkään varttiin, ja kuljettaja sammutti jo moottorinkin. Viitisentoista poliisimoottoripyörää sujahti ohitsemme pientareen puolelta. Hiki kihosi otsalle, kun aloin visioida, mitä tapahtuisi, jos jostain lentäisi kivi tai ihmiset joutuisivat muusta syystä paniikkiin ja alkaisivat talloa toisiaan Hiacen käytävälle. Pääsisinkö ulos vai tukehtuisinko tuoliini. Koska käytävällä kyyristeli joukko ihmisiä, en nähnyt kunnolla moottoritien toiselle puolelle, jotta olisin voinut sanoa, oliko siellä mielenosoittajia. 

Ensimmäisenä liikenteen tilasta kysellyt kollega totesi, ettei löydä autoa, jolla mennä töihin. Osa panikoi mutta sai käskyn jatkaa matkaa, sillä lupaa kotiin jäämiseen ei ole. Olin koululla lopulta ennen tuntien alkamista enkä saanut kivestä päähäni. Perille pääsi suurin osa henkilökunnasta, osan matka tyssäsi, koska julkisia kulkuneuvoja oli kehnosti liikkeellä. Joidenkin luokkien oppilaista yksikään ei saapunut kouluun, meidän lapsista sentään kuusi. Muualla kaupungissa oli poltettu renkaita ja muilla tavoin sekoiltu. Mitä lakkoilijat sitten halusivat? Sitä että heidän bisneksensä, pimeät kollektiivitaksit, virallistettaisiin osaksi julkista liikennettä. Asiantuntijat puolestaan sanovat, ettei elinkeinoa voi laillistaa niin kauan, kuin standardit alalla ovat niin matalat, että kuljetettavien henki ja turvallisuus ovat selvästi vaarassa.

Tähän juututtiin vartiksi eikä kukaan tiennyt, milloin matka jatkuu

Koska en katso perulaista televisiota enkä jaksa lukea paikallisia lehtiäkään päivittäin, lakkouutinen jäi huomaamatta

Niin, ehkä kannattaisi opetella ensin kirjoittamaan

Kävin myös uusimassa oleskelulupani Migracionesissa taannoin ja kuvittelin, että kauhujen konttorin kanssa ei tarvitsisi enää asioida sinä aikana, joka mulla on jäljellä Perussa asumista. Ehei, väärin luultu! Palasin kotiin ja tajusin, että ulkomaalaiskorttinihan pitää vaihtaa pian uuteen, koska läpyskä täyttää joulukuussa viisi vuotta ja lakkaa olemasta voimassa. Kukaan ei ollut asiasta tietenkään virastossa muistuttanut tai huomauttanut. Luulin, että uuden kortin tilaaminen olisi läpihuutojuttu. Kun olin täyttänyt vaaditut lomakkeet ja tuli kortin hakemisen aika, virkailija alkoi tuijottaa tietokoneensa ruutua ja totesi, että etpä ole tehnyt virallista kirjallista ilmoitusta uudesta passin numerosta, vaikka vaihdoit passin vuonna 2016 ja korttisi on myönnetty aiemman passin aikaan. Virkailija kertoi, että vuonna 2018 on tullut voimaan laki, jonka mukaan passin vaihduttua uuden passin tiedot on välittömästi ilmoitettava virastoon tai joka kuukaudelta kertyy sakkoa maksettavaksi. Kysyin, missä tällaisesta laista kerrotaan ja miksei minulle ole säännöllisten maahanmuuttovirastokäyntien yhteydessä kukaan voinut kertoa mitään. Ei kuulemma kuulu viraston velvollisuuteen tiedottaa, ja lukeehan heidän nettisivuillaan, että tiedot on pidettävä ajan tasalla. Sain kuulla olevani virastolle velkaa 230 euroa vastaavan summan, joka minun oli maksettava, ennen kuin voisin uusia korttini. Pidän eräänä elämäni suurimmista saavutuksista sitä, etten menettänyt malttiani tai alkanut itkeä vaan tiukan sanallisen väännön päätteeksi totesin, että ymmärrän kyllä, ettei tämä ole teidän virkailijoiden vika vaan vika on maassa. Ei auttanut kuin lähteä Banco de la Nacioniin maksamaan sakkoa. Kalliiksi tuli se leima, joka passiini lätkäistiin todisteeksi toimenpiteen Traslado de Sello asianmukaisesta suorittamisesta. 

Kaverin piti uusia ajokorttinsa. Hänet istutettiin kolmeksi tunniksi tekemään erilaisia testejä kuten älykkyystesti. Siinä kysyttiin muun muassa, onko normaalia, että mies on vaimoa lyhyempi. Vastausvaihtoehdot olivat a) Ei koskaan, b) Harvoin, c) Joskus ja d) Aina. Eräs kortinuusija oli erehtynyt ilmeisesti epätoivoissaan kaivamaan puhelimensa esiin, jolloin valvoja oli isuttanut hänet tunniksi nurkkaan häpeämään.

Tänään olin juuri saapunut työpaikalle, kun työpari laittoi viestin, että poliisi oli pysäyttänyt hänet matkalla työmaalle ja narauttanut katsastamattomalla autolla ajosta. Vakuutusyhtiöstä ei ollut tullut muistutusta ja sekä kollega että tämän mies olivat unohtaneet jokavuotisen velvollisuuden. Poliisi oli ajattanut työkaverini poliisilaitoksen viereen ja todennut, että sakkoa tulee 2 000 solea (530 euroa), vai onko naisella jokin toinen idea. Lompakosta löytyi vain 10 solea, mikä ei riittänyt lahjukseksi. Voin nostaa rahaa pankkiautomaatista, nainen ehdotti, mutta konstaapelin mukaan se olisi liian vaarallista. Niinpä aviomies saapui paikalle 80 euroa mukanaan ja poliiseille saatiin hyvä joulumieli ja sakkoajatus haudattiin.

Jos joulukuusta selviää, selviää mistä vain. Tässä kuussa on todennäköisintä tulla ryöstetyksi (maksetaanhan virallisessa työsuhteessa oleville tuplapalkka), napata kadulta huijaritaksi, jonka kuljettaja ryöstää asiakkaan sekä joutua liikenneonnettomuuteen (limalaisten autoilijoiden kärsimättömyys nousee aivan uusiin sfääreihin heidän lähtiessään kiertelemään joulukauppoja ja joulunalustapahtumia). Tällä viikolla istuin taksissa ja juttelin kuljettajan kanssa, joka oli aloittanut keskustelun kommentoimalla yskimistäni. Puhuttuani lempiaiheestani eli Liman ulkopuolisesta elämästä ja rakkaudestani sitä kohtaan, hän kysäisi, mistä pidän Limassa eniten, siis esimerkiksi Barrancon kaupunginosasta vai mistä. Aivot löivät aivan tyhjää ja halusin olla rehellinen. "Enpä oikein mistään", jouduin vastaamaan, eikä kuljettaja sitä hätkähtänyt, vaikka limalainen olikin.